Kukat kasvavat kohisten

Yhtäkkiä puutarhassa on täysi kesä.

Astun iltapäivällä tietokoneen äärestä puutarhaan aurinkoon ja tuuleen: kuljeskelen, kumartelen, nypin, ihmettelen ja olen onnellinen kun saan olla juuri täällä. Jos elämä ei olisikaan antanut tätä?

On juhlapäivä. Koko pitkän talven kivikouluissaan ahkeroineet lapset kirmaavat kukkiville kesälaitumille. Aurinko paistaa kuumasti. On syytäkin paistaa juuri tänään.

Metsässä laulaa päivittäin ihmeellinen lintu, jonka nimeä en tiedä. Äänimaailma on muuttunut kesäiseksi, lasten nauravat äänet kantautuvat tuulen mukana, kun panen silmät kiinni, muistuu mieleen lapsuuden uimaranta.

Kukat kasvavat iloiten, kullerot, pikkusydämet, vuohenjuuret ja kaunokaiset. Sulkaneilikka, josta luulin jo joutuneeni eroon, nostaa pieniä vahvoja silmuja mullasta. Hihkun.

Kukat lisääntyvät ja kasvavat vaikken ole ehtinyt niitä paapoa. Niillä on oma elämä, ja minun herruuteni tällä puutarhaläntillä on suhteellista. Koetan vain jonkinlaista perusjärjestystä pitää, että kaikki kukat saisivat kukkia ja seuraa.

Järjestän kasvumahdollisuuksia. Jokainen valitkoon sitten paikan missä viihtyy. Sadoittain yllätyksiä: yksi siellä, toinen tuolla.

Mitä hauskaa siinä olisikaan, jos kaikki näillä kukkamailla menisi minun mieleni mukaan? Kuinka paljon minä kukkasista ja niiden elämästä oikeastaan tiedän? Tiedän miltä ne näyttävät ja tuoksuvat. Onko niiden kauniiden kukintojen kätköissä tunteita ja toiveita?

Kasvit leviävät pitkin puutarhaa

Puutarhassa ei passaa kävellä jalkoihinsa katsomatta. Punainen käenkaali on sirottautunut käytävätiilten väleihin. Ritarinkannus leviää joka puolelle. Pulskat kaunokaiset avaavat nuppujaan kilpaa.

Kevätvuohenjuuren suuri kullankeltainen puska heiluu tuulessa. Kaivoin sen vuosia sitten maantien laidalta kiven takaa, sieltä sen kultaiset kukinnot kurkistivat kutsuvasti. Mistä lie alkujaan lähtöisin.

Nyt sen suku lisääntyy ja täyttää puutarhamaata jo monessa eri paikassa ympäri pihaa. Akilleijat ovat löytäneet itselleen mukavan paikan hiekkaisesta maasta, kasvaneet suuriksi ja vahvoiksi.

Toissapäivänä ruukutin punatähkän pikkiriikkisiä kaksilehtisiä taimia pihalla myrskytuulessa, puutarhahansikkaat kädessä ja ilman plussalasejani. Kevyemmät tavarat lentelivät tuulessa ympäri pihaa, ja muovisiin kukkapurkkeihin sai tarrata nopsasti kiinni puuskan tullen.

Navetan raolleen jäänyt ovi paukkui pelottavan kovaa, mutta punatähkän taimet tuli istutettua. Hämärissä kiemuralle esikasvaneet auringonkukan bonsai-taimet istutin ylpeänä takapuutarhaan. Eipä ole kaikilla samanlaisia!

Vanhaan peltiseen vauvanvannaan istutin hajuherneitä, ja niiden tueksi vihreää versovia käppyräisiä mustaherukanoksia. Tuoksuvat kesällä kilpaa sylitysten! Koetan kuvitella, miltä mustaherukka ja hajuherne tulevat yhdessä tuoksumaan- millainen parfyymi niistä syntyisi… Puolet ruusupavuista on istutettu puulaatikoihin myyrien veistämiin keppeihin tuettuna.

