Ristiriitaisia tunteita – Kyyneleitä surusta, kyyneleitä ilosta

Seitsemän päivää. Tänään on kulunut seitsemän pitkää päivää siitä, kun Irma lähti luotamme. Viikon olemme olleet koiraton koti. Ja sellainen koti on juuri niin sietämätön, kuin pelkäsinkin. ?

Koiranpennun jos saisin

Olen ikävöinyt Irmaa niin. Emme ole koskaan olleet ilman koiraa. Jo lapsena minä toivoin palavasti vain yhtä ainoaa asiaa; omaa koiraa. Yritin kaikin tavoin näyttää ja todistaa vanhemmilleni, että osaisin kyllä oman koiran tunnollisesti hoitaa. Koulupäivieni jälkeen kiersin tuntikausia ulkoiluttamassa naapuruston koiria. Viikkorahoillani ostin eläinkaupasta hoitokoirille herkkuja. Kirjastosta kannoin kotiin kaikki mahdolliset koiria koskevat opukset.

Vanhempani eivät kuitenkaan heltyneet. Yritin vielä yhtä keinoa ja sain aikaan sopimuksen; jos löytäisin kodittoman koiran, saisin sen pitää. Ja minä yritin kovasti sellaista etsiä. Automatkoillakin tähyilin aina tienpientareet, josko jossain olisi ollut pahvilaatikko ja pahvilaatikossa koditon koiranpentu. Niin kuin elokuvissa. Vaan eihän sellaista ikinä missään ollut. Kerran löysin kyllä koiran, mutta niin löysi sen omistajakin ehkä kymmenen minuuttia minun jälkeeni.

Minä ja elämäni koirat Kerttu kääpiöpinseri ja Irma borzoi.

Se, mikä lapsena jäi minulta uupumaan, saapui elämääni aikuistuttuani. Ei päivääkään ilman koiria. Kuvassa minä ja elämäni koirat Kerttu ja Irma, parhaimmat ystäväni. Nukkukaa hyvin tytöt, joskus me vielä tapaamme. ❤️

En siis koskaan lapsena saanut haaveilemaani koiraa ja vanhempani varmaan arvelivat, että koirainnostukseni hiipuisi aikanaan. Vaan ei se koskaan hiipunut. Kun 16 vuotta sitten muutimme puolisoni kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme, arvaatteko mitä teimme? Ensin pystytimme Lundian kirjahyllyn ja sitten ajoimme kasvattajan luokse varaamaamme koiranpentua hakemaan. Ja näin siis yhteisen elämämme aivan ensimmäisestä päivästä lähtien meillä on aina ollut koira osana perhettämme.

Tyhjä ikkuna, kukaan ei odota meitä kotiin.

Koiraton koti on niin tyhjä. Tässä ikkunalla päivystävät yleensä pesässään meidän pikkutytöt, mutta nyt nekin ovat poissa. Irmakin nousi yleensä sohvalta ja tuli ikkunalle kurkkimaan, kun kuuli automme ajavan pihaan. Nyt kukaan ei kurki ikkunasta.

Kipu ja kaipuu

Seitsemän pitkää päivää ilman koiraa. Aamut ovat olleet pahimpia, kun ei ole ketään kenen kanssa lähteä ulos luontoon heräämään ja hengittämään raikasta kesäilmaa. Aamukävelyt olivat kuopukseni, minun ja koirien yhteistä aikaa. Irma määräsi aamukävelymme tahdin ja suunnan.

Sinä iltana, kun Irma oli nukkunut pois, istuimme kaikki sohvalla Irman paikan ympärillä ja muistelimme. Itkimme, koska meillä oli ikävä. Mutta ajattelimme myös kaikkia niitä onnellisia muistoja, joita meille Irmasta jäi. Silitin kädelläni Irman tyhjää paikkaa, tunsin sohvassa vielä Irman tuoksun ja sain käteni täyteen valkoista pehmeää untuvaa.

Kyyneleitä, mutta myös paljon onnellisia muistoja jätti Irma meille.

Niin paljon muistoja jätit meille, ihana Irma.

Ensimmäiset päivät Irman poismenon jälkeen sattui ja lujaa. Kaikkialle mihin katsoinkaan, jokin muistutti Irmasta ja tunsin menetyksemme tuskan. Eteisessä roikkuva talutushihna, juomakuppi vessassa, ruokakuppi ja lääkkeet keittiössä, kipeimpänä Irman tyhjä paikka sohvalla. Itkin niin paljon, että silmiin sattui.

Kotona oli niin sietämätöntä olla, että meidän oli lähdettävä hetkeksi pois ja niin teimmekin. Suuntasimme lasten kanssa kylpylään, yöksi hotelliin ja seuraavana päivänä huvipuistoon, oli saatava muuta ajateltavaa. Lähtiessä sekin itketti, että emme tarvinneet enää koiranhoitajaa. ?

Elämä jatkuu

Mutta elämän on jatkuttava. Poikani oli vaikeaa katsoa minun itkuani Irman mentyä eikä hän oikein ymmärtänyt miksi saatoin ihan yllättäen tuon tuosta purskahtaa itkuun. Hän katseli minua vähän alta kulmiensa ja sanoi sitten lopulta päättäväisesti; ”Äiti, miksi itket kokoajan? Ei Irmakaan varmaan haluaisi, että me täällä vaan itkemme.” Varsin viisaasti sanottu, poikani. Itkut on silti itkettävä, mutta suruun ei voi jäädä vellomaan.

