Hulda_mamma_uni_nukkuu_aamu

Herää, mamma! Herätys!

Anna mun kaikki kestää! Tämä tapahtui eräänä viikonloppuna. Tiedättekö niitä ihania aamuja, jolloin aurinko paistaa pitkän sadekauden jälkeen ja tekisi mieli juosta ulkona ympyrää? Sunnuntaina oli juuri sellainen aamu, mutta pääsinkö heti ulos kun halusin? No, en päässyt! Mamma veteli sikeitä ja pappa oli lähtenyt jo aikoja sitten kalaan.

Yritin herätellä mammaa tökkimällä kylmää kuonoa sen käsivarteen. Mamma käänsi kylkeä ja veti peiton päälleen. Hypin tasatassua sängyn vieressä, mamma murahteli jotain käsittämätöntä. Kuulosti aivan kuin lopeta tai hiljaa, mutta en voi varmaksi sanoa, kun nuo sanat eivät kuulu sanavarastooni.

Seuraavaksi yritin aika hissukseen haukahdella, mutta se olikin niin kivaa, etten malttanut pitää sordiinoa päällä, vaan annoin haukun tulla oikein vatsanpohjasta asti. Mun haukku kaikuu aika kivasti makkarissa. Mamma raotti silmiään ja sanoi jotain sen tapaista kuin voi hellutti! Mutta en tietenkään ihan varmaksi voi vannoa, kun ei sekään kuulu sanavarastooni.

hulda_aamu_mamma

Mäyräkoira Hulda yrittää herättää Mammaa, mutta joutuukin paparazzin uhriksi itse.

Mutta sitten mamma, se iso ketku, otti iPadinsa ja alkoi kuvata minua! Se tietää, että inhoan olla kuvattavana ja sillä keinoin pääsee minusta aika hyvin eroon – hetkeksi. Pari kuvaa on ihan ok, mutta sitten se alkaa puhua minulle kuin jollekin valokuvamallille: – Hyvä, hyvä, just noin, käännä vähän päätä, näytä hampaita, joo, noin just, katso ylös, kuono ylös, heiluta häntää… Argh! Vähän aikaa se on ihan hauskaa, mutta pitemmän päälle alkaa käydä jo työstä.

Summa summarum, mamma heräsi, minä sain aamupalaa ja pääsin ulos juoksemaan ympyrää. Kaikki hyvin täällä myöhäisheränneiden mökissä.

Pus ja muisk kaikille aamuvirkuille!

Hulda Matilda
pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, vuosimallia 2013

PS. Herääminen on kyllä ihan parasta mun mielestä.