Puutarha

Hankolainen Tyyne, 96, uskoo, että puutarhanhoito on vaikuttanut hänen pitkään ikäänsä ja hyvään terveyteensä

Puutarhan hoitaminen on kuin tapaisi vanhan ihastuksensa joka kevät uudestaan, selittää eräs kasveihin hurahtanut innostustaan. Yhtä runollisiksi herkeävät myös muut haastattelemamme puutarhaintoilijat.

Mikä siinä puutarhanhoidossa on niin ihanaa? En tajua, tokaisi ystävä minulle ­kuunneltuaan taas kerran vuodatustani taimien kasvatuksesta ja hingusta päästä katkomaan talven kuivattamia  vattujen varsia.

Hölmistyin – eikö se ole päivänselvää? Mihin sitä vertaisi? Miltä se tuntuu?

En ole itsekään pitkän linjan puutarhaharrastaja. Hankin villiintyneen pihan ympäröimän siirtolapuutarhamökkini viisi kesää sitten. Päätös oli pikainen ja tunteella tehty. Halusin mökin, mutta kasvien kasvatuksesta en tiennyt mitään.

Oli elokuu ja puutarha uhkeimmillaan. Aloin pikkuhiljaa raivata ­sitä, koska joku kertoi minulle viidakon lain: jotta yksi kasvi voi kukoistaa, toisia täytyy pitää aisoissa.

Perennaparkani vetelivät viimei­siään, koska rikkaruohot olivat tehneet niiden kasvualustasta kovaa kunttaa. Aloin taistelun kukkien puolesta etenkin rikkaruohoista vihoviimeisintä, vuohenputkea vastaan. Aamuöisin heräilin uniin, joissa revin maasta niiden katkeavia, valkoisia juuririhmastoja.

Vaikka selkäni kipeytyi ja katkonaiset unet väsyttivät, jokin kumma sai minut ryntäämään joka ilta töiden jälkeen kukkapenkin ja pihan kimppuun. Kun pieni pläntti puutarhastani näytti hetken ajan entistä kauniimmalta, tunsin suurta tyytyväisyyttä itseeni ja kätteni jälkeen.

Parvekepuutarhuri Tiina Murtosaari parvekkeellaan Helsingissä.
Tiina Murtosaari puhuu kasvien kasvattamisesta samaan tyyliin kuin lastenhoidosta. Hänen parvekkeellaan viihtyy lajeja monivuotisista lajeista yrtteihin.  © Pekka Holmström

Tiinan parvekkeella rönsyää monivuotisia kasveja

Ilonkiljahdus! Sellainen Tiina Murtosaarelta pääsi, kun hän pari vuotta sitten näki uuden kotinsa parvekkeen. Leveydeltään seitsenmetriseen tilaan mahtuisi vaikka mitä.

Tiinalla oli ollut viljelypalsta, joka oli saanut hänet hurahtamaan puutarhanhoitoon ihan kunnolla. Uuden asunnon myötä palsta jäi.

Nyt parvekkeella on jo tungosta monivuotisista kasveista. Parvekkeelle mahtuu syreenipuu, jasmike, syyshortensia, köynnösruusu, kiinanlaikkuköynnös, muratti…

”Ja tietenkin yrttejä, kesäkukkia ja hyötykasveja, kuten mustaherukkaa, vadelmaa, karhunvadelmaa, ­mesimarjaa, mansikkaa ja saskatoonia. Yhteensä lajeja on muutamia kymmeniä”, Tiina kertoo.

Tiina tunnistaa palon, ­joka vetää rapsuttamaan maata ja hoitamaan kasveja päivä toisensa jälkeen. Tunne on hänelläkin vahvimmillaan keväisin, talven lepokauden jälkeen.

”Kasvit ja kukkaset ovat keväällä mielessäni koko ajan jollain tapaa. Vähän väliä on pakko käydä kurkistamassa, näkyykö missään uutta silmua, nuppua tai marjan alkua.”

Itselleni tämä kevät oli kylmyydessään kamala ja odotus pitkä. Maaliskuusta lähtien ajoin monena viimaisena iltana kuikuilemaan puutarhani tilaa. Mikä nousee ensimmäisenä lumen alta? Milloin maa on tarpeeksi kuivaa muokkaukselle?

Helpotusta antoi taimien kasvatus. Maalis-huhtikuussa kotini kaikki tasot alkoivat peittyä viili- ja maitopurkeista versoavaan hentoon vihreään, joka voimistui kesän lähestyessä.

Kun ensimmäinen kunnon kevätpäivä lopulta koitti, riehuin ­pihallani intoa täynnä. Olin kuin pitkän talven jälkeen ulos päästetty lehmä, joka potkii takajalkojaan ilmaan riemusta.

