Syksyhän se sieltä tulla tupsahti ja nyt palvelijat ovat alkaneet höpöttää jotakin takkien hankkimisesta. Eivät siis itselleen, vaan minulle. Nii-in, ihan oikeasti, voitteko kuvitella! Ei ole mitkään vaatekappaleet minun juttuni, ei sitten niin yhtään.

Kun olin ihan pikkuinen pallero, minulle hankittiin poolokauluksinen neule. Kuulemma se oli omaksi parhaakseni, koska minulla oli nahkamaha ja muutenkin aika ohuenlaisesti karvaa. En kävellyt metriäkään siinä nöyryyttävässä hirvityksessä.

staffi Rafi neuleessa

Kun olin vielä pieni ja viaton pallero, jolle puettiin tällainen kaamea pooloneule. Taisin olla tuolloin 9 viikkoa nuori.

Aika äkkiä nuo tajusivat luovuttaa sen neuleen kanssa ja nyt olen saanut kirmailla jo useita kuukausia ihan paljaana. Se lysti loppuikin yllättäen, kun minut raahattiin eilen ostoksille sovittelemaan sadetakkeja. Tunnistin sen takkihyllyn jo kaukaa ja tein täyskäännöksen, minuahan ei niihin kaapuihin pakoteta!

staffi Rafi sadetakissa

staffi Rafi sadetakissa

staffi Rafi sadetakissa

Noh, pakotettiin kumminkin. Yritin parhaani mukaan rimpuilla ja karata koko liikkeestä, mutta ne pirulaiset huijasivat minut nameilla aina takaisin ja yhä syvemmälle takin syövereihin. Lopulta pönötin kaupan käytävällä keltaisessa sadetakissa, joka sitten pakattiin mukaan.

staffi Rafi sadetakissa

Päättäväinen ilmeeni, kun tajusin, että minun tarvitsee vain repiä takki päästäkseni siitä eroon.

Olen vakaasti päättänyt saada sen keltaisen vaatekappaleen hampaisiini ja silputa niin pieniksi riekaleiksi, ettei sitä voi enää edes korjata… Mutta toistaiseksi on vain pakko kärsiä. Onneksi palvelija edes tarjoilee nameja nöyryyttäessään minua.

Rafin puolesta, Palvelija