Nostalgia Tilaajille

Åke Lindman näytteli kovanaamarooleja mutta ohjaajana hän oli herkkä järkäle

Åke Lindman tunnettiin elokuvien konnana, mutta hänellä oli toinenkin puoli. ”Olen luonteeltani aivan täsmälleen päinvastainen mies kuin miltä näytän.”

Näyttelijä-ohjaaja Åke Lindmanin ollessa viidenkympin korvilla suomalaisille alkoi toden teolla valjeta, millainen kansallisaarre tämä karhea ja karismaattinen mies on. Lindman ja hänen vaimonsa Pirkko Mannola antoivat 1970-luvulla useita haastatteluja, jotka näyttivät miehen todellisen luonnon.

Sen teki vuonna 1976 näytetty televisiosarja Myrskyluodon Maija. Lindman ohjasi elämästä saariston anka­rissa olosuhteissa niin liikuttavan sarjan, että viimeisen jakson jälkeen eräs vanhempi nainen soitti tälle ­kotiin ja vain itki.

Lopulta rouva sai itkultaan sano­tuksi: ”Haluaisin kiittää. Miehenikin haluaisi, mutta hän on niin järkyttynyt, ettei pysty puhumaan ollenkaan.”

Kuusiosaisen sarjan täydellistä menestystä ei haitannut sen ruotsinkielisyys.

Åkella oli meriveden siniset silmät

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.