Tervetuloa kevät – sinua oli jo kaivattu!

Kaikista vuoden kuukausista helmikuu on se, jolloin minusta on ehkä kaikista vaikeinta jaksaa pitää mieltä positiivisena. Näin sanoo nyt siis ihminen, joka yleensä melkein aina löytää kaikesta sen positiivisen näkökulman, vaikka kuinkakin pienen. Mutta nyt tuo pirullinen kuukausi on onneksi taputeltu ja hei – kevät on täällä!

Olemme viettäneet hiljaiseloa. Joulu on oma selviytymiskeinoni talvesta vuodenvaihteeseen asti, mutta vuoden ensimmäisissä kuukausissa onkin sitten jo aivan omat haasteensa. Silloin pakkaset alkavat todenteolla paukkumaan etelässäkin, milloin ei päästä lenkille jäätävän kylmyyden takia ja milloin taas satanut lumi saartaa meidät kotiin. Ja alkuvuonnahan se kunnon talvi oikeastaan vasta täällä etelässä valitettavasti alkaa.

Kevätaurinko on meidät nyt kuitenkin iloisesti herättänyt ja voin huutaa maailmalle; Selvisimme (tästäkin) talvesta!

Pienten vuosi

Alkanut vuosi on ensimmäisemme pelkästään näiden pienten kanssa. Irma on ollut poissa pian kahdeksan kuukautta ja uudenlainen koira-arki on alkanut löytää rytminsä.

Nykyisen lauman kanssa sydäntäni lämmittää erityisesti se, että nämä kolme ovat todella tiivis tiimi. Kaikki ovat kokoa mini ja hyväksyttyjä niin kylä- kuin kauppareissuillekin. Kaikki saavat saman verran ruokaa ja kaikille sopii samanpituiset lenkit.

Chihuahuat lepäilevät sohvalla.

Selvästi siesta-aika kuvassa meneillään. Pieniä tyttöjä mahtuisi sohvalle enemmänkin.

Toisaalta kaipaan kyllä kovasti myös sitä erilaisuuden rikkautta. Kaipaan isoa jättiämme. Minusta on hurjan sääli ettei pieni Lauramme ehtinyt lainkaan kasvaa rinnakkain Irman kanssa. Olisikohan siitä kasvanut jotenkin erilainen, jos Irma vielä olisi tässä? Onneksi se on äitinsä tapaan kovin lempeä ja iloinen sielu, enemmän siitä Irman rinnalla kasvamisesta oli varmaan hyötyä meidän Liisalle. Liisa kun on sitä mieltä, että maailmassa on vaan yksi oikea rotu ja se on chihuahua!

Lokerointia?

Lenkillä mietin monesti ohitustilanteissa miten rajoittuneelta saatan minäkin kanssalenkkeilijöistä nykyään vaikuttaa. ”Tuo on tuollainen pienten koirien omistaja.” Lokeroidaankohan minutkin nyt ihan eri kastiin, kun rinnallani ei kävele enää isoa koiraa? Millainen on pienten koirien omistaja?

Chihuahuat ja kääpiöpinseri ulkoilemassa.

Tällaisesta kokoonpanosta voi monella olla ennakkoluuloja. ”Varmasti räksyttävät ja syöksyvät provosoivasti jalkoihin” on ehkä se tyypillisin ennakkoajatus pienistä koirista. Mutta nämäpä ohittavat kaikki pääsiasiassa hiljaa ja kauniisti. Kuvanottohetkellä oli pakkasta -14 astetta. Jannari-tossut mahdollistavat meidän pitkät lenkit erittäin kylmälläkin ilmalla, kunhan sää on muuten tyyni ja kaunis.

Näillä realiteeteilla nyt kuitenkin mennään. Koiraa ei voi hankkia pelkästään sillä perusteella mitä itse koiraltaan haluaa. Pitää miettiä myös mitä se koira haluaa ja tarvitsee omistajaltaan, mitä minä voin koiralle tarjota? Minä en voisi tarjota nyt uudelle borzoille sen kaikki tarpeet täyttävää elämää, joten tyydyn tässä elämäntilanteessa ihastelemaan rotua vain kyseisen rodun entisenä omistajana.

Kääpiöpinseri ja chihuahuat talvisella lenkillä.

Naapurin Lilli-kääpiöpinseri kuuluu meidän vakioremmiin. Lilli on täsmälleen samanikäinen meidän Eevan kanssa ja tytöt ystävystyivät jo ihan pieninä pentuina. Lilli on perheensä ainoa koira, joten meidän tytöt ovat sille kuin oma lauma.

