Onko kasvimakusi samanlainen kuin muilla suomalaisilla? Näistä huonekasveista haaveillaan nyt

Puolet suomalaisista ei voisi kuvitella kotiaan ilman huonekasveja, selviää Biolanin teettämästä kyselystä.

Vaikka naisista yli puolet ja miehistä reilu kolmannes haaveilee lisäävänsä kotinsa huonekasvimäärää, ei kuitenkaan ole ihan sama, millaisia huonekasveja kotiin tuodaan.

Katso kasvisuosikkien ja -inhokkien top 3!

Kaktus oli halutuin huonekasvi

Halutuimpien huonekasvien top 3

  1. Kaktus
  2. Orkidea
  3. Rahapuu

Jos suomalainen ostaisi nyt huonekasvin, hän ostaisi kaktuksen. Kaktuksen ykkössija voi selittyä muun muassa helppohoitoisuudella, trendikkyydellä – tai nostalgialla.

Kyselyssä selvitettiin myös, mitkä olivat vastaajien ensimmäiset huonekasvit. 70 prosenttia heistä muisti oman kasvinsa.

”Suurimmalle osalle kyselyyn vastaajista kaktus on ollut ensimmäinen huonekasvi. Jukkapalmu tuli kakkosena”, puutarhaneuvoja Riikka Kerttula Biolanilta kertoo.

Toiseksi tulleen orkidean suosio on helppo ymmärtää. Vettä, valoa ja lannoitus… näyttävä orkidea kukkii kauniisti muutamalla perusjipolla.

orkideoja

Helppohoitoinen rahapuu taas menestyy vähällä kastelulla ja saa reilusti kuivahtaa kastelukertojen välissä.

rahapuu

Saniaista ei haluta kotiin

Vähiten halutuimpien kasvien top 3

  1. Saniainen
  2. Muratti
  3. Rönsylilja

Saniainen nousi esiin etenkin naisvastaajilla. Kolmasosa heistä ei haluaisi saniaista kotiinsa. Riikka Kerttula arvelee syyksi kasvin roskaavuutta.

”Sanianen tiputtelee lehtiä, joita saa olla siivoamassa.”

saniainen ruukussa

Surun ja kuoleman kukkana perinteisesti pidetty muratti nousi miesvastaajilla vähiten haluttujen kasvien ykkössijalle.

muratti

Hyvistä ilmanpuhdistusominaisuuksistaan huolimatta rönsylilja vei kolmannen sijan epätoivotuinpana kasvina.

kirjorönsylilja

Mitkä ovat sinun suosikkikasvisi? Kerro kommenteissa.

Biolanin lokakuussa 2017 teettämään huonekasvikyselyyn vastasi 1 000 suomalaista.

LähdeBiolan

Keskustelu

Rahapuu, anopinkieli ja palmuvehka ovat helppohoitoisia kasveja ja menestyvät myös vähäisessä valossa kuivassa huoneilmassa talvellakin. Sumuttelen välillä ja kastelen harvakseltaan. Palmuvehkaan on tulossa kolme uutta versoa vaikka on talvi ja kasvi ei ole ikkunan lähellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.