Kodinhoito

Ikkunoiden pesu on inhokki – Saavatko lempikappaleet työn sujumaan?

Yli puolet suomalaisista ei pidä siivoamisesta. Vieraille halutaan kuitenkin näyttää siisti koti.

Tuoreessa tutkimuksessa suuri osa suomalaisista, kaikkiaan 52 prosenttia, kertoi, ettei siivoa mielellään. Positiivisesti siivoamiseen suhtautui 39 prosenttia. Tiedot selviävät Kristiina Puskan Kodin siivouskäytännöt ja siivoukseen suhtautuminen pro gradu -tutkimuksesta.

Siistiä vieraille

Kristiina Puska täsmentää, että suurin osa ihmisistä pitää siististä lopputuloksesta, mutta inhoaa siivoamista. Siivoukseen käytetään tavallisimmin korkeintaan pari tuntia viikossa. Yli puolet suomalaisista siivoaa perusteellisesti vasta, kun kotiin on tulossa vieraita tai kun siivoamiselle jää aikaa muilta puuhilta.

Vältellyimpien siivousaskareiden joukkoon kuuluu ikkunoiden pesu. Yli 60 prosenttia suomalaisista pitää sitä inhottavimpana hommana. Yli puolet suomalaisista pesee ikkunansa korkeintaan pari-kolme kertaa vuodessa. Ikkunoiden pesua mielekkäämpänä askareena pidettiin pölyjen pyyhkimistä, wc-tilojen puhdistamista ja kaappien järjestelyä.

imurointi

Himosiivoojan lista

Tamperelainen Tuula Lahtinen kuuluu siivoamisesta pitävien suomalaisten joukkoon. Hän kuitenkin myöntää, ettei ikkunoiden peseminen ole mieluisin siivousaskare, koska puhdas lopputulos häviää nopeasti. Tuula pesee kotinsa ikkunat kerran tai pari vuodessa.

Tuula kuitenkin vinkkaa, että hyvä musiikki tekee siivoamisesta aina hieman mukavampaa.

Tällä listalla himosiivooja saa imurin liitämään. Kuuntele kappaleet Youtube-linkeistä:

  1. Run-D.M.C.: It’s like that
  2. Ricky Martin: Livin’ la vida loca
  3. Hullujussi: Friduna Skikuna
  4. Moogetmoogs – Kolmen minuutin muna
  5. Marjo Leinonen & Viranomaiset – Sinun omasi

https://www.youtube.com/watch?v=7g2mP7azLLY

 

https://www.youtube.com/watch?v=eT067EZ6PI4

Lue myös:

Allergisen siivousvinkit

Sitruuna raikastaa siivousliinat

Siivous sujuvaksi

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ikkunoiden pesu on inhokki – Saavatko lempikappaleet työn sujumaan?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.