Ihmiset

Meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo jännittävimmästä työpäivästään: ”Tajusin, että tämä on ihan kamalaa, ihmisiä voi kuolla”

Luontoihmiseksi jo lapsena oppinut Kerttu Kotakorpi bongailee lintuja ja pyöräilee päivittäin. Jännittävin työpäivä tv-meteorologina päättyi rajuilman tuloon keskelle pääkaupunkia.

Kerttu Kotakorpi aloitti meteorologin työt uutisissa ollessaan vasta 20-vuotias. Miksi 12.8.2017 on hänelle tärkeä päivämäärä? Entä miten luku 137 liittyy hänen kuluvaan vuoteensa? Tässä jutussa Kerttu kertoo elämästään itselleen tärkeiden numeroiden kautta.

Pelkästään Suomessa on 2 667 uhanalaista lajia

”Vanhempani olivat luontoihmisiä ja opettivat minua jo pienenä tunnistamaan eri lajeja ja kiinnostumaan niiden elämästä. Minulle kerrottiin esimerkiksi, että halkopinoa pitää ensin kopauttaa, koska niissä saattaa olla kyykäärmeitä. Lapsena kyyn näkeminen oli että vau, ei kauheaa tai pelottavaa. Tänä kesänä näin kyykäärmeen tosi pitkästä aikaa.

Suomessa on viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin mukaan 2 667 uhanalaista lajia. Se on hirveä määrä ja kasvaa koko ajan, ja lajiston katoamisen kokonaisvaltaisuus huolettaa minua. Haluan puhua ja taistella luonnon monimuotoisuuden ja uhanalaisten lajien puolesta. Ne eivät itse pysty pitämään meteliä itsestänsä.”

”Olen tänä vuonna bongannut 137 lintua”

”Viitisen vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Birdlife Suomen Bongaa 100 lintua -kampanjaan. Minua oli jo jonkun aikaa häirinnyt se, etten tunnista lintuja, ja tuo oli kivan selkeä tavoite, josta lintujen havainnointi oli hyvä aloittaa.

Luonto on ollut minulle iso voimavara rentoutumisen ja vapaa-ajanviettopaikkana lapsuudesta saakka. Lintujen tarkkailu on tuonut siihen mukavan ja konkreettisen lisän. Olen vielä niin alussa harrastuksessani, että opin koko ajan tosi paljon. En tee varsinaisia linturetkiä, vaan enemmänkin havainnoin sitä, mitä satun muuten luonnossa liikkuessani näkemään.

Tämän vuoden saldoni on 137 lintua, ennätykseni on 146. Alkuvuodesta homma on helppoa: varis, harakka, varpunen. Keväisin homma kiihtyy, ja etenkin aamuyöt ovat bongailuun otollista aikaa.

Vähän aikaa sitten katsoin sääksestä tehdyn, aivan valloittavan dokumentin. Hetken mietin, olisiko sääksi uusin lempilintuni. Mutta ehkä se on kuitenkin yhä lapintiira. Se on siro ja sulavaliikkeinen, ja on aivan uskomatonta ajatella, että se lentää muuttomatkallaan maapallon toiselle puolelle, Etelämantereelle asti.”

Meteorologi Kerttu Kotakorpi istuu mättäällä Helsingin keskuspuistossa. 
Välillä Kerttu Kotakorpi saa palautetta sanavalinnoistaan tv-meteorologina. ”Joku saattaa sanoa, että puhun liian positiivisesti helteestä näinä ilmastomuutoksen aikoina. Mutta meteorologille lämmin ja aurinkoinen ovat vain termejä siinä missä sade ja viileäkin.” © Jonne Räsänen

Pyörän matkamittariin on kertynyt 1 500 km

”Olin nelivuotias, kun opin ajamaan pyörällä. Siitä on muistona valokuvia, joissa olen hyvin vakava ja keskittynyt. Laji tuntui heti omalta. Pyöräily on minulle rakas asia, hyvä osa elämää. Se on mukava ja kätevä tapa liikkua paikasta toiseen ja myös keino huolehtia itsestäni ja kunnostani – aina en ehdi tai jaksa ulkoilla, retkeillä tai urheilla, mutta ainakin pyöräilen päivittäin työ- ja muutkin matkat.

Tämän vuoden aikana mittariin on kertynyt 1 500 kilometriä. Jos olisin istunut tuon saman matkan bussissa, kuinka monessa jumpassa minun olisi pitänyt käydä?”

Kerttu Kotakorpi teki 15 vuotta vuorotöitä

”Menin yliopistoon heti lukion jälkeen ja olin vasta 20-vuotias toisen vuoden opiskelija, kun aloitin metereologin työt Nelosen uutisissa. Ylelle siirryin vuonna 2012.

Tein vuorotöitä 15 vuotta. Menin aamuvuoroon jo aamuyöstä, ja iltavuoro jatkui iltauutisten loppuun asti. Siinä oli mukavat puolensa: pitkien päivien ansiosta vapaapäiviä oli vastaavasti enemmän.

Tänä kesänä pidin ensimmäistä kertaa elämässäni pitkän, yli neljän viikon kesäloman keskellä kesää. Se oli jännittävää: Aa, tällaistako teidän muiden elämä on?”

12.8.2017 rajuilma teki työpäivästä jännittävän

”Jännittävin työpäiväni koskaan oli 12.8.2017. Suomea lähestyi voimakas myrsky, mutta niissä on aina se mahdollisuus, että ne laantuvat tai muuttavat suuntaa.

Kun Hangosta saatiin ensimmäiset puuskahavainnot, joissa tuulta oli yli 30 metriä sekunnissa, tajusimme että myrsky on tulossa pääkaupunkiseudulle. Oli lauantai-ilta ja Helsingissä Flow-ulkoilmafestivaali ja maratonjuoksu.