Parvekepuutarhuri Tiina Murtosaaren puutarhan muistikirja.
Tiina Murtosaarella on tarkat muistiinpanot siitä, mitä lajeja hänen parvekkeellaan kasvaa. © Pekka Holmström

Puutarha kesyttää kontrollifriikin

Parvekepuutarhuri Tiinalle tärkeää on myös kasvillisuuden tarjoama silmän ilo. Oman pikkukeitaan vehreä kauneus tuottaa hyvää mieltä, rauhoittaa ja rentouttaa.

”Kasvien hoito on myös parasta terapiaa hektisen työelämän vastapainoksi. Kun upottaa sormet multaan ja kaarnan palasiin, stressi poistuu mielestä saman tien.”

Näin on. Se, mikä voi ­näyttäytyä ulkopuoliselle ­mekaanisena ja ­aikaa­ ­vievänä puuhasteluna, on meille puutarhahulluille parasta meditaatiota ja mielen tyhjentämistä.

Puutarha kesyttää kontrollifriikin kestämään keskeneräisyyttä ja opettaa tip top -tyypin tajuamaan, ­ettei ole vaarallista, jos kaikki ei ole ihan jetsulleen tai edes sinne päin.

Minut se on opettanut hyväksymään esimerkiksi sen, että taistelua vuohenputkia vastaan en voita koskaan.

Lue myös Anna.fi: Parvekkeen sisustaminen: Satsaa yhteen yksityiskohtaan ja loihdi upea parvekepuutarha! Pienikin parveke muuttuu tyylikkääksi viherkeitaaksi

Huolen ja ilon vuorottelua

Mutta kyllä puutarha välillä myös stressaa. Esimerkiksi silloin, kun olen juuri uskaltautunut istuttamaan kuukausia ikkunalaudalla vaalitut taimet maahan ja sitten Matti Huutonen kertoo illan uutisissa, että koko maahan on luvassa hallaa.

Silloin ryntään etsimään hallaharsoja varastojen uumenista ja herään yöllä miettimään, paleltuvatko pavut ja kurpitsat kuitenkin. Entä ­olisiko ruukkutomaatit pitänyt sittenkin nostaa yöksi sisälle?

Huolen ja ilon vuorottelu kuuluu asiaan. Tiina ilmaisee asian tavalla, joka tuo mieleen lasten kasvatuksen.

”Kasveihin muodostuu aika läheinen suhde, kun ensin odottaa, mitä sieltä nousee, ja sitten, kuinka ne pärjäävät ja kasvavat.”

Tiinan on vaikea kuvitella tilannetta, jossa hän luopuisi kasviharrastuksestaan.

”Niin tärkeää tämä on hyvinvointini kannalta”, hän sanoo.

Minullekin olisi paljon helpompaa myydä kotini kuin luopua puutarhastani. Vaikeaa se oli myös sille ­pyörätuoliin joutuneelle rouvalle, jolta mökkini ­aikoinaan ostin.

Axa Sorjanen kasvihuoneessaan Helsingissä. ­
Radiotoimittaja Axa ­Sorjasella oli talvella kak­siossaan kymmenen ­kasvatusallasta chileille. Nyt taimet ovat päässeet kasvihuoneeseen.  © Pekka Holmström

Lähikaupasta ostettu chilin taimi sai aikaan hurahduksen

Kuinka monta kasvivaloilla varustettua yrttien kasvatusallasta mahtuu itähelsinkiläiseen kaksioon? Ainakin kymmenen, todistaa chilien kasvatuksesta lähes tiedettä tehnyt toimittaja Axa Sorjanen.

Axan kasvi-innostus sai alkunsa vähän vahingossa yhdestä chilin taimesta, jonka hän osti lähikaupastaan kymmenisen vuotta sitten.

”Se pysyi hengissä ja sai pian seurakseen toisen ja kolmannen. Seuraavaksi puutarhakaupasta tarttui mukaan vähän erikoisempia chilin taimia ja siemeniäkin”, Axa kertoo.

Pikkuhiljaa Axa alkoi perehtyä chilien kasvatukseen ja ryhtyi jopa sekoittamaan itse niiden lannoitteita.

Koronavuosina moni kaipasi mielekästä tekemistä ja innostui ­kasveista. Silloin myös Axan chilinkasvatus sai entisestään tuulta purjeisiinsa. Hän osti Lidlistä muovisen kasvihuoneen ja pystytti sen pienkerrostalonsa asuntopihalle. Chilit menestyivät siinä hyvin ja tuottivat mukavasti satoa.

