Hoitokoira kylässä

Meidän lauma kasvoi viikoksi neljään nelijalkaiseen, kun Rimma tuli meille hoitoon. Rimma on Kentsun vanha heila. Nyt se on enää vaan vanha. Tosin se vain näyttää vanhalta, sillä se jaksaa kyllä touhuta ihan koko päivän. Sitä ei väsytä juur koskaan.

Tässä ollaan me koko nelikko.

Kai niillä jotain tunteita vielä on Kepan kanssa, kun ovat tunteneet niin pitkään toisensa, ihan lapsesta asti. Ne on kuulemma tehneet kaikenlaista yhdessä nuoruudessaan. Treenanneet kimpassa, käyneet kisareissuissa ja leireillä – ja toki ihan vaan lenkkeilleet ja hengailleet yhdessä. Yks vieras niiden ekoissa valiojuhlissa nimeskin ne vähän saman kaavan mukaan Ripa-tädiksi ja Kepa-sedäksi. Ne oli silloin ihan nuoria, mutta noi nimet jäivät elämään – ja nythän ne on jo ihan tätejä ja setiä.

Lapsuudenystävät Ripa ja Kepa.

Niin, noi valiojuhlat oli siis Suomen tottelevaisuusvalio -tittelin juhlimiseen liittyvät bileet, ja nekin ne piti yhdessä. Niitä valionarvoja on kertynyt noille sen jälkeen useampia. Koskakohan mä pääsen joihinkin bileisiin, kysyn vaan. No onneksi pääsen edes omiin synttärijuhliin.

Mä toin vähän säpinää noiden vanhusten elämään.

Yks päivä me kaikki saatiin harjoitella ihan uutta juttua. Meidän ihminen laittoi huoneeseen pahvilaatikon ja otti meistä jokaisen kerrallaan huoneeseen. Sitten meidän piti itse keksiä, mitä meidän piti siellä tehdä. Saatiin aina vähän vihjeitä namipalkkauksen muodossa siitä, että oltiinko tekemässä oikeaa asiaa vai ei. Lopputulos oli se, että meidän piti osata mennä laatikkoon. Jokainen meistä neljästä osasi mennä. Saas nähdä koska me tarvitaan tätä tärkeää taitoa.

Laatikon yhtä reunaa vähän madallettiin, että mä pääsisin sinne helposti – vaikka mähän hyppäisin sinne ihan tosta vaan.

Me aina välillä saadaan tällaisia pulmia ratkaistavaksi, jotta meidän aivot väsyis. Silloin kun mä olin saikulla, niin me pelattiin muutaman kerran koirien älypeliä. Se ei kyllä vaatinut ihan kovin suurta älykkyyttä. Tässä on video siitä, kun mä pelasin sitä ihan ekaa kertaa elämässäni. Sen jälkeen on video Ylvan ja Kentsun pelistä.

Saas nähdä mitä me saadaan seuraavaksi ratkottavaksi. Ollaan ainakin Ylvan kanssa etsitty eucalyptuksen hajua, kun se tuntuu olevan aika usein ihmisellä hukassa. Se on kuulemma jotain nose workia, ja sehän sopii meille kuin nenä päähän, koska meillähän on nenät ja me tykätään kaikesta työnteosta.

Mutta nyt mä alan valmistautua mun synttäreihin. Mä kerron niistä teille seuraavalla kerralla. Heippa!

t. tuleva sankari Åke

ps. Mun ihminen laittaa tähän loppuun vielä muutaman kuvan Rimmasta ja musta. Rimma on ihan ok-tyyppi, mutta pikkasen tylsä, kun se ei halua leikkiä mun kanssa. Mutta kyllä mä vähän pääsin leikkimään sen kanssa, kun sillä oli keppi ja mä päätin ottaa sen itselleni. Siinä samalla saatiin vähän niinku vahingossa keppileikki aikaiseksi.

Rimma koitti antaa mulle pasia (= pahaa silmää), mutta sellainen ei tällaista pahista yhtään pelota.

Ja kas, ovelalla pelillä keppi oli mun.

Tässä mä leikin varjoa.

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Hoitokoira kylässä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Koirakoplan blogi loppuu, mutta meidän seikkailut jatkuu. Ottakaahan emäntämme @evvelisse seurantaan täällä instassa, niin kuulette kuulumisiamme jatkossakin. 😘Mukavaa juhannusta ja kesää kaikille! 💗💗💗#elämänisuuretpienetsankarit #chihuahua #eeva #liisa #laura
  • Kävin pesulla eilen ja sit musta tuli näin pörröinen! Wau! 😍 t. Laura #laura #chihuahua #laurahoitaa #pesupäivä #bathtime #furry
  • Me ollaan herätty talviunilta! Käykäähän blogissa kurkkaamassa tuoreimmat kuulumiset 👉🏻 https://kotiliesi.fi/koirakopla/tervetuloa-kevat-sinua-oli-jo-kaivattu/  Terkuin, Liisa, Eeva ja Laura 😘😘😘 #kotiliesi #koirakopla #elämänisuuretpienetsankarit #chihuahua #kevät
  • Uu, me saatiin paljon joululahjoja! 😍 t. Liisa, Eeva ja Laura. Ps. Kurkatkaa uusi blogikirjoitus ja pidetäänhän niin pienet kuin isot ystävämme sisällä turvassa vuodenvaihteen yli! ❤️ #kotiliesi #koirakopla #elämänisuuretpienetsankarit  #eeva #liisa #laura
  • Pikku-Laura täyttää jouluna jo 6kk! Viime viikonloppuna olimme koiramessuilla koko viikonlopun ja sunnuntaina pupumme debytoi ensimmäistä kertaa näyttelykehässä sijoittuen pikkupentujen kolmanneksi. ”Erinomainen iloinen käytös” ja ”viehättävä narttupentu” sanottiin arvostelussa. 😍 #koirakopla #kotiliesi #elämänisuuretpienetsankarit #laura #koiramessut #koiranäyttely
  • Vickan, veli ja äiti tapasivat aamulla. Voi sitä lumessa telmimisen riemua😀. #koirakopla #kääpiösnautseri
  • Kukkuu! Laurakin osaa jo näin hienosti poseerata. Joko luit blogista suurien pienien sankarien tuoreimmat kuulumiset? 😊❤️ #koirakopla #elämänisuuretpienetsankarit #chihuahua #eeva #liisa #laura #blogi

koirakopla

X