Hau taasen!

Kerroinkin viime postauksessani siitä, miten painikaverit ovat ihan erikivoja. Minulla onkin ihan kelpo reservi leikkiseuraa kantapaikoissani. Ensimmäinen ja paras ystäväni asuu kuitenkin parinsadan kilometrin päässä, joten en näe häntä kovin usein. Ikävää lievittääkseni ajattelinkin esitellä teillekin Hexin.

Staffi Rafi ja saksanpaimenkoira Hex

Tässä me ollaan yhdessä Hexin kanssa toukokuussa nuuhkimassa terassilla grillattavia herkkuja.

Me tavattiin ensimmäisen kerran, kun olin 9 viikkoa vanha. Ensin pelkäsin sitä jättiläistä ihan kamalasti, kun se tunki kuononsa kuljetuskoppani ovea vasten. Ja sitten se hyväkäs alkoi iskeä tassullaan kopan kattoa – mikä barbaari!

Sittenkin, kun uskaltauduin kopasta ulos, kipitin aina sohvan alle piileskelemään, etten vaan päädy sen goljatin iltapalaksi.

Sellaista se oli vain aluksi. Sitten tutustuin kunnolla Hexiin ja siitä tuli paras kaverini. Ei siitä oikeastaan suoranaiseksi leikkikaveriksi ole, mutta kiipeilen oikein mielelläni Hexin päällä ja tarkistan sen purukalustoa. Ja kiusaan noin niin kuin ylipäänsä. Harvoin se viitsii minua kovasti ojentaa.

Joskus meillä on kyllä herkkiäkin hetkiä, katso vaikka!

– Rafin puolesta Palvelija