”Kun lumi seuraavana talvena rikkoi kasvihuoneen, hankin tilalle isomman ja kestävämmän kovamuovisen pytingin. Siihen mahtui myös tomaatteja ja muita hyötykasveja.”

Lue myös: Ilmainen lannoite omasta takaa: Näin käytät virtsaa lannoitteena puutarhan ja kodin kasveille

Chilin siemeniä Vesuviukselta ja Beninistä

Viime talvena Axan kasvatusaltaissa, ikkunalaudoilla ja amppeleissa jo reilusti yli 50 eri chililajikkeen tainta vartoi pääsyä kasvihuoneeseen.

Osan siemenistä hän oli saanut chilejä ammatikseen viljelevältä tuttavaltaan Länsi-Afrikan Beninistä asti. Uusimmat siemenet hän varasti ­Vesuviuksen rinteellä sijainneen kahvilan seinällä roikkuneista kasveista.

Into ei ole laskenut, vaikka edellisenä syksynä chilisatoa tuli ämpärillisen verran.

”Rajansa on tietysti silläkin, miten paljon chiliä pystyy syömään. Tyttäreni on hetkittäin aika kypsä siihen, että sitä on kaikkialla, jäätelössäkin.”

Jos kasvit ovat vallanneet kämpän, voiko sanoa että homma on lähtenyt lapasesta?

”No onhan se lähtenyt, mutta kyllä ihmisellä voi olla suurempiakin paheita”, Axa virnistää.

”Vähän liikaa on just sopivasti. ­Tämä on yksinkertaisesti vaan erittäin hauska harrastus.”

Axa Sorjanen kasvattaa chilejä ja muuta syötävää kasvihuoneessaan Helsingissä. Uusin kokeilu on tomtato, perunan ja tomaatin risteytys. 
Axa Sorjanen kasvattaa chilejä ja muuta syötävää kasvihuoneessaan Helsingissä. Uusin kokeilu on tomtato, perunan ja tomaatin risteytys.  © Pekka Holmström

”Perustavalla tavalla palkitsevaa”

Axa uskoo, että kasvien viljely ja niiden kanssa puuhailu on syvällä ihmisen genetiikassa.

”Viljeleminen, sadon ­kerääminen ja ruoan tekeminen oman maan ­tuotteista on ihmiselle jotenkin ­hirveän luontaista ja perustavalla tavalla palkitsevaa. Onhan se ihmeellistä, että saan pussillisen Afrikasta tuotuja siemeniä ja yhtäkkiä ne ovat kasvaneet metrin mittaisiksi roikaleiksi, jotka tekevät kymmeniä hedelmiä.”

Tästä puhuimme myös Tiinan kanssa. Onko mitään niin mahtavaa kuin käydä napsimassa itse kasvatetut marjat aamupuuroon tai tehdä ­salaatti oman pihan antimista?

Tässä maailmantilanteessa puutarhurointi tuo myös turvaa. On ­hyvä tietää, että jos tästä joutuisi vaikka pakenemaan jonnekin metsän keskelle, osaisin kasvattaa ainakin osan ruoastani itse.

Ilman suurta tietomäärää pärjää

Kasveista ja puutarhanhoidosta on saatavilla valtavasti tietoa ja neuvoja, mutta ilman suurta tietomäärääkin pärjää. Itse olen ihan liian laiska opettelemaan tämän alan tohtoriksi. Periaatteeni on, että siemen multaan, vettä päälle ja menoksi. Jos ei onnistu, yritän uudestaan.

Oivallusten teko on sen sijaan ihanaa. Esimerkiksi se, kun keksii aivan itse, että liian vähässä valossa ­hennoiksi roikaleiksi kasvaneet zinniantaimet voi katkoa ja juurruttaa vesilasissa uudestaan!

Axakin on saanut oppinsa pääasiassa kokeilemalla ja oppimalla kantapään kautta. Vaikka hän on perustanut Facebookiin Chilisalaseuran, jossa hän jakaa yksityiskohtaista ja omistautunutta tietoa chilien kasvatuksesta, hän suhtautuu harrastukseensa rennosti.

”Mutta kyllähän asioihin pitää perehtyä. Kasvit ovat eläviä olentoja, ja siksi niiden kanssa täytyy puuhastella ainakin jossain määrin huolella ja keskittyneesti.”

Altakasteluruukkujen, kasvatusaltaiden ja muiden viritysten ansiosta Axa ei ole kasviensa vanki, vaan voi jättää ne omiin oloihinsa viikoksikin. Pitempien poissaolojen aikana ystävät ja perheenjäsenet auttavat.

Minä puolestani muutan mökille koko kesäksi. Jos lähden sieltä jonnekin, kasteluapua on helppo saada.

