Koirakoplan Huldan nolo virpomisasu

Mä niin olisin halunnut olla puputyttö!

Siis auta armias! Sen kerran kun pieni koira haaveilee pääsevänsä pääsiäispupuksi, mamma munaa koko jutun. Olin jo pitkään suunnitellut tulevaa virpomisasuani: pitkät söpöt korvat pystyssä (vähän niin kuin mulla jo on, ainakin hyppiessä) ja erityisen söpö häntä (ihan niin kuin mulla jo on). Vaan se ei käynyt madamen pirtaan. Se oli päättänyt tehdä musta kanan! KANAN! Voitteko kuvitella mitään nolompaa?

En missään tapauksessa laita kanahattua! Kaikenlaisia kotkotuksia sulla, mamma, onkin!

Olen niin järkyttynyt. Voiko koiralle olla pahempaa kuin kanana esiintyminen. No, ehkä kissana olo olisi. Siltä nöyryytykseltä sentään vältyin. Mutta kieltäydyin ehdottomasti laittamasta kanahattua päähäni.

Virpojan palkka

Mulla on iso korillinen suklaamunia, joita aion lahjoittaa lähitienoon virpojille. Itselleni toivon maukkaita luita, varsinkin sellaisia, joissa on kanafilettä ympärillä. Slurps! Ne on niin ihania!

Onhan kanat ihan kivoja, ei siinä mitään. Kaverillani Donnallakin on monta kanaa Kemiönsaarella.

Mutta pieleen menee sekin idea! Eikö tuo noita-akka jo popsinut itse kourallisen pikkusuklaamunia ja vielä yhden Mignon-munan. Eikö sille mikään riitä? Virpomispäivään mennessä ovat kaikki herkut menneet jo mamman suuhun, epäilen minä. Kukas mulle sitten niitä luita toisi vaihtarina?

No, katsotaan miten käy. Toivottavasti mamma nyt ei munaa ihan kaikkea!

Pus ja muisk! Iloista Pääsiäisen odotusta kaikille, varsinkin sinulle, beibi!

Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Pääsiäispuput on kyllä ihan parasta mun mielestä.