Ihmiset

Riku Nieminen eli lapsuuden alkoholistiäidin kanssa: ”Alkoholin mukana kotiin tuli vaihtuvia kumppaneita ja väkivaltaa”

Näyttelijä, tanssija ja muusikko Riku Nieminen kiittää hyvinvointiyhteiskuntaa siitä, että selvisi lapsuudestaan.

Putouksen finaalia tuijotti vuonna 2012 televisiosta 1 250 000 silmäparia. Kun näyttelijä, tanssija ja muusikko Riku Nieminen teki Munamies-hahmostaan kaikille tutun, suuri yleisö luonnollisesti kiinnostui hänestä kaikkialla, missä hän sattui liikkumaan. Rikusta tuli julkkis.

Niinpä hänen piti kasvattaa itselleen julkinen rooli ja nahka, joka on Rikun omin sanoin hiukan helpommin pureskeltava tyyppi kuin yksityiselämän Riku Nieminen.

”Koska naamani on tuttu, tuntemattomat ihmiset saattavat tulla juttelemaan, pyytämään valokuvaan tai keskeyttämään milloin tahansa, vaikka olen liikkeellä perheen tai ystävien kanssa. Jotta oma psyyke pysyisi kasassa, täytyy opetella suhtautumaan oikealla tavalla. Ei voi ottaa stressiä siitä, onko niissä tilanteissa tarpeeksi toiselle ihmiselle”, Riku sanoo.

Julkisuuden ansiosta hän uskoo suhtautuvansa sekä itseensä että muihin ihmisiin kuitenkin aiempaa armollisemmin.

”En ota itseäni niin vakavasti”, Riku sanoo.

1 250 000 television ääreen kerääntynyttä katsojaa on yksi niistä luvuista, jotka kuvaavat Rikun elämää. Tässä jutussa hän kertoo omin sanoin muistakin itselleen tärkeistä numeroista.

Lue myös: Laulaja Yona paljastaa, miksi ei ole kokenut tarvetta tulla äidiksi.

00250 on postinumero, joka on tehnyt Rikusta helsinkiläisen

”Postinumeroni on pysynyt samana jo 12 vuotta. Helsingistä ja erityisesti Töölöstä on tullut kajaanilaislähtöiselle kundille Lapset käyvät täällä koulua, mikä on varmasti suurin syy siihen, että olen juurtunut tänne.

Helsinki on eurooppalainen kaupunki. Pohjoisemmissa ja pienemmissä kaupungeissa on enemmän suomalainen fiilis. Helsinkiä ei voi myöskään ottaa haltuun. Kaikissa kiinnostavissa taidenäyttelyissä, matseissa, keikoilla tai teatteriesityksissä ei ehdi käydä. Tapahtumista on ylitarjontaa. Helsinkiin pystyy hukkumaan.”

Riku Nieminen heitti 2 864 kertaa frisbeekiekkoa yhtenä kesänä

”2 864 kertaa olen tänä kesänä viskaissut frisbeetä, kun frisbeegolfkärpänen puraisi minua toden teolla. Frisbeegolfissa olen jälleen huomannut, että uusien asioi­den haltuun ottaminen on minulle luontevaa ja aika koukuttavaakin.

Alussa tuntuu tietysti siltä, ettei mikään suju, en osaa ja kaikki muut ovat parempia. Mutta kun laittaa peliin ­vähän aikaa ja energiaa, ­asiat lähtevät sujumaan.

Väitän, että siedän keskivertoihmistä enemmän omaa keskinkertaisuuttani ja typeryyttäni. Jos en osaa tai tiedä jotain, minulla ei ole ongelmaa sanoa sitä ääneen, vaikka saattaisin vaikuttaa sivistymättömältä. Huomaan, että tällainen rohkeus on joskus muista ihmisistä yllättävää.”

Äidin työnumero oli 617 219, ja siihen piti soittaa joka päivä

”Tämä oli äitini puhelinnumero, johon minun piti soittaa joka kerta, kun ­tulin alakoulusta kotiin. Äiti oli töissä pankissa ja halusi varmistuksen siitä, että olen turvallisesti kotona. Muistan numeron ulkoa, koska siihen piti soittaa, vaikkei olisi jaksanut tai halunnut.

Aina äidille ei voinut soittaa. Hän oli alkoholisti. Iltaisin hän tykkäsi lähteä baariin. Koska äiti oli yksinhuoltaja, jäin kotiin itsekseni. Alkoholin mukana kotiin tuli vaihtuvia kumppaneita ja väkivaltaa. Krapulassa äiti oli itsekin äreä ja vihainen.

Äiti oli hyvin ristiriitainen hahmo. Mutta vaikka välillä hänen kanssaan olikin turvatonta, sain kuitenkin sen kokemuksen, että hän välitti siitä, mitä minulle tapahtuu.

Kun olin 15-vuotias, äiti surmasi itsensä. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että elämässäni oli silloin sukulaisia, opettajia ja muita läheisiä ihmisiä, jotka ottivat minusta koppia. Ja oli suomalainen yhteiskunta, joka tuli apuun silloin, kun apua tarvittiin.”

30 kiloa lisää painoa vain 11 viikossa, 110 kiloa ylös penkistä

”Äijillä on tapana kysellä toisiltaan, paljonko nousee penkistä. Minun kovin tulokseni on 110 kiloa. Kun viisi vuotta sitten valmistauduin Juice-elokuvan päärooliin, lihotin itseäni 11 viikossa 30 kiloa. Samaan aikaan kävin joka toinen päivä salilla, jotta sain yläkroppaan vanhan Juicen habituksen vaatimaa massaa. Tätä ennen oli kuihduttanut itseäni nuoreksi Juiceksi jo parin vuoden ajan. Kontrastista piti saada mahdollisimman iso.