Vanha valokuva Tyyne Ekqvistin puutarhasta. 
Tyyne Ekqvistillä on entisestä puutarhastaan paljon kuvia, joita hän katselee usein. © Tyyne Ekqvistin kotiarkisto.

Tyyne, 96, ikävöi puutarhaansa

Siinä missä yksi näkee puutarhuroinnin palkitsevat puolet, toinen ajattelee sen merkitsevän kovaa työtä, raatamista ja vapaa-ajan menetystä.

Minuakin on toppuuteltu, että pitääkö sitä nyt koko ajan tehdä jotain. Mutta teen, koska nautin siitä. Alkuvuosina saatoin kyllä välillä ­raataakin, mutta nykyään osaan lopettaa, jos homma alkaa tympiä.

Kasvien kanssa puuhastelu oli mieluista myös nyt 96-vuotiaalle Tyyne Ekqvistille. Tyynellä oli 30 vuoden ajan Hangossa omakotitalo ja 1 300 neliön puutarha, joista hän joutui luopumaan jäätyään leskeksi 85-vuo­tiaana.

Pihalla oli muun muassa kymmenen metrin orvokkipenkki, marjapensaita ja aarin kokoinen kasvimaa, jolla Tyyne viljeli sipulia, perunaa ja keittiökasveja.

Tyyne käytti puutarhanhoitoon kaiken vapaa-aikansa.

”Ei ollut pakko, mutta halusin. Olin aina puutarhassa, ja mieheni huuteli terassilta, että tules nyt istumaan tänne hänen seurakseen, mutta minä en malttanut”, Tyyne kertoo.

”Piti perata kasvimaata, järjestellä ja istuttaa kasveja toisiin paikkoihin. Eikä se yhtään työltä tuntunut, kun se oli huvia!”

Tyyne muistaa, kuinka ohikulkijat katsoivat hänen pihaansa arvostavasti. Moni kehui, että puutarha on kaupungin kaunein.

Hangossa asuvalla 96-vuotiaalla Tyyne Ekqvistillä on kuvia entisestä puutarhastaan, jota hän vaali rakkaudella 30 vuoden ajan. Nykyään Tyyne asuu kerrostalossa, jonka pihalle hän on istuttanut erilaisia kasveja, joiden juurille hän vie kahvinpuruja lannoitteeksi.
Hankolainen 96-vuotias Tyyne Ekqvist tekisi puutarhatöitä mielellään vieläkin.  © Hanna Koivisto

Tyynellä on puutarhastaan kuvia, joita hän katselee usein. Kasvimaan kohtalo harmittaa.

”Tulee ihan itku silmään, kun ajattelen kuinka uudet asukkaat laittoivat sen tilalle ruohonsiementä.”

Nyt talolla on jo uudet omistajat, Tyynen tuttavaperhe, ja halutessaan Tyyne pääsee käymään vanhalla kotipihallaan. Pari kesää sitten hän kävi perkaamassa marjapensaitten alustat ja kärräsi niille multaa kompostista.

”Se oli niin hauskaa, että nytkin menisin sinne mielelläni. Tulisin vaikka kuokkimaan, jos joku vain hakee ­autolla.”

Tyyne uskoo, että puutarhanhoito on vaikuttanut hänen pitkään ikäänsä ja hyvään terveyteensä.

”Sain liikettä ja jumppaa. Olen tällainen ikikukka, haluan elää vaan.”

Talvella perhosia vatsassa, keväällä ihanat treffit

Tiinan, Axan ja Tyynen kanssa juteltuani olen tullut siihen tulokseen, ­että puutarhanhoidon ihanuus piilee siinä, että se on kuin tapaisi vanhan ihastuksensa joka kevät uudestaan.

Kutkuttava odotus alkaa jo tammikuussa: päässä kihisee ja vatsanpohja on täynnä perhosia.

Koska suhteen haluaa onnistuvan, sitä alkaa pohjustaa huolellisilla ennakkovalmisteluilla. Hellästi hoivatut taimet symboloivat uutta alkua. Välillä suhde vaatii työtä ja eteen tulee pettymyksiä, mutta niistä mennään eteenpäin.

Kesä on onnen, ilon ja täyttymyksen aikaa, ja syksyllä kerätään yhteiselon hedelmiä. Pikkuhiljaa mieleen alkaa hiipiä haikeus ja luopumisen tuska, koska edessä on väistämätön ero, talven tulo. Surua kestää onneksi vain hetken. Sitten aletaan odottaa, ­että vanhan rakkaan tapaa seuraavana keväänä uudestaan.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 13/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hankolainen Tyyne, 96, uskoo, että puutarhanhoito on vaikuttanut hänen pitkään ikäänsä ja hyvään terveyteensä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.