Katoamiseen ei tarvita kuin tilaisuus – raketit voivat säikäyttää varmankin koiran

Vuoden pisin ja kamalin yö on melkein ovella jo. Kuinka moni koira joutuu silloin seisomaan taas ihmismassojen keskellä rakettien paukkuessa, koska se ei omistajan mukaan pelkää ja ”kivempi sen täällä on olla kuin kotona yksin”? Kuinka moni kuitenkin tällä kertaa pelästyykin, ja karkaa omistajansa käsistä? Entä kuinka moni koira ulkoilee huolettomasti aattoiltana ilman hihnaa tai löyhästi kytkettynä, koska se ei omistajan mukaan ole ilotulitteista moksiskaan? Kuinka moni näistäkin häviää kuin tuhka tuuleen, kun raketti räjähtääkin yllättäen yllättävässä paikassa?

Kuinka moni koira livahtaa illalla ovenraosta yön pimeyteen vahingossa, koska ei olla osattu ajatellakaan, että pitäisi olla erityisen varovainen, eihän meidän koira pelkää? Entä kuinka moni varmana pidetty koira karkaa aattoiltana tai yönä omalta aidatulta pihalta, kun se on sinne normaaliin tapaan päästetty ulkoilemaan? Vastaus on aivan liian monta. ?

Palaavatko kaikki kuitenkin etsintöjen jälkeen turvallisesti kotiin? Eivät palaa. Osa jää kadoksiin lopullisesti. ?

Tarina koirasta joka ei pelännyt

Meillä on aina ollut reippaita ja varmoja koiria, jotka eivät ole ilotulitteita pelänneet. Kerttu-kääpiöpinseri haukkui kyllä taivaalle, mutta ei osoittanut muuten mitään pelkäämisen merkkejä. Sen haukkuminenkin tuntui enemmän siltä, kuin se olisi komentanut raketteja olemaan hiljaa.

Siltikään meillä ei mielestäni koskaan otettu mitään turhia riskejä – koirat ulkoilivat aina aaton läheisyydessä kytkettyinä ja koirien paikka oli aattoiltana iltakuuden jälkeen kotona, mitä nyt nopealla pissatuksella käytiin vielä myöhemmin illalla. Olin mielestäni aina ihan riittävän valveutunut ja varovainen rakettien suhteen.

Irma-borzoi pelkäsi raketteja.

Viimeiset vuotensa Irma pelkäsi raketteja ja vuodenvaihteet olivat sille piinavia.

Eräs uusi vuosi sattui sitten käymään niin, että meidän Irmalle tuli keskiyön lähestyessä yllättävä tarve päästä ulos tarpeilleen. Irma oli aina ollut ihan kaiken suhteen kuin järkähtämätön vuori, ei provosoitunut mistään, ei pelännyt mitään, joten ajattelin, että no mennään sitten, kun tarve kerran on.

Ulkona oli silloin aivan pääkallokeli, kaikki tiet olivat peilijäässä ja jään päällä kymmenen senttiä silkkaa vettä. Aika samanlainen keli siis kuin nytkin. Köpöttelimme Irman kanssa hissun kissun isomman tien varteen ehkä noin 150 metrin päähän kodistamme. Hissun kissun, koska eteneminen sillä kelillä oli hyvin hidasta ja vaivalloista. Raketteja räjähteli taivaalla tasaisesti ja Irma oli juuri niin rauhallinen, kuin sillä tapana aina oli ollakin.

Pääsimme Irman kanssa tien varteen ja se alkoi etsiä sopivaa paikkaa. Sitten kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. Kauempana ammuttiin raketteja niin, että meillä sattui olemaan sinne suora näköyhteys ja Irma sattui katsahtamaan juuri siihen suuntaan. Irma jähmettyi seuraamaan raketin sytytystä, sytytyslangan suhahtavaa palamista ja raketin ampaisua taivaalle kuin tykin suusta.

PAM! Yksi pamaus ja tuntemani Irma oli poissa. Sen sijaan minulla oli hihnassa reilu kolmekymmenkiloinen villieläin, joka hyppi ja kiskoi aivan vauhkoontuneena päästäkseen pakenemaan jonnekin kauas pois.

Kova taistelu takaisin kotiin

Tilanne oli aivan kaoottinen. Jäinen maa ei pitänyt ollenkaan ja villieläin hihnan päässä primitiivisen kauhun vallassa oli paljon voimakkaampi kuin minä. Tyhmänä en ollut edes ottanut puhelinta mukaani, että olisin voinut soittaa apua, eikä ketään ollut kuuletäisyydelläkään. Ajattelin etten saa Irmaa koskaan vietyä takaisin sisälle turvaan.

En voinut päästää hihnasta irti, roikuin siinä kiinni kaikilla voimillani. Taistelin siitä huolimatta, että tilanne tuntui aivan epätoivoiselta. Me selviydytään tästä yhdestä, meidän on selviydyttävä tästä, muistan ajatelleeni niinä loputtoman pitkinä minuutteina. 150 metriä tuntui 150 kilometriltä.

