Kodinhoito

Näin saat kotisi järjestykseen – ammattijärjestäjä paljastaa parhaat vinkit

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto näkee työssään kotiemme tavaratulvan ja kaappeihin hautautuneet kätköt. Kuka olisi siis parempi neuvomaan, kuinka isoimmat tavaroihin liittyvät ongelmat taltutetaan? Pyysimme Aaltoa paljastamaan viisi keinoa, joilla koti pysyy järjestyksessä ja siistinä.

Teoriassa kodin siistinä pitäminen on helppoa. Järjestys toimii, kun tavaroita on sopivasti, niillä on omat paikat ja kaikki laitetaan paikoilleen. Käytäntö taas on toinen juttu.

”Omassa kodissa kannattaa miettiä, mitkä asiat tuottavat vaikeuksia. Kun tiedät, mikä toimii ja mikä ei, on järjestyksen luominen ja siisteyden ylläpitäminen helpompaa”, neuvoo ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Aalto auttaa työkseen tavarapaljouden ja epäjärjestyksen kanssa kamppailevia. Hänen kotien tavaratulvaa käsittelevä kirjansa, Paikka kaikelle julkaistiin helmikuussa 2017. Kysyimme tavaroiden järjestämisen ammattilaiselta 5 tapaa, joiden avulla kotisi pysyy järjestyksessä. Nappaa käytännölliset vinkit!

1. Järjestä kotiasi huomaamatta

Jatkuva pieni järjestäminen on helpompaa kuin ison urakan aloittaminen. Tavarat kannattaa opetella viemään paikoilleen ja se onnistuu, kun viet tavaroita mukanasi samalla, kun kuljet huoneesta toiseen.

Tapoja voi myös yhdistää. Nappaa rikkinäiset tai lapsilta pieneksi jääneet vaatteet vaatekaapista samalla, kun viet puhtaita vaatteita paikoilleen.

Varmista, että järjestelmä virtaa. Pidä kaapin alahyllyllä kassia tai laatikkoa, johon pieneksi jääneet vaatteet ja muut tarpeettomat tavarat voi laittaa ja vie täyttynyt kassi keräykseen tai lahjoita se pois.

”Pienillä teoilla saa paljon aikaiseksi”, Ilana Aalto kannustaa.

2. Tee kodin järjestäminen itsellesi helpoksi

Tulet kotiin, huiskaiset kädessäsi olevat tavarat ja kaulassasi olevan huivin eteisen pöydälle – samoin kuin kaikki muutkin perheenjäsenesi ja pian pöydän taso on sekalainen kokoelma kangasta, avaimia ja muita pikkuesineitä, eikä pöydältä löydä kiireessä mitään. Kuulostaako tutulta?

Ilana Aallon ratkaisu on luoda helppoja järjestysratkaisuja, jotka toimivat arjessa. Mitä vähemmän vaivaa joudut näkemään tavaran ottamiseen ja pois laittamiseen, sitä helpompaa järjestystä on ylläpitää.

Jos tapanasi on heittää huivi ja avaimet eteisen pöydälle, laita pöydälle erillinen kori kummallekin, mutta älä anna roinan kertyä – lue lisää kohdasta kolme:

3. Älä anna roinan kertyä

On makuasia, mikä on kodin eri tavaroille paras säilytysratkaisu ja -paikka. Usein käytetyt tavarat kannattaa kuitenkin sijoittaa paikkaan, johon pääset helposti käsiksi, jolloin tavarat tulee laitettua varmimmin paikoilleen.

Yksi vaihtoehto on pitää kodin laskutasoilla vain tavaroita, joita tarvitset päivittäin. Tavaroille voi säilyttää myös niille varatussa korissa, mutta Ilana Aalto varoittaa tekemästä korista rojulaatikkoa, joka syö sisäänsä kaiken epämääräisen.

Koti siistiksi ja tavarat järjestykseen.

”Roina vetää roinaa puoleensa”, Aalto tiivistää.

4. Ota päämääräksi kodin toimivuus, unohda yksityiskohdat

”Toimivuuden kannalta ei ole merkitystä, onko kaappi sisältä kaunis, kunhan se toimii säilytystilana.”

Jos et siis rakasta järjestämistä, tähtää toimivuuteen ja unohda yksityiskohdat.

Ilana Aalto liputtaa itse esimerkiksi henkareiden puolesta. Vaatteet on helppo ripustaa henkareihin märkänä ja kuivuttuaan nostaa vaatteet henkarissa suoraan kaappiin.

Toisaalta yksityiskohdissa on puolensakin.

”Jos epäjärjestys ahdistaa, keskity johonkin yksityiskohtaan, joka on hallinnassasi. Mielenrauhaa voi saada vaikka siististä keittiönpöydästä tai vaatekaapista, vaikka muualla olisikin sotkua.”

5. Paloittele isot urakat pieniksi

Joillain on kärsivällisyyttä ja aikaa aloittaa iso urakka, suurimmalla osalla ei. Iso urakka aiheuttaa lamaantumisen ja projektin aloittamista lykätään hamaan tulevaisuuteen. Projekti kuitenkin painaa mieltä.

Kynnys pienen urakan aloittamiseen on matalampi, jolloin sen suorittaa helpommin ja nopeammin eikä asia enää sen jälkeen vaivaa.

”Sen sijaan, että alat järjestää koko vaatehuonetta, poimi esille kaikki sukat tai teepaidat ja järjestä ne”, Ilana Aalto ehdottaa.

Jos tavaran karsiminen kiinnostaa, Aalto antaa viimeisen neuvon:

”Suurin osa tavaroista on korvattavissa eikä muistoja ole sidottu tavaroihin. Harkitsisin ainoastaan sellaisten asioiden pois heittämistä, joita ei voi korvata, kuten valokuvia tai päiväkirjoja.”

Lue myös:

Ammattijärjestäjän vinkit: näin saat kaiken hyödyn irti säilytystilastasi 10 vinkkiä: Ruokasooda on siivouksen superaine – näissä sitä kannattaa hyödyntää! Eroon irtokarvoista! Näillä nikseillä siivoat lemmikinkarvat Yli puolet suomalaisista ei pidä siivoamisesta – Saavatko nämä kappaleet työn sujumaan? Sitkeä tahra pois kotikonstein – 14 vinkkiä mustikkatahroista steariiniin

Kommentoi

Kommentoi juttua: Näin saat kotisi järjestykseen – ammattijärjestäjä paljastaa parhaat vinkit

Sinun täytyy kommentoidaksesi.