Koirakopla, Kotiliesi, Hulda

Kyllä on rankkaa olla sairaanhoitajana. Ja jos vähänkin huvittaa itse itseään vaikkapa nenäliinan ryöstöllä, heti tulee sanomista.

Ei ole sairaanhoitajan työ helppoa. Oon ihan poikki, jouduin valvomaan mamman sairasvuoteen vierellä. Hyvin yskityn yön jälkeen mamma on jo tolpillaan, mutta mua väsyttää.

Jouduin vahtimaan, että se muistaa käyttää inhalaattoria, muistaa laittaa tyynyjä niin, että yläkroppa on vähän ylempänä, muistaa ottaa antibiootit. Välillä piti herättää mammaa, kun se oli niin hiljaa. Ei yskinyt yhtään. Välillä se korisi kuin viimeistä päivää, mutta siihen ääneen se jo itsekin heräsi. Ja säikähti. Luuli, että joku oli tullut sisälle meidän kotiin.

Kaikenlaista huolta noista mammoista.

Koskahan minä saisin vähän huomiota mammalta? Tuntuu olevan ikuisuus siitä, kun minä olin mamman ykkösasia. Ei ole tullut paljon herkkuja eikä leikkejä. Olen ihan kateellisena lukenut kirjeitä, joita taas on tipahdellut postilaatikkoon. Vai mitäs sanotte tästä?

Kippis Hulda,

Minä, Aaretti Turakainen täytin 15.9.2016 pyöreät 2 vuotta. Synttärit olivat hieman jalostuneet ensimmäisistä. Mama lupasi petrata seuraaville synttäreille vielä lisää.

Kotiliesi, Koirakopla, hulda, Aaretti Turakainen

Minua, Aaretti Turakaista, lellittiin synttäripäivänä oikein olan takaa. Mikään ei ollut liian hyvää minulle. (Kuva Ella Sikiö)

Olen syntynyt Miehikkälässä 15.9.2014 Humisevan Harjun kennelissä. Olin silloin Humisevan Harjun Piano Man. Kotiin, Savonlinnaan, tullessa minusta tuli Aaretti Turakainen.

Koirakopla, Kotiliesi, Hulda, Aaretti Turakainen

Aaretti Turakaisen synttäreillä tarjottiin mäyräkoiran muotoisia juustoviipaleita. Kuinka tyylikästä ja hienostunutta! (Kuva Ella Sikiö)

Synttäreilläni oli 6 kaksijalkaista. Kaikki täydellisiä mäyräkoirahulluja. Lahjoja sain ihan kohtuullisesti. Olen tyytyväinen. Mama oli tilannut minulle kivan leppäkerttulelun Kanadasta saakka.

Koirakopla, Kotiliesi, Hulda, Aaretti Turakainen

Ensimmäiseksi avattiin pullo kuplivaa, kuinkas muuten! Kippis! (Kuva Ella Sikiö)

Juhlat alkoivat kuohuviinillä (vain nämä minuun hullaantuneet joivat sitä) ja minulle tarjottiin oma kakku: porsaan sisäfile riisipedillä ja makupaloilla. Juhlien loputtua olin oikein onnellinen, mutta väsynyt juhlija.

Terveisin, Aaretti Turakainen, Savonlinna

 

Huokaus, sanon minä! Suorastaan kateellinen huokaus! Olipa ihanat juhlat Turakaisen Aaretilla. Nuo juustoviipaleet! Slurps! Ja possun sisäfilekakku! Namsk!
Mulla on synttärit 13.10., mutta tuskin on moista herkkua luvassa meikäläiselle. Hyvä jos jonkun kälyisen luun heittävät lattialle. Jos sitäkään. Huoah!

Täällä sitä vain saa mammaa vahtia ja hoitaa, ei ole minun elämässäni juurikaan mitään iloja. Olen aivan nääntynyt pieni mäyräkoira. Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu mamman herättelen. Mamma väittää, että olen Draama Queen, mitä lie se sitten tarkoittaakin. Koska se draama ei kuulu sanavarastooni, niin epäilen olevani pelkkä Queen. Tai siis The Queen. Tai ainakin mun pitäis olla. Onhan kennelnimenikin Caelestis Queanbeyan. Ja sitä paitsi mamman isä on sanonut jo vuosia sitten, ettei tunne ketään muuta, jolla olisi noin vahva draamantaju kuin mammalla. Niin, että on ihan turha tulla minua moittimaan.

Mitäs sanotte tästä kuvasta, jonka Maya lähetti?

Kotiliesi, Koirakopla, Hulda, Maya, esiliina

Käytännöllinen kengurupussi kaikille pikku mäykyille. Suosittelen lämpimästi, kehuu Maya. (Kuva Nilla Ahlström)

Mayan palvelijatar oli tilannu mäykkyessun vain sitä varten, että saisi kuljettaa Mayaa kengurupussissa. Kyllä Mayan kelpaa! Noin tyylikäs essu! Sitähän voisi käyttää ilman koiraakin, mutta toki oikea mäyräkoira taskussa kruunaa sen.
Onko meidän mammalla tuollaista kätevää mäykky-kengurupussi-essua? No, ei ole! Eihän sille ole tietenkään tullut edes mieleen tilata moista, kun se vain sairastaa. Jos sillä olisi tuollainen, voisin olla koko ajan ihan lähellä ikään kuin päivystämässä. Taidan itse laittaa tilauksen postiin. Pari patalappuakaan ei olisi pahitteeksi.

Mäyräkoirapalstalla tutustuu kyllä ihaniin tyyppeihin!

Pus ja muisk kaikille, varsinkin Aaretille ja Mayalle ja heidän läheisilleen!

Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Kunnon juhlat on kyllä ihan parasta mun mielestä.