Irma, Eeva ja Liisa bloggaavat nyt Koirakoplassa.

Pieni esittely meidän kolmikosta olisi varmaan paikallaan näin tähän ensimmäisen kirjoituksen alkuun. Meidän kotimme ja sydämemme on valloittanut kolme rakastakin rakkaampaa koiraa, Irma, Eeva ja Liisa. Irma on näistä kolmesta se, joka ihan kirjaimellisesti valloittaa kotimme – ja sohvamme. Irma on rodultaan borzoi eli venäjänvinttikoira. Aika suuri koira siis. Irman kavereina on kaksi chihuahuaa, valkoinen Eeva ja punainen Liisa. Niitä sen sijaan ei ole koolla pilattu.

”Onpas ne erilaisia! Onko ne kavereita? Kuka on pomo? Tuleeko ne toimeen keskenään? Onko noi pienet tuon ison pentuja? Miksi noin erilaiset koirat?” – tällaisia kysymyksiä me saamme päivittäin kuulla ulkoillessamme tyttöjen kanssa. No sen voin kertoa, että meillä on näin erilaiset koirat, koska vastakohdathan viehättävät toisiaan. Rauhallinen, ylväs, arvokas, aristokraattinen ja hiljainen borzoi on ihana vastakohta sähäköille, vauhdikkaille, äänekkäille ja vähän röyhkeillekin pikkuisille. Ja kyllä, ne ovat kaikki hyviä ystäviä keskenään, vaikka Liisa vähän roturasisti onkin ja jaksaa aina välillä aukoa päätään Irmalle. Pienet ovat olevinaan pomoja, Irmaa ei voisi vähempää kiinnostaa mikään isottelu tai pomottelu. Se on kaiken sellaisen turhanpäiväisen pullistelun yläpuolella. Ja ei, pienet eivät ole ison pentuja – lapset tätä usein kysyvät. Irma on jo arvokas seniori, täyttää juhannuksena kunnioitettavat 12 vuotta. Eeva ja Liisa ovat taas osa meillä meneillään olevaa sukupolvenvaihdosta, ne ovat vielä nuoria tyttöjä.

Irman kaverina oli pennusta asti ihana kääpiöpinseri Kerttu, mutta menetimme sen pari vuotta sitten vanhuuteen. Eeva otettiin sen seuraajaksi kesällä 2014 ja vuoden ne ehtivätkin elää kolmisin yhdessä. Kertun sitten nukuttua pois, tuli Liisa vuonna 2015. Kaksi vanhusta ja yksi nuori on vaihtunut yhteen vanhukseen ja kahteen junioriin. Minusta on kiva, että vanhat ja nuoret ehtivät elää rinta rinnan jonkun aikaa – viisas ja hyvin opetettu vanhus siirtää paljon arvokasta tietoa uudelle pennulle. Ja näin meillä on tosiaan käynyt. Toivottavasti Irma jaksaa nuoria opettaa vielä jonkun aikaa.

Koirat lepäilevät matolla.

Näinkin erilaiset koirat voivat olla todellisia sydänystäviä! Erilaisuus tekee elämästä ainoastaan rikkaampaa.

Meillä sattuu ja tapahtuu

Meidän tytöillä on mielestäni aika kiva elämä. Niitä ei ole unohdettu kotisohvalle tylsistymään, vaan ne ovat hyvin suuri osa jokapäiväistä elämäämme. Pienet chihut kulkevat melkein kaikkialla mukana, käyvät aktiivisesti töissä ja kaikenlaista puuhaa aina järjestetään, käydään uimassa, treffaamassa kavereita, näyttelyissä, hierottavana. Eeva ja Liisa ovat myös sijoituskoiria, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat kasvattajansa omistuksessa kunnes sovitut pentueet on tehty. Tämän takia tytöt viettävät toisinaan pieniä lomajaksoja kakkoskodissaan kasvattajansa luona. Ne ovat tottuneita matkustajia ja reissukilometrejä on kertynyt varmasti jo tuhansia. Henkilöautojen lisäksi junat, laivat ja raitiovaunut ovat tytöille tuttuja, Eeva on lentänyt lentokoneessakin. Metro taitaa olla vielä valloittamatta!

