Nyt kun tytöt on esitelty, voisin esitellä yhden pienen pojankin. Tämän pienen pojanviikarin nimi on Che ja Che on Eevan ikioma poika. Kyllä vaan, Eeva on jo äiti! Viime kesänä se vietti äitiyslomaa ja synnytti neljä ihanaa pikimustaa pentua, joista yksi sitten luovutusikäisenä muutti veljeni perheeseen ihan meidän lähelle. On ollut valtavan ihanaa saada seurata sen elämää näin läheltä. Che käy mielellään meillä kyläilemässä ja on varmaankin kiistatta Eevan ykkösfani – ikuinen mammanpoika. Kukapa ei olisi, kun saa asuakin niin lähellä äitiä! 😉

Pieni äitiyslomalainen

Mutta muistellaanpa ensin hieman mennyttä. Viime keväänä, pian 2-vuotissynttäreidensä jälkeen, Eevalla alkoi odotetut juoksut ja se lähti kasvattajansa matkassa tapaamaan sulhastaan, joka oli jo aiemmin tarkasti ja harkitusti valittu. Lempi leiskahti pariskunnalla välittömästi ja pian treffien jälkeen Eevan vatsa alkoikin kasvaa. Kevät kasvateltiin masua kotona, mutta kesäkuun alussa tuli aika Eevan pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata äitiyslomalle kakkoskotiinsa oman kasvattajansa Virpin (kennel Siruliinun) luokse.

Meille eronhetki oli tietysti hieman haikea, mutta toisaalta siihen oli valmistauduttu jo siitä lähtien, kun Eeva pikkupentuna meille tuli. Molemmat meidän pikkutytöt ovat nimittäin sijoituskoiria, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat kasvattajansa omistuksessa kunnes sovitut pentueet on tehty. Eeva ja Liisa ovat pienestä pitäen kyläilleet useasti synnyinkodissaan ja myös Virpi on kyläillyt meillä usein, joten mihinkään vieraaseen paikkaan tai vieraan ihmisen luokse ei Eevan tarvinnut äitiyslomalle lähteä. Sijoituskoiraa ei koskaan pitäisikään ottaa kevyin perustein, prosessi on pitkäkestoinen ja vaatii pitkää sitoutumista ja tiivistä yhteistyötä molemminpuolisesti, jotta se on kaikille osapuolille positiivinen kokemus.

Hyvin suunniteltu ja oikeista syistä tehty sijoitussopimus on parhaimmillaan upea mahdollisuus päästä seuraamaan kasvatustyötä läheltä, nähdä miten omasta koirasta tulee äiti tai isä, ja samalla oppii itsekin paljon uutta. Me olimme sijoittamiseen perehtyneet hyvin ja valitsimme tämän vaihtoehdon oikeista syistä, joten mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Päinvastoin, kaikki on mennyt hienosti ja tässä matkan varrella meistä on tullut tyttöjen kasvattajan kanssa hyviä ystäviä.

Minusta on suuri rikkaus, että Eevalla ja Liisalla on elämässään muitakin tärkeitä ihmisiä kuin vain oma perheemme ja että niillä on maailman paras kakkoskoti, jonka ne kokevat yhtä mahtavaksi paikaksi, kuin omankin kotinsa. Ja kasvattajan luona odottaa aina monta ihanaa chihuleikkikaveria!

Äitiyden onnea. Eeva todella nautti olostaan. Tässä paistatellaan aurinkoista kesäpäivää omalla pihalla ja arvuutellaan millaisia pikkuchihuja maha mahtaa pitää sisällään.

Syntymän ihme

Eeva on niin synnynnäistä äitityyppiä, että jotenkin minulla oli alusta asti tunne siitä miten kaikki tulee menemään hienosti. Laskettu aika lähestyi ja olimme tiiviisti yhteydessä Virpin kanssa. Saimme paljon kuvia ja videoita Eevasta, joka vaikutti nauttivan kaikesta saamastaan huomiosta täysin rinnoin. Silti vähän tietysti jännitti, ainahan joku asia voisi mennä synnytyksessä pieleen. Eeva oli kuitenkin varsin sopivanikäinen ja –kokoinen ensikertalainen äiti, tutkittu terveeksi ja kaikin puolin hyvässä yleiskunnossa tulevaa koitosta ajatellen, joten kamalan huolissani en ollut.

9.kesäkuuta, 60 vuorokautta ensitreffeistä sulhasen kanssa, Eevan synnytys alkoi. Virpi oli järjestänyt minulle mahdollisuuden olla virtuaalisesti mukana ja kameran välityksellä pääsin seuraamaan synnytystä alusta loppuun asti. Olisin toki mennyt mielelläni paikalle itsekin, mutta kun välimatkaa on meillä 500 kilometriä ja synnytys osui vielä arkipäivälle, niin tällä kertaa se ei vaan ollut mahdollista.

Eeva oli rauhallinen ja varma synnyttäjä, aivan sellainen kuin olin ajatellutkin. Niin sujuvasti kaikki meni, että hyvä kun pysyin edes kärryillä mitä sieltä putkahteli ulos. Muutamien tuntien kuluttua synnytys oli ohi ja Eevan vierellä tuhisi neljä mustaa hirmuisen suloista tasakokoista pentua, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa! Perhe näytti niin hauskalta yhdessä, kun äiti oli vitivalkoinen ja lapset kaikki pikimustia.

Eeva ja vastasyntyneet pennut. Tämän kuvan saatuani maltoin minäkin käydä yöunille, valtakunnassa kaikki hyvin!

