koirakopla, kotiliesi, Hulda, Sirpa

Tämä mäykkykuva muistuttaa hämmästyttävästi mamman lapsuuden kuvaa. (Kuva Nina Tervahartiala)

Pakko myöntää, olen mustasukkainen. Ihan hirmuisen mustasukkainen. Kaikki alkoi siitä, kun mamma selaili netissä mäykkyaiheisia sivuja ja löysi tuollaisen kuvan! Kolme suloista mäykkyä, joista keskimmäinen on ihan tohkeissaan.

– Ihan kuin me pienenä, mamma hihkui ja näytti mullekin sitä kuvaa.

– Joo, ihan kiva, mutta tunnetaanko me noi, kysyin. – Tuleeko joku noista meille?

– Ei, mutta noi tyypit näyttää ihan samoilta kuin minä, Kimmo ja Timppa pieninä. Katso vaikka, tässä on meidän lapsuuden kuva.

koirakopla, kotiliesi, Hulda

Eivätkös olekin ihan samanlaisia kuin nuo pennut tuossa yläkuvassa? Hämmästyttävä yhdennäköisyys! Keskellä mamma, vasemmalla Timo ja oikealla Kimmo, mamman veljet. (Kuva mamman kotialbumi)

– Vuh. Kylläpä kiinnostaa. Sä voit kertoa papalle noista sitten illalla, et mulle!

– Nyt täytyy ottaa selvää kenen söpöläisiä nämä ovat, touhotti mamma.

Ja siitä se sitten alkoi ja lähti Sirpa-fanitus ihan lapasesta. Mamma huokailee ja tuijottaa Sirpan kuvia ja nauraa sen touhuille.

Koirakopla, kotiliesi. Hulda, Sirpa

Ihana pikku Sirpa. Pus pus pus! (Kuva Nina Tervahartiala)

– Mitä ilmeitä ja metkuja Sirpalla onkaan! Ja Sylvillä, onkohan se nyt Sirpan sisko vai täti vai mikä se on, mamma pohtii.
– Sylvillä on kuonossa samanlainen jakaus kuin sulla, Hulda.

– Hei ketä kiinnostaa, MÄ oon täällä, muistutan loukkaantuneena.

koirakopla, kotiliesi, Hulda, Sirpa

Pakoon, mua ajaa takaa mörkö! Tai mamma! – Sirpa (Kuva Nina Tervahartiala)

– Joo, joo, mutta nää on nyt vain niin ihania kuvia. Katso tuossa Sirpa hyökkää takaapäin. Ja tuossa se ei antanutkaan leikata tassukarvoja kuin yhdestä tassusta. Nyt se pinkoo pakoon…

Kotiliesi, koirakopla, Hulda, Sirpa

Häh häh, en antanutkaan leikata tassukarvoja kuin yhdestä tassusta. Lälläslää… – Sirpa (Kuva Nina Tervahartiala)

– Nyt riitti, mä meen ulos jäähylle! Toi akka on mennyt ihan sekaisin Sirpasta. Mä kestin sen vielä kun se ihaili vain Sylviä, kun se oli niin mun näköinen, mutta nyt tämä menee liian pitkälle. Se vain ihastuneena kihertää ja katselee noita Sirpan kuvia ja laittaa niihin sydämiä. Mihin tästä voi valittaa?

Äsken olin pihalla jäähtymässä. Sitten ilmoitin haluavani sisään. Mamma ei heti tullut avaamaan, joten sain värjötellä siellä ainakin kaksi minuuttia. Siis kaksi päivää. Sitten kun mamma suvaitsi tulla avaamaan oven, olin niin kuin en huomaisikaan.

Huldan mulkaisu

Yritin mulkaista niin loukkaantuneena kuin suinkin.

– Tule, kutsui mamma.

Käänsin pään pois.

– No, tule nyt sisään, Hulda, aneli mamma.

Mulkaisin kulmien alta ja arvokkaasti astuin askeleen lähemmäksi ovea.

-Tule, tule, pyyteli mamma taas.

Lopulta kävelin kuono pystyssä sisään.

– Nyt saa loppua tuo Sirpan ihastelu. Minä olen sinun mäyräkoirasi. Sun pitää ihastella vain minua!

koirakopla, kotiliesi, Hulda, Sirpa

Yritti laittaa mulle rusettia. Hah! – Sirpa
(kuva Nina Tervahartiala)

– Hulda hyvä, eihän se ole sinulta pois, jos ihailen Sirpaa ja Sylviä. Sitä paitsi ne molemmat tuovat sinut mieleeni, sellaisia pikku ketkuja tuntuvat nekin olevan.

– Hmmmph. No, ehkä. Mutta minä ihailen sitten Sirpan ja Sylvin mammaa. Niillä on sitä paitsi tosi iso piha ja paljon omenapuita. Mitäs siihen sanot?

Mamma nauraa vieläkin.

 

Pus ja muisk kaikille, varsinkin Sirpalle, Sylville ja Ninalle ja heidän omenapuilleen!

Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Kunnon piha on kyllä ihan parasta mun mielestä.