Irma taas on niin vanha jo, että se on jäänyt eläkkeelle näyttelyistä ja työstään kaverikoirana. Niin, Irma toimi aiemmin kaverikoirana eli se kävi vanhusten luona palvelutaloissa piristämässä näiden päiviä. Vanhukset sanoivat sitä aina Kekkosen koiraksi. Koska jos muistatte, Kekkosellahan oli lemmikkeinään venäjänvinttikoiria. Mutta kyllä Irmankin elämässä vielä tapahtuu, se tykkää järjestää aina kaikenlaista ettei arkemme kävisi liian tylsäksi.  Se on mestari ruokavaras ja aikamoinen houdini mitä tulee kaappien ja ovien avaamiseen. Vai miltä kuulostaa se, että meillä on keittiönkaapeissa lapsilukot Irman takia? Eivätkä nämä lukot edes mummoa pidättele, se osaa avata lukotkin niin, että lisävarmistukseksi vetolaatikoiden kahvojen läpi pitää pujottaa vielä kenkälusikka!

Koirakoplan Irma on aiemmin toiminut kaverikoirana.

Irma oli erinomainen kaverikoira, juuri sopivankorkuinenkin, vanhukset ylettyivät sitä hyvin silittämään. Eevan olisi tarkoitus jatkaa tätä tärkeää työtä, testitilausuudessa on käyty, mutta varsinaisia käyntejä ei olla sen kanssa vielä aloitettu.

Suuria säikähdyksiä

Kerronpa teille näin alkuun, mitä meillä toissaviikolla kävi. Iltapäivällä sain puhelimeeni kuvaviestin – kaveri lähetti kuvan vanhasta borzoista, joka näytti aivan prikulleen meidän Irmalta, saatesanoin “onko teillä koira hukassa?” Kuvan koira oli kuulemma nähty metsikössä yksinään vain muutama kilometri meiltä. Rinnassani muljahti välittömästi, hikikarpalot nousivat otsalle, vatsassa alkoi kiertää. Kuvan koira näytti niin Irmalta, mutta meidän koirienhan piti olla kotona turvallisesti nukkumassa, jättikö joku aamulla oven auki? Onko meillä käynyt varkaita? Jos koirat olisivat hukassa, luulisi jonkun tehneen havaintoja pikkuisistakin? Mutta jos varkaat veivätkin kaikki ja jättivät sitten vanhuksen myöhemmin matkasta?

Yritin tavoitella esikoistani, joka oli juuri samalla hetkellä päässyt koulusta ja olisi varmaan jo pian kotona. Samaan aikaan etsin vimmatusti facebookista kuvia Irmasta ja vertasin niitä kaverin lähettämään kuvaan. Jopa karkurin tummat alueet turkissa näyttivät olevan samoissa kohdissa kuin meidän Irmalla. Ja hei millä todennäköisyydellä näin samanlainen koira löytyisi näin läheltä meidän kotia ellei se sitten todellakin olisi meidän Irma! Venäjänvinttikoira ei kuitenkaan ole pääkaupunkiseudulla mikään yleinen näky, puhumattakaan siitä, että kuvan koira oli iäkäs kuten Irmakin, samanvärinen ja löytöpaikka lähellä meidän kotia.

Vartti tuntui tässä tilanteessa ikuisuudelta, mutta lopulta sain tyttäreni puhelimeen ja hän kertoi huojentavan tiedon; omat koiramme löytyivät kaikki kotoolta nukkumasta, niin kuin pitikin! Miten hyvältä tuntuikaan kuulla se! Olisihan se ollut ihan absurdia, että ne olisivat jotenkin ulos päässeet, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Ei ollut muuten edes ensimmäinen tällainen säikähdys meidän perheessä, muutama talvi sitten luulimme hukanneemme Eevan. Sitä etsittiin epätoivoisesti kolmen tunnin ajan metsistä ja ajoteiltä, kunnes se lopulta löytyi. Nolottaa edes kertoa mistä se löytyi. Ihan omasta kodista, vessan kaapista, wc-paperirullien takaa piilosta… Kerron tämän tarinan teille joku toinen kerta.

Kuulin, että se oikea karkurikin pääsi pian takaisin kotiin. Sain selville, että karkuri oli 9-vuotias Miska-niminen borzoi, joka sattui vaan (ainakin kuvassa) olemaan aivan identtinen meidän Irman kanssa. Pitäisi ehkä selvitellä Miskan omistaja ja järjestää Miskalle ja Irmalle tapaaminen ja katsoa onko yhdennäköisyys luonnossakin niin häkellyttävä! Hauska tietää, että lähistöllä asuu toinenkin tällainen ihanuus. Seuraavaan kertaan!

Koirakolpan Eeva chihuahua ja Irma borzoi ovat ystäviä.

Huh, onneksi koirat löytyivät kotisohvalta nukkumasta! Nämä kaksi ovat nyt molemmat jallittaneet meitä onnistuneesti “katoamistempuillaan”…