Arvatkaa mitä. Tänään illalla tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun mä muutin äidin luota mun omaan kotiin. Siellä mua odotti mun uusi oma lauma eli noi hörökorvat, Kentsu ja Ylva. Mä olin ihan innoissani asiasta, mutta ne näyttivät alkuun vähän happamilta. En kyllä yhtään ymmärrä miten ne eivät heti ottaneet mua avosylin vastaan. Olinhan mä ihan vastustamattoman söpökin, katsokaa vaikka.

Kuka nyt tällaista voisi vastustaa?

Mä en antanut tollasen pienen yksityiskohdan häiritä. Kun mä tulin mun uuteen kotiin, kelpiet olivat portin takana. Mä sain tutustua ensin yksin asuntoon, ja mä kävinkin tarkistamassa paikat reippaasti. Sen jälkeen mä päätin ottaa selvää millaisia noi mun uudet kämppikset oikein ovatkaan ja koitin saada niihin haukkumalla vähän eloa. ”Hei kaverit, ootteko te mun uusia leikkikavereita vai mitä?” Ja ne kelpiet näyttivät entistä enemmän pahoinvoivilta. Vähän outoa.

Mut sit mä vaan ajattelin, että oikeastaan toihan on niiden ongelma, eikä mun. Mä voin kyllä ihan hyvin leikkiä leluillakin.

Lelut on tosi kivoja, mutta niistä ei nykyisin tehdä kovin kestäviä.

Kentsu ja Ylva lyöttäytyivät johonkin kelpiekimppaan, johon ei kuulemma pihispennut kuulu. Eikä kukaan muukaan. Noh, voin kertoa ettei sitä kovin kauaa kestänyt. Ekaksi sortui Ylva.

Aika pian Ylva tajusi, että musta saa huippukivan leikkikaverin.

Tässä mä vertaillaan meidän hampaita. Mun on terävämmät!

Yhtäkkiä Ylva tajusi, että mä oon se puuttuva pala sen elämästä, sen ikioma pikkukoira. Se kun tykkää pikkuisista koirista. Varsinkin kohteliaista sellaisista, jos ne on vieraita. Mutta mähän en enää ollut vieras, joten ei haittaa yhtään, jos mulla on joskus jotkut kohteliaisuusjutut vähän hukassa. Me löydettiin aika pian yhteinen sävel Ylvan kanssa, ja siitä se ralli sitten lähti. Eikä loppua näy.

Tässä me ollaan Ylvan kanssa.

Kentsulla kesti vähän kauemman aikaa ymmärtää, miten näin pienen kanssa leikitään, mutta kyllä sekin sitten tajusi. Meillä onkin vähän erilaiset leikit poikien kesken kuin mitä mulla ja Ylvalla on. Mutta kaikki ne on tosi kivoja.

Silloin kun mä muutin, oli talvi. Lunta oli satanut tosi paljon. Mä sain heti tutustua myös vaatemaailmaan, kun nakuna ei kuulemma voinut juoksennella ulkona. Ja täytyy sanoa, että en olis kyllä tarjennutkaan.

Välillä mä käväisin nakunakin ulkona, mutta tuolloin mulla on selvästi ollut myös rasvakerrosta omasta takaa (oon näköjään viihtynyt äidin maitobaarissa).

Eiks olekin aika katu-uskottava huppari.

Meillä oli myös samanlaiset tiimiasut.

Mä osasin jo silloin arvostaa lämpimiä nukkumispaikkoja. Mä nukuin kuulemma tosi paljon, kun olin lapsi. Paljon enemmän mitä kelpiet nukkuivat samanikäisenä. Mut en nuku enää…

Mut olin mä kyllä aika hölmö joissain asioissa lapsena. Mä esimerkiksi olin ihan hyvää pataa kissojen kanssa. Nyt musta on tullut suuri metsästäjä, joten enää en ihan purematta nielisi tällaista kissaystävyyttä.

Oonpa mä ollut tyhmä, kun oon jahdannut vaan mun häntää, enkä tota kisua.

Me ollaan muuten ihan samanvärisiä Zoomi-kissan kanssa.

Autossa mä sain matkustaa omassa yksiössä. Ekat matkat mä vähän protestoin sitä ja huusin maailmalle mielipiteeni. Mutta sitten mä huomasin, ettei kukaan reagoinut siihen mitenkään ja totesin, että oikeastaan automatkat voi hyödyntää nukkumalla. Mä muuten muutin taas talveksi tohon mun yksiöön. Kesän matkustin jo aikuisten koirien puolella sikaosastolla, mutta talveksi mulle viritettiin oma yksiö takapenkille. Sen kun saa paremmin lämpimäksi. Mulla on siellä muun muassa oma penkinlämmitin alustana.

Aika pian meidän lauma hitsautui hyvin yhteen ja tuntui siltä, että olisin ollut aina osa sitä porukkaa. Vaikea uskoa, että oon tosiaan asunut vasta vuoden täällä. Mut mähän olen tosiaan vasta vähän päälle vuoden ikäinen, niin en mä olis voinutkaan asua täällä pidempää.

Nyt tuli laitettua paljon kuvia mun ensimmäisestä kuukaudesta uudessa kodissani, mutta mun ihminen sanoi, että pentukuvat tekevät vain hyvää ihmisille pimeässä marraskuussa. Eli laitetaan sit vielä pari.

Mä tajusin jo pienenä, että pallot on tosi jees. Tää pallo onkin tosi näppärä, kun se on tollaisessa sukassa, niin sitä voi vetääkin.

Jotta ei menis vain vanhojen muistelemiseksi, niin laitan tähän loppuun vielä kuvan musta aikuisena. Eikös musta olekin kasvanut aika komea poika?

t. Åke

Tän näköinen mä olen kypsässä vuoden iässä.