Olin kuuden uutisissa ja sanoin, että myrsky on täällä millä hetkellä hyvänsä. Meteorologina olin siitä innoissanikin, koska rajuilma on sääilmiönä niin kiehtova ja hieno.

Kun tulin studiosta ulos, näin ikkunasta, kuinka lipputangot taipuivat tuulessa ja läheisen rakennustyömaan tavaroita lensi vaakasuorassa sinne tänne. Silloin tajusin, että tämä on ihan kamalaa, ihmisiä voi kuolla siellä Flow’ssa.”

Lue myös Anna.fi: Meteorologi Kerttu Kotakorpi toimii arjessakin kuin sääennustaja: ”Haluaisin olla optimisti, mutta ei minua huvita hirveästi kaunistella tosiasioita”

Kerttu Kotakorpi päätti liikkua 1,5 tuntia päivässä

”Omasta kehosta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen on ollut jaksamiseni kannalta tosi tärkeää. Liikkuminen myös lisää elämänlaatua.

Jo vuosia sitten päätin, että minun pitää harrastaa liikuntaa puolitoista tuntia päivässä. Myöhemmin se muuttui kahdeksi tunniksi päivässä kuutena päivänä viikossa. Siihen lasken mukaan myös pyöräilyt paikasta toiseen.

Ehdin liikkua niin paljon esimerkiksi siksi, että aikani ei kulu television katsomiseen. Aikuisiälläni en ole omistanut televisiota koskaan.”

Meteorologi Kerttu Kotakorpi kävelee Helsingin keskuspuistossa. 
Pääkaupunkiseudulla Kerttu pyöräilee luontokohteisiin kahdenkymmenen kilometrin säteellä kodistaan. Suosikkipaikkoja ovat muun muassa Espoon Laajalahti, Villa Elfvik ja Helsingin Vanhankaupunginlahden ympäristö. © Jonne Räsänen

Kertun ensimmäinen vaellus oli 82 km pitkä

”Meillä on kolmen hengen ystäväporukka, jolla pyrimme tekemään vuosittain jonkun pidemmän vaelluksen. Niistä ensimmäisiin kuului viitisen vuotta sitten tehty reissu Kuusamon Karhunkierrokselle. Reitti oli vaativa, koska sillä oli paljon korkeuseroja ja kuohuvia koskia.

Kävelimme 82 kilometriä neljässä päivässä ja koin sen aikana aika yllättäviä tuntemuksia: kehoa väsytti ja kolotti, ja mietin, miten pärjään ja jaksan perille asti. Lopussa tunne itsensä ylittämisestä oli kuitenkin mahtava.

Vaikka pitemmät retket ovat vuoden kohokohtia, niitäkin tärkeämpiä minulle ovat lähiluonto ja kotikaupungin rakkaat luontokohteet. Niistä nautin lähes joka päivä.”

Lue myös: Tässä ovat Suomen kiinnostavimmat vaellusreitit – Asiantuntija listaa 14 erimittaista reittiä, joista osa on todellisia salaisia helmiä

1. tammikuuta Kerttu Kotakorpi tekee suunnitelmia vuoden varalle

”Vuodenvaihteen lähestyessä mietin, mitä toivon tulevalta vuodelta ja mitä haluan sen aikana saavuttaa, mitkä asiat ovat hyvin ja mitä voisi parantaa. Muutenkin tykkään numeroista, itseni aikatauluttamisesta ja tavoitteista.

Aina se ei tarkoita sitä, että vaadin itseäni olemaan parempi tai reippaampi. Lupaus itselle voi ­olla myös keskittymistä hyvinvointiin – etten tiettynä ajanjaksona tavoittele mitään muuta.

Sanotaan, että ihmisessä on puolet geenien ja puolet ympäristön vaikutusta. Olen ollut päämäärätietoinen lapsesta saakka, ja olen ollut onnekas siinä mielessä, että lähelläni on ollut ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua ja mahdollistaneet erilaisia asioita.

Esimerkiksi kirjojen kirjoittaminen vaatii aika paljon suunnittelua, työtä sekä aikatauluissa ja tavoitteissa pysymistä. Usein projektini valmistuvat jo ennen määräaikaa.”

Lue myös: Jos jokainen ihminen tekisi nämä 6 muutosta arkeensa, ilmastokriisi voitaisiin saada ratkaistua – testaa, oletko valmis näihin ilmastotekoihin

Ilmasto ei saisi lämmetä 1,5 astetta enempää

”Ilmaston lämpenemisessä on pidetty tärkeänä rajana sitä, että lämpeneminen pysähtyisi 1,5 asteeseen.

Itselleni on ollut valtava ahaa-elämys tajuta se, kuinka paljon tunteita asiaan liittyy ja että ne tunteet on hyvä sanoa ääneen. Ilmastonmuutos pelottaa ja ahdistaa ihmisiä, mikä voi olla syynä siihen, että moni kieltää koko il­miön olemassaolon tai ajattelee, että tämä ei kuulu minulle enkä minä halua tietää.

Seuraavien kuukausien ajan teen tv-sarjaa ilmastonmuutoksesta yhdessä Yle Luonnon Markku Sipin kanssa. Tarkoituksena on puhua toivosta ja löytää asian sellainen näkökulma, joka auttaisi katsojia lähestymään ja käsittelemään asiaa. Yritämme siis luoda toivoa ja etsiä asiasta positiivisiakin puolia. Siinä on haastetta, koska emme halua luoda valheellistakaan kuvaa. ”

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 19/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo jännittävimmästä työpäivästään: ”Tajusin, että tämä on ihan kamalaa, ihmisiä voi kuolla”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.