Hulda_ketku_koirakopla_kotiliesi

Nimeni on Ketku, Hulda Ketku. En kyllä ymmärrä miksi.

Heh heh heh, tänään taas onnistuin jekuttamaan mammaa. Livahdin ulos pihahommiin, kun mamma oli istuskelemassa terassilla ja pappa oli merellä kalastamassa. Mamma tuijotteli kaihoisasti merelle, eikä huomannut kun vaivihkaa hiivin pois terassilta. Vilkaisin välillä taakseni, ei mitään reaktiota. Varovasti tassutin rappuset alas. Hih hih. Päästyäni talon kulman taakse aloin juosta ympäri pihaa. Jihuu, olen vapaa! Onneksi mökin pihalla on paljon kukkia, pensaita ja puskia, niiden takana ja varsinkin alla on hyvä lymyillä. Ja salaa katsella mammaa, kun se ei huomaa mitään. Tirsk! Sitä kannattaa tarkkailla, koska joskus se saattaa hakea vaikka jäätelöä ja sitähän ei voi yksin syödä. Paitsi minä tietenkin voisin.

Hulda_hiipii

Ei kai mamma huomaa, että hiiviskelen täällä?

Mammalla oli viime kesänä tomaatteja kasvamassa sellaisessa vihreässä kassissa. Tänä vuonna se ei ole saanut aikaiseksi istuttaa siihen mitään ja se näyttää melko rumalta. Siis se kassi. Mammahan aina näyttää hyvältä mun mielestä ja se sitä paitsi lukee tätä mun blogia. Menin sitten vähän perkaamaan sitä kassia, kaivoin vanhoja tomaatinvarsia pois. Ajattelin, että mamma ilahtuu, kun autan sitä. Ja hetihän se kassi näytti paremmalta. Siihen jäi vain nuo leinikit vai mitä ne nyt onkaan.

Koirakopla_Hulda

No, nyt on paljon parempi toi kassi.

Viereisessä kukkapenkissä sammalleimun seassa on niin paljon juolavehnää, että hyvä kun kukkia erottaa joukosta. Sinne kun pääsisi kaivelemaan, saisi juolavehnät kyytiä!

Koirakopla_Hulda

Ai, kun tekisi mieli vähän kitkeä noita juolavehniä pois. Tuonne saisi hyvän luukätkön.

Sitten löysin vanhan luukätköni ja aloin kaivaa. Pahus, se ei ollutkaan tässä, taisin siirtää sen viime kerralla, juu, tuolla se taitaakin olla. Jatkoin uudessa paikassa kaivamista. Ehdin kaivella noin kymmenisen kuoppaa, ennen kuin mamma huomasi, etten ollutkaan terassilla. Se alkoi huudella minua. – Huldaa! HULdaa! HULDAA!

Koirakopla_Hulda

Hih hih, mua alkaa naurattaa. En malta kauan enää pysyä piilossa.

Odottelin kaikessa rauhassa kukkapuskassa. Raaputtelin vähän korvantaustaa. Ai, taas toi perhonen lensi tuonne kukkaan. Taitaa olla ritariperhonen. Tarkkailin samalla mammaa salaa. Hih hih. Nyt se näyttää vähän hätääntyneeltä. Ei vielä, odottelen. Nyt se laittaa kengät jalkaan. Ei vielä, mua alkaa naurattaa, häntä vipattaa. Mamma astelee rappuja alas. – Huldaa, se huutaa. – Missä olet? Hulda, tänne!

Ihan kohta menen. Odottelen vielä… No, nyt en jaksa enää kauempaa lymytä piilossani, vaan juoksen iloisena mamman luo. Pingon niin lujaa kuin pystyn ja heilutan häntää iloisena. Täältä tullaan! Se aina ilahtuu minut nähdessään ja antaa ihania nameja. Namsk! Saan kourallisen. Slurps!

Huijaus paljastuu

– Missä sä oikein olit? Taisit huijata multa vain nameja, arvelee mamma.

Punastuisin jos voisin. No, oikeassahan se on, ei voi kieltää. Heilutan häntää ehkä hieman nolostuneena.

Mamma sanoo minua ketkuksi. – Oikeastaan sun nimeksi pitäisi vaihtaa Hulda Ketku, väittää mamma.

Hulda

Tarkoitatko todella minua?

– Minä? Ketku? En ymmärrä! Tarkoitatko, mamma, todella minua? Kilttiä, pientä, viatonta kääpiömäyräkoiraa? Perustele!

Mamma luettelee listan asioita, joihin olen muka syyllistynyt ja tässä yritän vastata syytöksiin parhaan kykyni mukaan. Vaikka mamma on kyllä mielestäni aivan kohtuuton!

– No, jos kerran tai pari päivässä kaivelen pyykkikorista kaikenlaista vaatetta ja kuljettelen niitä olohuoneeseen. Ei kai se nyt niin vakavaa… Likaisiahan ne jo oli valmiiksi. Mitäs noloa siinä on jos pikkuhousut löytyy sohvalta? Tai rintsikat?

– Sekö ei vielä riitä? Ai, lisäksi vesikupin mätkiminen tassulla niin, että vettä roiskuu joka puolelle? Niin, mitä siitä? On vain hauskaa lipeksiä vesi lattialta. Kokeilisit vaikka itse!

–  Ai, vessan roskakorin paukuttelu ja kannen avaaminen? En kuitenkaan saa sitä pysymään auki, en ymmärrä kuinka se poljin toimii. Mutta kiva sillä on paukutella. Pikkuisen pitää mahtua meteliä elämään. Enhän ole onnistunut edes saamaan sieltä roskia pois, kun kansi menee niin nopeasti kiinni. Sä oot kyllä niin tiukkapipoinen!

Hulda_villasukka_koirakopla

Nämä ovat minun pentujani! Näpit irti! Etkä ainakaan jalkoihisi näitä pistä!

– Rasittava juoksuaika ja valeraskaus? No, minkäs minä sille voin? Minusta sinä, mamma, olet törkeä, kun pidät villasukkapienokaisiani jaloissasi. Koko ajan saan tulla pelastamaan niitä. Ettäs kehtaat! Minun on pakko hakea ne turvaan julmalta kohtalolta, sinun jaloistasi ja viedä omaan sänkyyni nukkumaan. Päästäisit minut vapaana juoksemaan, kyllä se siitä sitten ohi menisi eikä enää olisi valeraskaus!

Pus ja muisk kaikille muillekin ketkuille,

Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Vauvat on kyllä ihan parasta mun mielestä. (Papalle on tulossa uusi lapsenlapsi elokuussa. Saakohan sitä lipeksiä?)