Paluumatkalla kotiin näimme taivaalla kolme hienoa sateenkaarta. Yksi niistä oli jotenkin poikkeuksellinen, aivan erityisen voimakas ja erityisen lähellä. Melkein pystyimme näkemään aarteen sen päässä. Mutta näkemättäkin tiesin, mikä juuri sen sateenkaaren aarre oli. ??❤️

Sateenkaaren päässä oli aarre.

Sateenkaaren päässä oli aarre. ❤️

Kotona päättäväisesti keräsin Irman tavarat ja haikeana pesin tyhjäksi jääneen sohvapaikan. Illalla istuin pitkään sohvalla Irman paikalla ja tuntui kuin olisin siinä katsellut elämäämme kuningattaremme silmin. Siinä kulmapaikalla oikeastaan olikin aika ihanat näkymät koko kotiimme ja kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. Siinä oli Irmalla ollut hyvä elämä rakastavan perheen ympäröimänä. ?

Sohvan valtijattaret, borzoi Irma ja chihuahua Liisa.

Kulmapaikan Kuningatar Irma ja minun varjoni Liisa. Juuri nyt sohvalla on tyhjää, mutta kuukauden kuluttua kulmapaikka ehkä saa uudet pienet valtaajat. ❤️

Onnenkyyneleitä

Kaksi päivää ennen Irman poismenoa kävimme Iisalmessa katsomassa Eevaa, Liisaa ja pentuja. Voi miten ihanan vastaanoton saimme pieniltä tytöiltämme saavuttuamme perille! Liisa ei tiennyt miten päin olisi ollut ja kävi vuorotellen jokaisen meistä sylissä ja nuoli pienellä kielellään kasvojamme minkä kerkesi. Eeva on aina niin rauhallinen, mutta kyllä oli sekin pakahtua onnesta ja puski syliin heti, kun Liisan etuilulta kerkesi.

Onnellinen jälleennäkeminen Eeva ja Liisa chihuahuan kanssa.

Voi onnea ja iloa!

Sisällä tapasimme ensimmäistä kertaa ylpeiden äitien pienokaiset. Virpi toi pentujen pesät olohuoneeseen ja Eeva ja Liisa kilpailivat huomiostamme, molemmat kun halusivat niin kovasti esitellä juuri omia pienokaisiaan. Liisan oli vähän vaikea päättää ollakko minun sylissäni vai pentunsa luona ja kun sen pienokainen jo vähän joutui sitä huutelemaan, meinasi tunnollinen äiti Eeva mennä adoptoimaan Liisankin vauvan. Sitten tuli kyllä Liisallekin kiire omansa luo. ?

Ensikohtaaminen Eeva chihuahuan pentujen kanssa.

Niin onnellisia ilmeitä! Ensikohtaaminen Eevan pienokaisten kanssa.

Chihuahuan pennut.

Aikamoinen kasa rakkautta! ?

Chihuahua Liisa ja pieni ainokainen pentu.

Liisa ja Liisan pieni Lilliputti. Liisan ilmeestä näkee, että nyt on vaikea paikka – sännätäkkö minun syliini vai hoitaakko pienokaistaan. ?

Tiesikö Irma jotain enemmän?

Mutta tiesikö Irma jotain enemmän kuin me? Sillä oli niin viisas ja rauhallinen katse lähtiessämme pentuja katsomaan. Se antoi meidän käydä katsomassa tyttöjä ja niiden pentuja, eikä vielä silloin halunnut varoitella siitä mitä edessä oli. Tiesikö se, että me tulisimme sillä reissulla tapaamaan jonkun erityisen?

Yksi Eevan pennuista kiinnitti huomioni jo pian syntymänsä jälkeen. Sillä oli niin viisas ja rauhallinen ilme ja olemuksessa jotain kovin tuttua ja turvallista. Meidän ei pitänyt nyt kuitenkaan ottaa näistä pennuista yhtään itsellemme, näin olin järkeillyt päässäni. Mutta tuota yhtä tyttöä en saanut mielestäni.

Eeva ja viisi pientä chihuahuaa.

Ylpeä Eeva ja viisi pientä chihulasta. Niin viisas ja vakava on näistä erään pienen tytön ilme, onko Irma hänen korvaansa jotain jo kuiskinut? Arvaatteko mitä pentua tarkoitan?

Irman nukuttua pois, ovat Eevan ja Liisan pienokaiset piristäneet meitä kovasti. Virpi on jaksanut laittaa niistä ihanasti kuvia ja videoita nähtäväksemme. Pienokaiset ovat myös itkettäneet meitä, mutta ne ovat olleet ilon kyyneleitä. Kun näin tuon Eevan pienen tytön kuvia Irman poismenon jälkeen, palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen. Kävikö siinä niin, että Irma valitsi itse itselleen seuraajan?

Minusta tuntuu, että Laura on syntynyt. Kertun kuoltua, tuli sen seuraaja Liisa meille kohtalon johdattamana ja niissä on ihan uskomattoman paljon samaa. Voiko nyt käydä samoin? Minusta tuntuu, että minä olen jo Lauran valinnut ja nyt vaan toivon, että myös Laura valitsisi meidät. Kuule Laura toiveeni ja tule meidän koiraksemme! ??? Autossa olisi tilaa sinullekin, kun tulemme hakemaan Eevaa ja Liisaa kotiin. ?

Kolmeviikkoinen chihuahua.

Niin pieni ja herättää niin suuria tunteita. Onko tämä pieni tyttö oleva meidän Lauramme?

Kuusi pientä chihuahualasta.

Tässä koko hurmaava kuusikko! ? Ylärivissä tyttöjemme tytöt, keskellä Liisan Lilliputti. Alarivissä Eevan suloiset pojat. Eihän näihin voi olla rakastumatta!

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.