Kun aloitin treenin, nostin 50 kiloa, joten kehityskaari oli todella voimakas. Kehon hallinta ja muokkaaminen on minulle luonnollista. Salitreeni myös tarttuu nopeasti, koska minulla on isot testosteroniluvut. Siksi kai tukkakin lähti tosi nuorena.

Joskus läheiset ovat huolissaan, kun puhun kropastani niin ankarasti, mutta se on minulle työkalu. En voi unohtaa lavalla repliikkejä, en siis myöskään jättää kropallani suorittamasta jotain sellaista, mitä sen täytyy suorittaa.”

Vuosi 2005 oli vuosi, joka muutti koko loppuelämän

”Näyttelijäksi tuleminen on ollut isoimpia haaveitani. Pääsin teatterikouluun ensimmäisellä yrittämällä vuonna 2005. Siitä tuli käänteentekevä vuosi.

Pääsykoeprosessin aikaan seurasin silmä kovana nettisivua, johon sisään päässeiden listan piti ilmestyä. Pidin ruudun edessä paperia, jotten näkisi kaikkia nimiä kerralla. Kun lista sitten ilmestyi, ryhdyin pläräämään sitä nimi kerrallaan, Kapulainen, Kemppi, Kirves. Ja sitten: Nieminen!

Kun näin nimeni, juoksin ja huusin ympäri kämppää ja soitin isoäidilleni, että pääsin kouluun. Se oli yksi elämäni iloisimmista hetkistä.”

Näin Riku Nieminen lakkasi juoksemasta 200 metriä muiden edellä

”Teatterikoulun ensimmäisenä vuonna meillä oli liike-ääni -kurssi, jossa kävimme yhdessä juoksemassa. Koska olin vilkas ja urheilullinen kaveri, juoksin tosi nopeasti, aina 200 metriä muiden edellä.

Yhtenä päivänä liikunnanlehtorimme Kumpulaisen Seppo juoksi minut kiinni ja kysyi, onko kaikki hyvin. Ihmettelin, miksi hän sellaista kysyy, ja Seppo vastasi, että jos aion jatkuvasti juosta muiden edellä, minulle saattaa tulla koulussa aika yksinäistä.

Tämä Sepon kommentti opetti, että vaikka teen ­asioita mielelläni yksin, suuri osa ihmisistä elää yhteisöstä ja muista ihmisistä. Ryhmätyö ja muiden ihmisten lukeminen on näyttelijän työn ydintä. Opin, että vaikka olen tarkkailija, ammatissani minun ei pidä tutustua vain itseeni ja omiin kykyihini.”

50 haukea omassa rauhassa yhdessä kesässä

”Näin monta haukea kalastin yhtenä kesänä Oulujärven yhteydessä olevasta järvestä. Sen rannalla on isovanhempieni kesämökki.

Tämä järvi on aina ollut paikka, jossa kuulen omat ajatukseni ja tuntemukseni parhaiten, ymmärrän, missä mennään, mitä haluaisin mahdollisesti muuttaa, olenko onnellinen vai jotenkin paineessa tai stresseissä. ”

1 976 ääntä kevään eduskuntavaaleissa tuntui kehnolta tulokselta

”Sain eduskuntavaaleissa 1 976 ääntä ja ajattelin aluksi, että se oli heikko suoritus. Mietimme kampanjatiimin kanssa, äänestetäänkö vasemmistoliitossa mieluummin naisia, koska päteviä ja hyviä naisia on niin paljon. Ja onko niin, etteivät vasemmiston arvot ja viesti lyö läpi nuorten miesten maailmassa? Olen lopulta tyytyväinen tulokseen. Näin rivijäsenen silmin, miten politiikassa toimitaan, ja lähdin urakasta positiivisella mielellä.”

Riku Nieminen teki 14 ottoa revenneellä reidellä

”Kuvasimme Spede-elokuvan ensimmäistä kohtausta Liettuassa. Siinä Spede tanssii ja tekee lopuksi hypyn, joka on määritelty käsikirjoituksessa spagaatin omaiseksi liikkeeksi.

Kun hyppäsin tähän liikkeeseen, vasemmasta takareidestä istuinluun kohdalta kuului naps. Tunsin että jotain meni rikki. Mutta koska jalassa tuntui olevan vielä voimaa eikä sattunut aivan hirveästi, pyysin apulaisohjaajalta särkylääkettä ja sanoin, että tehdään kohtaus nyt pois ja mietitään seuraavana päivänä, mitä kävi. Niinpä tein saman kohtauksen vielä 14 kertaa revenneellä takareidellä.

Seuraavana päivänä en pystynyt istumaan enkä oikein kävelemäänkään, koska sattui niin paljon. Liettualainen lääkäri havaitsi reidessä pienen repeämän ja käski laittaa kahden viikon ajan linimenttiä kolmesti päivässä.

Hermotukset eivät vieläkään ole ihan kunnossa, mutta olen silti pystynyt pelaamaan jalkapalloa ja juoksemaan jonkin verran.”

Lue myös Seura.fi: Riku Nieminen haluaa ottaa ja kantaa vastuuta – ”Enää ei oikein riitä pelkkä näyttelijän tai esiintyjän tontti.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/23.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Riku Nieminen eli lapsuuden alkoholistiäidin kanssa: ”Alkoholin mukana kotiin tuli vaihtuvia kumppaneita ja väkivaltaa”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.