Hyvissä ajoin hankitut 20 ruusubegoniaa ulkoilivat auringossa ja ottivat kunnon kylvyn, jonka jälkeen ne palasivat virkistyneinä kasvihuoneeseen, joka nykyään on kukkasten huvimaja.

Sen jälkeen kun talveksi kasvihuoneen muovikattoa suojaamaan asennettu pelti jäikin pysyväksi, ei kasvihuoneessa juuri mikään jaksa kasvaa. Sinne voi kuitenkin viedä kukkia suojaan myrskyltä ja halloilta. Ihmisten huvimajaa siitä tuskin tulee, vaikka niin joskus haaveilinkin – myyrillä ja muurahaisilla on sinne liian vapaa pääsy.

Raparperia ja omenankukkia

Vielä pari viikkoa sitten punaisia nykeröneniään näytelleet raparperit ovat hurahtaneet jättiläisiksi.

Kasvihuoneen ympärille on käännetty lisää tilaa kukkasille ja nokkosen valtaama pikkuoja sai oikean salaojaputken ja hiekkaa päälleen. Nyt kukkaset mahtuvat kasvamaan luumupuiden luota melkein kasvihuoneen ympäri.

Olen turhautunut kanneksimaan kotiin säkkimultaa – se on aina loppu kun sitä tarvitsisi. Odottelemme siementen ja tainten kanssa kiihkeästi sitä kelirikkoisten teiden takana suloisena siintelevää multakuormaa.

Menneellä viikolla tapahtui iloinen yllätys, kun naapurin traktori huristi pihaan perässään kunnon kuorma hyvin palanutta lämminveristen lantaa. Vain multa puuttuu!

Puutarha ei näytä olevan myyrien talvisista vierailuista enää moksiskaan. Luumu ja kirsikat työntävät jo kannoistaan uusia versoja. Vain toinen omenapuista on pysyvästi menetetty.

Jäljelle jäänyt nuori omenapuu kukkii ensimmäistä kertaa lukemattomin tuoksuvin kukin. Miten kauniilta maailma näyttää, kun sitä katsoo kukkivan omenapuun oksien lomasta.

Kuvat: Matti ja Kaisi Koivumäki

Avainsanat

Keskustelu

mikä nautinto kun pääsimme pojantyttären kanssa keittämään kesän ensimmäisistä raparpereistä kiisseliä ja vielä oman mökin pihalla kasvaneista!Amppelitomaatti on myös saanut paikan tavallisen amppelikukan paikalta ja sitä nyt seurataan jäännityksellä ,tomaatin alkuja on paljon kunhan vaan vielä punastuvat?kesäterveisin!

Kesä on todellakin täällä :)! Vaikkakin äsken tuli räntää niin että peltikatolla ropisi oikein kunnolla. Mutta vihdoin on vihreää ja viihtyisää…

Kaunista tekstiä, Kaisi :)!

Ihan hullua, miten sitä vaan kulkee ympäri pihaa ja laskeutuu kontalleen jonkin pienen piippalakin takia, katselee vaan. Olen hoitanut vanhaa hylättyä pihaa nyt muutaman vuoden vähäisillä taidoilla ja suurella innolla. Nyt vaivannäkö palkitaan, pieni risu on venynyt parimetriseksi ruusupensaaksi, en tunnista ruusua, odotan sen kukkimista hartaasti. Näitä yksittäisiä risuja on ollut seitsemän, nyt minulla on seitsemän ruusupensasta. Niin, ja neljä eri pionia.

Todella hyvin kirjoitettu,oli ilo lukea ,huomaa että rakastat puutarhaasi ja niitä ihania kukkia,nyt vain odotetaan uutta kesää ja uutta aherrusta. Terv. Katahelena

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.