Onnellinen äiti

Voi miten Eeva nautti äitiydestään! Se hoiti pentujaan niin rautaisella ammattitaidolla ja varmoin ottein, että olisi voinut kuvitella sillä olevan hommasta jo aiempaa kokemusta. Superäiti se oli, maitoa tuli hyvin ja pennut olivat pulleita ja tyytyväisiä. Oli ihana saada pienestä perheestä melkein päivittäin kuvia ja videopätkiä, miten pennut ensipäivinä tuhisivat nisillä ja miten ne sitten vähän myöhemmin alkoivat maistelemaan kiinteää ruokaa, lähtivät terhakkaasti liikkumaan ja tapailemaan ensimmäisiä leikin alkeita. Tiesin ettei Eevalla ollut lainkaan koti-ikävä, sen maailma pyöri sillä hetkellä vain pentujen ympärillä ja äitiys oli ainoa asia mihin se keskittyi.

Yksilöpotretit pennuista, ikää nelikolla kaksi kokonaista päivää.

Pienokaiset nauttimassa kesästä viisiviikkoisina.

Jälleennäkeminen

Viikot vierivät ja pennut kasvoivat, hiljalleen Eeva alkoi niitä jo vieroittaakin. Ikävä alkoi nostaa jälleen päätään, kun jälleennäkeminen lähestyi. Olimme sopineet, että minä matkustaisin Liisan kanssa Eevan ja pentujen luokse elokuun alussa. Pennut olisivat silloin täyttäneet jo kahdeksan viikkoa. Kyllä ne viimeiset päivät sitten tuntuivatkin jo todella pitkiltä!

Muistan ensikohtaamiseni Eevan kanssa kymmenen viikon erossaolon jälkeen, se oli niin liikuttavan ihana ikimuistoinen hetki. Kutsuin Eevaa ja sieltä se ovesta tulla kipitti, haisteli ilmaa ja näki minut. Pieni valkoinen jääkarhuni hukutti minut suukkoihin! Eeva näytti niin pieneltä tiputettuaan turkkinsa eikä sillä ollut enää isoa pentumasuakaan. Suukottelun jälkeen sillä oli hirveä kiire päästä näyttämään minulle lapsiaan. Se meni edeltä sisälle ja eleillään näytti viestittävän ylpeänä ”tule tule, tule tänne katsomaan mitä minulla on!” Kyllä siinä oli tunteet pinnassa. 🙂

Jälleennäkemisen onnea. 10 viikossa ehti tulla iso ikävä!

Kesä 2016 oli ihana ja erilainen. Kuvassa telmitään kasvattajan pihalla, Eeva leikittää omia pienokaisiaan.

Vauvoista on kasvanut junnuja

Nyt pennut ovat jo 8 kuukautta vanhoja ja yhdestä niistä tosiaan tuli pikkuveljeni ja tämän vaimon koira. Se sai veikeän nimen; Che. Pari viikkoa sitten oli Chen aika taas tulla meille viikonloppuvieraaksi. Chen perhe matkustelee toisinaan eikä koira voi aina tulla mukaan, joten silloin on kätevää, kun löytyy tuttu hoitopaikka läheltä. Perjantai-iltana Chen kyyti sitten kurvasi pihaamme ja odotettu pienimies saapui.

Samantien matot rullalle ja menoksi, kun nämä kolme juoksivat kuin päättömät kanat ympäri asuntoa! Kyllä chihu chihun tuntee ja parhaat leikit tuntuvat aina syntyvän, kun kaikki osanottajat ovat samaa rotua. 😉 Irma vietti viikonlopun turvallisesti sohvalla löhöten ja tuntui aina varmistavan onko reitti selvä, kun sohvalta tuli tarve johonkin muualle siirtyä. Che on Irmasta vähän samaa mieltä kuin Liisakin – eihän se mikään koira ole, vaan liikkuva huonekalu! 😀

Yhteispotretti vakiovieraamme kanssa. Che, Liisa ja äitikoira Eeva.

Pentukuumetta

Siinähän se viikonloppu meni pikkuisten elämöintiä seuraten. Kyllä meille hyvin vielä yksi omakin chihu sopisi lisää, sellainen pieni pitkäkarvainen tyttö. Etsinnässä on jo, enkä kauheasti huijaa jos kerron, että minulla on nimikin jo valmiina. 😉 Meidän tyttöjemme nimistä ja niiden taustoista voisin tarinoida teille joku toinen kerta, ehkä paljastan sitten sen numero nelosenkin nimen.

Toivon, että tällä kertaa saisimme nauttia perheenlisäyksestä ilman surullista poismenoa samaan saumaan. Irma ja chihutrio olisi loistava nelikko. Sitten saataisiin seuraavaksi seurata näiden pikkunaisten vanhenemista samalla, kun lapsetkin kasvavat alakoululaisista isoiksi ja muuttavat kenties aikanaan kotoolta pois chihujemme ollessa mummoikäisiä. 😀

Olen niin hirmuisen onnellinen, että meidän lapset ovat saaneet kasvaa mahtavien koirien kanssa yhdessä. Edesmennyt Kerttumme ja Irma ovat tehneet sen raskaimman kasvatustyön, kun ovat kestäneet kolme kertaa katastrofi-ikäisiä ihmispienokaisia – chihut saavat aikanaan sitten katsella kolmikkomme murrosiän myllerryksiä. Mutta siihen on onneksi vielä muutama vuosi aikaa! 🙂

Leppoisa lauantaiaamu kaverusten kesken.