mäyräkoira, hulda, koirakopla, mansikka

Olin varautunut tarjoamaan siivoojille mansikan itseni sijaan, mutta onneksi heillä oli kuitenkin omat eväät. Sain sitten itse syödä mansikkani.

Tänään jouduin muuten henkivartijahommiin, nimittäin itseni. Meillä kävi taas ne siivoojat, jotka kotimaassaan syövät koiria. Ne kertoi sen silloin kuin kävivät ekaa kertaa meillä tutustumassa. Ne sanoi myös, että ne syö kurpitsan kukkia. Mamma heti tarjosi, että ne voi ottaa pihalta niitä kukkia ihan vapaasti. Gulps! Pelästyin, että se seuraavaksi tarjoaa mua syötäväksi. Yritin mulkoilla mammaa ja töniä sitä nilkkaan. Ehkä se tajusi vinkkini eikä sentään minua tarjonnut heille Hot Dogiksi. Huh huh!

Mua jännitti aika lailla etukäteen niiden tulo, mutta näyttelin sitten aivan rauhallista. Olin yksin kotona. En viitsinyt kamalasti niitä haukkua enkä siepata moppia tai imuria. Hyvin kaikki meni, eikä mua sitten enää pelottanut. Niillä oli omat eväät mukana, luojankiitos!

Mamma kyllä sanoi, että olisi ollut kiitollinen jos siivoojat olisivat asuneet Suomessa jo silloin kun mamman äiti vielä eli. Mummolle tarjottiin senioriasuntoa viisi vuotta kuolemansa jälkeen, mutta hän olisi tarvinnut yhtä luotettavia ja kilttejä hoitaja-siivoojia vaikka joka päivä käymään – eläessään. Ja kun kerran saa kotitalousvähennyksen, niin kukkarokin sen kestää.

Mutta parasta tässä on se, ettei mammalle ja papalle tule siivousvuoroista ikinä riitaa. Tosin olin kyllä iloinen ja helpottunut kun pappa tuli kotiin. Ja mamma. Mä kyllä haluaisin oman koirakännykän eli tassukan, että mä voisin soitella mammalle päivisin. Olis kaikenlaista asiaa, kysyisin vaikka saanko ottaa keksejä. Tai voisin soittaa Kuutille tai Topielle tai Rikulle, joka on mun uusin ihastus. Siitä lisää myöhemmin.

Pus ja muisk kaikille siivoojille!
Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Siisti koti on ihan parasta mun mielestä.