Kohti aikuisuutta

Senioreiden jälkeen nykyinen poppoomme tuntuu vallan junioreilta. Mutta niin se aika vaan on kulunut, että ensimmäinen chihuahuamme Eeva täyttää huhtikuussa jo neljä vuotta. Eihän se ole mikään juniori enää, vaan fiksu nuori aikuinen! Vuodet ovat vierineet nopeasti ja niihin on mahtunut paljon ihania asioita, kuten Eevan kaksi fantastista pentuetta.

Liisa, joka tunnetaan myös nimellä Uikku ja Surku, erikoislaatuinen punainen pieni prinsessamme, täytti tällä viikolla kolme vuotta. Sekin on aikuistunut kovasti, mutta Eevaan verrattuna se on kuitenkin vielä aika huithapeli. Liisa on ollut ehkä vähän haastavampi persoona kuin nämä kaksi muuta, mutta toisaalta juuri se on tehnyt siitä hyvin erityisen. Sanon aina, että Liisa on vielä hiomaton timantti. Se on kuin hyvä viini, joka vain paranee vanhetessaan. Liisa on hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä Kerttu ja kaivautunut todella tiukasti sydämeni alle.

Chihuahua Liisa viettää syntymäpäiviään.

Minun pieni punapääni täytti jo kolme vuotta. Meillä juhlitaan koirien syntymäpäiviä aina tyylikkäästi, tässä Liisan tyylinäyte tältä vuodelta. Onnea oma Uikku-Surkuni!

No sitten on vielä kuopuksemme Laura. Tuo Irman pieni suuri seuraaja. Laura on vielä ihan vauva ja saa ollakin vielä pitkään! Lauralle maailmassa on vielä monta ihmeellistä asiaa ja niissä riittää tutkimista ja tutustumista. Juniorimme on hurjan lempeä ja ihana tyttö. Sekin on kuukauden kuluttua jo virallisesti juniori, mutta eikös se niin mene, että nuorimmaiset saa olla ikuisesti vauvoja?

Laura chihuahua.

Ihana pikku-Laura. Pian jo nuori neiti. Sisäisesti yhtä suloinen kuin ulkoisestikin!

Kevät – iloa ja onnea pienistä asioista

Joka ikinen arkipäivä on ihana kurvata töistä kotiin, kun ikkunalla odottaa kolme nukkuvaa karvakerää, jotka välittömästi auton kuultuaan nostavat valppaat korvansa ylös ja nousevat venyttelemään valmiina ottamaan minut iloisina vastaan.

Viikonloppuaamuisin on parasta, kun saa makoilla sängyssä koirat kainalossa hieman pidempään ja sitten suunnata ulos mahtaviin seikkailuihin yhdessä. En ulkoilisi varmaan juuri ollenkaan ilman koiria, mutta niiden kanssa saan päivittäin kilometrikaupalla raitista ilmaa ja ihanaa liikuntaa.

Viime lauantaina ajoimme Vuosaareen ja kiersimme liki 10 kilometrin lenkin välillä meren jäätä pitkin ja välillä mutkittelevia metsäpolkuja kavuten. Lenkkiseuraksi lähti oma äitini ja näin saimme mekin mukavalla tavalla vietettyä yhteistä aikaa ja päivitettyä kuulumisia. Tuokin lauantai olisi varmasti ollut paljon yllätyksettömämpi ilman koiria.

#Koirakoplalenkillä

Kannustan kaikkia nauttimaan tulevasta viikonlopusta ulkoillen yhdessä koirienne kanssa. Katsokaa kartasta vaikka joku ihan uusi kohde ja pyytäkää mukaan ystävä tai perheenjäsen, jota ette ole arkikiireiltänne ehtineet hetkeen näkemään. Ulkoilkaa rauhassa ja kiireettä – ja muistakaa antaa koirille kannustavaa palautetta, kun yhteinen tahti ja sävel on kävellessä löytynyt. Parasta on, kun kaikilla on hyvä fiilis!

Ilahdutetaan toisiamme ja jaetaan yhteisistä viikonlopun lenkkihetkistä vaikka kuvia Instagramissa häsärillä #koirakoplalenkillä – olisi mukava nähdä millaisia kokoonpanoja on liikkeellä ja millaisissa maisemissa. Meidät löytää myös instasta nimellä evvelisse, joten siellä nähdään!

Lenkillä Vuosaaressa.

Viime viikonloppuna lenkkeilimme Vuosaaren kauniissa merellisissä maisemissa. Pakkasta oli -9 astetta ja meren jäillekin uskaltauduttiin. Minnehän sitä tänään lähtisi seikkailemaan?

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tervetuloa kevät – sinua oli jo kaivattu!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X