Yhdessä taistelimme lopultakin tiemme takaisin kotiin. Kotona muut ihmettelivät mitä oikein oli tapahtunut, kun villieläin luikahti sohvalle tärisemään silmät kauhusta lasittuneina ja minä rojahdin kaikkeni antaneena lattialle kykenemättömänä vähään aikaan puhumaan mitään.

Mutta me selvisimme, Irma selvisi. Oli kuitenkin hyvin lähellä etteikö Irma olisi kadonnut silloin pimeään yöhön, emmekä ehkä koskaan olisi saaneet sitä takaisin kotiin. Pelko jäi.

Olen niin kiitollinen ettemme menettäneet Irmaa yön pimeyteen. Irma oli loistava esimerkki koirasta, joka pelästyi, vaikka ei pitänyt.

Olen niin kiitollinen ettemme menettäneet Irmaa yön pimeyteen. Irma oli loistava esimerkki koirasta, joka pelästyi, vaikka ei pitänyt.

Lupa olla ylivarovainen

Yhtenä vuorokautena vuodessa saa olla ylivarovainen. Nimittäin vuodenvaiheessa Se on rasittavaa, tiedän. Mitä jos matolle tuleekin pissa, kun ei kunnon lenkille olla päästy? Voin kuitenkin kertoa, että se pissa siinä matolla tai yhden päivän liian vähäinen liikunta harmittaa aika paljon vähemmän, kuin kadonnut koira.  

Normaalisti Eeva, Laura ja Liisa tykkäävät päivystää eteisen ikkunalla, mutta vuodenvaihteessa ne pidetään olohuoneen puolella välioven takana aina kun ulko-ovea avataan. Todennäköisesti turha toimenpide, mutta mieluummin niin kuin joku näistä hukkateillä rakettien paukkuessa.

Normaalisti Eeva, Laura ja Liisa tykkäävät päivystää eteisen ikkunalla, mutta vuodenvaihteessa ne pidetään olohuoneen puolella välioven takana aina kun ulko-ovea avataan. Todennäköisesti turha toimenpide, mutta mieluummin niin kuin joku näistä hukkateillä rakettien paukkuessa.

Minä en luota aattona normaaleihin menettelytapoihin ulko-oven tai edes takapihalla ulkoilun suhteen. Illan pimennettyä koiramme ulkoilevat aidatulla pihallakin vain kytkettyinä ja vain juuri sen verran, kun on ihan pakko.

Koirat eivät myöskään ole normaaliin tapaan eteisessä ulko-oven käydessä, vaan suljemme ensin välioven erikseen. Näin teemme ovesta karkaamisen mahdottomaksi.

Meillä chihut kulkevat aina ulkoillessaan kytkettyinä turvallisuussyistä, mutta jos ne ulkoilisivat normaalisti vapaana, pitäisin ne kytkettynä jo muutamaa päivää ennen aattoa ja sama vielä aaton jälkeen. Kaikki eivät nimittäin noudata raketeille määrättyjä ampumisaikoja. 

Kotona turvassa

Koiran paikka ei ole ulkona rakettien ampumista katsomassa. Ei sen varmankaan koiran. Jos et halua jättää koiraasi yksin kotiin, jää sen kaveriksi. Jos koirasi menee vuodenvaihteeksi muualle hoitoon, käy kaikki edellä mainitut kohdat tarkasti läpi hoitajan kanssa.

Jos koiraa on ihan pakko viedä tarpeilleen oman pihan ulkopuolelle vielä illalla, laita sille päälle tuplavarmistus eli vaikka panta ja valjaat sekä kaksi hihnaa. Koska ihan oikeasti kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon: koskaan ei voi tietää!

Voi tuntua ihan pöljältä olla näin ylivarovainen, jonkun mielestä ehkä jopa hysteerinen, yhden yön vuoksi. Etenkin jos omistaa sellaisen Irman tyyppisen koiran, että se ei tunnu pelkäävän mitään eikä hätkähtävän mistään. Mutta se pöljänä oleminen on pieni hinta siitä, että saamme viettää vielä seuraavankin vuoden yhdessä rakkaiden koiriemme kanssa!

Hyvää ja ennen kaikkea turvallista vuodenvaihdetta kaikille! Tätä kirjoitusta saa jakaa – yksikin yön pimeyteen kadonnut koira vähemmän on sydäntä lämmittävä asia. Jos vahinko kuitenkin kaikista varotoimenpiteistä huolimatta käy, Etsijäkoiraliitosta saat ohjeet miten toimia.

Nämä tytöt pysyttelevät vuodenvaihteessa turvallisesti sisätiloissa!

Nämä tytöt pysyttelevät vuodenvaihteessa turvallisesti sisätiloissa!

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Katoamiseen ei tarvita kuin tilaisuus – raketit voivat säikäyttää varmankin koiran

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X