Hulda_koirakopla_kotiliesi

Kun olin ihan pieni.

Muistelin tässä kultaista nuoruuttani ja ihanaa lapsuuttanikin. Mä synnyin Oulussa eräänä lokakuisena päivänä. Mun oikea nimi on Caelestis Queanbeyan, mutta mua alettiin sitten kutsua Huldaksi. Idea tuli mammalle kuulemma Juurakon Huldasta! Sattuman kautta mä päädyin tänne Espooseen mun veljen Manun sijaan. Manulla on vain yksi silmä, joten pappa alkoi pelätä, että se putoaisi mökillä kalliolta, jos se ei hahmota kunnolla etäisyyksiä. Meillä on mökin edessä kuuden metrin pudotus kalliolta mereen. Mut oli varattu jo johonkin toiseen perheeseen, mutta ne vissiin peruivatkin sitten varauksensa. Ihana kennelmammani Outi Renko sitten ehdotti mua Manun sijaan ja sillä tiellä sitä ollaan.
Outi ja Kössi Renko ajoivat minut Oulusta Espooseen Itsenäisyyspäivänä vuonna 2013. Mua jännitti ihan sikana.
Kun mamma avasi oven ekan kerran, Kössi ojensi mut suoraan mammalle. Mä olin niin pieni, että mammalle tuli ihan kyyneleet silmiin. -Herranjestas miten pieni, se nyyhki.
No, mä olin noin maitopurkin kokoinen ja painoin kilon. Mamma oli vähän isompi ja aika jännittävä hetki se munkin mielestä oli. Silloin me siis nähtiin ihan ekan kerran. Mamma oli vain nähnyt musta kuvia ja mä olin haistellut jotain mamman vanhaa pyyhettä. Että vähän tutulta se jo tuntui silloin.

Hulda_koirakopla_kotiliesi

Hulda ensi kertaa papan sylissä. Rakkautta ensi silmäyksellä.

Pappakin meni ihan sekaisin minusta. Ihmeteltiin toisiamme ja halailtiin, mutta välillä mä halusin mennä turvallisesti Kössin syliin. Se oli niin tuttu paikka. Sitten mä yritin kiivetä sen hupparin huppuun piiloon. Ajattelin, että se salakuljettaa mut takaisin Ouluun siellä hupussa. Mä teen muuten vieläkin niin, että kiipeän kaikkien niskaan. Ajattelen aina Kössiä ja Outia silloin.

Hulda_koirakopla_kotiliesi

”Outi, pliiiiiis, tuu hakee mut heti pois! Kössi, tule takaisin! Älkää jättäkö mua! Ai, täällähän on jotain pelejäkin… Ehkä mä voin jäädä yhdeksi yöksi.”

Mua vähän itketti kun Outi ja Kössi lähtivät takaisin Ouluun ja mä tajusin, että mä jään näitten tyyppien kanssa tänne Espooseen. Mutta sitten mamma ja pappa leikkivät mun kanssa ja mä sain lähettää Outille ja Kössille meiliä. Sain ihan itse kirjoittaa sen. En nyt julkaise sen sisältöä tämän enempää.

Sit tapahtui jotain ihan järkkyä: mä jouduin pesulle, kun olin pissannut vähän itsenikin päälle ja muka haiskahdin. Sen mä kyllä sanon, ettei pennun pissa haise, se tuoksuu. Mamma kehtasi sanoa mua Missis Pissis -mäykyksi.

Pienenä mä olin niin suloinen, että kun oltiin Tampereen kylpylässä joululomalla, papan piti viedä mua ulos takaovesta, kun muuten kaikki koko ajan pysäytteli ja ihasteli mua hotellin aulassa. Kaikki halus paijata ja ottaa kuvia. Ihan kuin mä olisin ollut joku stara. Ja niinhän mä oikeastaan vähän oonkin.

Hulda_koirakopla_kotiliesi

Minä ja Susanna Indren Hymy-lehden kuvauksissa. Multa pääsi pisut tuohon sänkyyn, kun oli niin jännää. Kuva: Carlos Funerario

Kävin pentuna myös mamman kanssa töissä pari kertaa ja sen huoneen ovella oli ihan jonoa, kun kaikki kävi tervehtimässä mua. Pääsin jopa kuvauksiin yhteen lehteen. Kuvattavana oli ex-salkkaritähti Susanna Indren ja mä pääsin poseeraamaan sen kanssa sängylle. Multa pääsi pisu siihen, mutta ei kukaan suuttunut, kun mä olin vasta kahdeksan viikkoa vanha ja niin suloinen. Musta tuntui, että Susanna yritti leikillään siepata mut mukaansa, mutta mamma vahti vieressä kuin haukka.

Mamma uhkasi tehdä musta tiskirätin!

Hulda_koirakopla_kotiliesi

Mamma painoi tällaisia tiskirättejä mun kuvalla.

Pissasin niin usein lattialle, että mamma oli jo ihan toivoton mun suhteen. Se sai kuulemma aina olla siivoamassa Missis Pissiksen jälkiä. Sen takia se varmaan teki musta tiskirättejä tai siis se painoi mun pentukuvan tiskirätteihin. Ne on aika suosittuja, vaikka itse sanonkin. Näytän aika hyvältä niissä. Välillä kyllä mietin, että pyyhkivätkö ihmiset tarpeeksi hienoja pintoja mun kuvalla.

Pus ja muisk kaikille muillekin entisille ja nykyisille pennuille!
Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Arvostettu, ansioitunut ja luotettava kasvattaja on kyllä ihan parasta mun mielestä.
Suureksi suruksemme Outi Renko menehtyi  liikenneonnettomuudessa vuonna 2015. Outia lämmöllä muistaen nyt ja aina.