Hulda, koirakopla, kotiliesi

Tää alkaa tuntua jo työltä.

Mamma on harjoitellut vähän valokuvaamista. Kävi oikein eläinkuvauskurssilla ja kaikkea. Ihan kivahan se on, että harrastaa jotain, mutta onko sen pakko liittyä minuun? Arvatkaa joudunko koko ajan pönöttämään sen mallina? Arvatkaa huvittaako se minua enää 1459 kuvan jälkeen? No, ei takuulla huvita. Mutta mamman pitää kokeilla eri vaihtoehtoja eri aukoilla ja ajoilla ja jollain ISOlla. Herranjestas sentään, miksei se voi vain räpsiä kuvia, niin kuin ennenkin?

Ai, saanko mä jotain palkkaa mallina olosta? Keep on dreaming! En todellakaan saa. Ruokapalkalla tässä muutenkin ollaan vahtikoirana, henkivartijana, seuralaisena ja nyt myös huippumallina.

koirakopla, kotiliesi, Hulda

”Katso kameraan, intensiivinen katse! Heilauta vähän korvaa!”, mamma komentaa.

Pahimmillaan mamma muistuttaa jo Austin Powersia, joka ekassa leffassaan oli muotikuvaajana Lontoossa. Mamma höpisee samanlailla: ”Yes, yes, yes… NO, NO, NO!” Sitten se hyökkää meikäläiseen kiinni ja työntää huulia ylös, että hampaat näkyy, käskee hymyillä ja katsoa alta kulmien. Välillä harjataan turkkia ja saan vähän käydä ulkona jaloittelemassa.

Eilen yritin mennä aurinkoiseen kohtaan makoilemaan lattialle, niin eikö se jo syöksynyt kameran kanssa siihen komentelemaan. ”Hyvä, pysy siinä, ei, älä nouse, no okei istu sitten. Katso kameraan, hymyile, no hymyile edes vähän…”

Siis, ou mai gaad! Miksi ihmeessä joku haluaa huippumalliksi. Tää on ihan naurettavaa. Onneksi sentään saan syödä silloin kun haluan. Ja onneksi se ei sentään pue mua johonkin typeriin vaatteisiin…
”Hyvä idea”, hihkaisi mamma. Voi pirskatti! Minä ja suuri suuni.

Pus ja muisk kaikille valokuvauksen kohteille!

Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Hyvät valokuvat on kyllä ihan parhaita mun mielestä.