Luonto

Katse luontoon – heinäsirkat ja hepokatit viihtyvät kesäniityillä alkusyksyyn asti

Heinäsirkat ja hepokatit alkavat viritellä soittimiaan keskikesällä. Alkusyksyyn asti niityllä niityllä sirisee, säksättää ja sirahtelee – vai tuntuuko siltä, että sirkkojen konsertointi on hiipunut?

Kauniina kesäpäivänä niityllä kulkijan ympäröi sirinä, joka tuntuu täyttävän koko äänimaiseman. Soitto vuoroin yltyy ja vaimenee, nousee ja laskee.

Ihmisen kuulema siritys on sirkkakoiraan kutsuääntelyä. Kun kumppani löytyy, koiras herkistyy kosintasoittoon taajuudelle, joka ylittää ihmisen kuulokynnyksen.

Tulee kuitenkin kesä, jolloin havahdumme siihen, että siritys niityllä on vaiennut, sillä korkeimpien äänien kuuleminen heikkenee iän myötä.

Aina ei hiljaisuuteen ole syynä kuulon heikentyminen, vaan sää – sateiseilla, viileällä kelillä sirkkojen lihakset ovat liian kohmeessa ääntä tuottaakseen.

Tavallisesti niittykonsertit soivat loppukesästä alkusyksyyn.

Heinäsirkan soivat reidet

Pelto-ohdakkeiden, purtojuurien ja maitohorsmien seasta kuuluu lyhyt sirahdus, kun parisenttinen otus liikauttaa tunnustelevasti pitkiä takajalkojaan.

Heinäsirkkojen siritys syntyy niiden hangatessa takareiden sisäpinnassa olevaa nystyriviä etusiiven paksuja suonia vasten.

Poikkeuksiakin on: kangassirkka ääntelee hiljaa leukojaan napsuttamalla. Suosirkka puolestaan potkii takaraajaansa etusiiven reunaan, mistä syntyy muista sirkoista erottuva, tikittävä ääni.

Koiras sirittää kutsuakseen naaraita. Kosinnan aikana sirkkanaaraatkin voivat äännellä koiraiden kanssa.

Sirityksen nopeus ja kesto, tauot, äänen korkeus ja toistojen määrä vaihtelee eri heinäsirkkalajeilla. Toiset soivat päivällä, toiset iltahämärissä tai jopa yöllä. Yleisin lajeista on niittyheinäsirkka, jonka sirityksen voi kuulla jo kesäkuun puolivälissä.

Heinäsirkkojen värikin vaihtelee. Vieläpä saman lajin eri yksilöt ovat kovin erivärisiä. Erityisesti heinäsirkkojen toukilla tavataan erilaisia värimuotoja.

Hepokatti herää yöllä

Tsak… tsak…tsak…tsak tsaktsaktsaktsaktsak. Vauhtiin päästyään hepokattikoiraan voimakas säksätys jatkuu jatkumistaan.

Jos reviirille tulee toinen koiras, alkaa kilpalaulanta. Jos se ei tepsi, saattavat koiraat jopa taistella reviiristään.

Maamme kahdeksan hepokattilajia voidaan erottaa toisistaan äänen perusteella. Äänet ovat hyvin korkeita ja syntyvät hankaamalla vasemman etusiiven alapinnan hammasriviä oikean etusiiven takareunan harjannetta vasten.

Hepokattien korvat sijaitsevat etujalkojen säärissä, missä ne näkyvät tummina rakoina. Niillä naaraat kuuntelevat koiraan soittoa ja suunnistavat äänen suuntaan.

Useimmat hepokateista ovat kokonaan tai osittain yöeläjiä. Siivistään huolimatta ne ovat kömpelöitä lentäjiä ja kävelevät mieluummin. Ulkonäöltään monet lajit muistuttavatkin kasvien lehtiä.

Toisin kuin heinäsirkat, hepokatit syövät kasvien lisäksi myös hyönteisravintoa. Isot hepokatit ovat vahvaleukaisia ja voivat purra kipeästikin, jos niitä yrittää siepata käteensä.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 12/2017 -lehdessä.