Huonekasvit

Viherkasvit raikastavat kotia

Viherkasvit raikastavat ja piristävät kotia. Kun kasvit kukoistavat, asukkaatkin voivat paremmin.

Huonekasvit luovat ympärilleen kodikkuutta, tuottavat huoneilmaan happea, kosteuttavat ja jopa puhdistavat sitä. Eniten iloa on hyvin hoidetuista, rehevistä ja terveistä kasveista.

Kasvit parantavat kodin viihtyisyyttä vaimentamalla melua, joten ne sopivat myös isojen huonetilojen ja hallien tilanjakajiksi.

Vehreät ilmanraikastajat, kuten monet palmut, tuovat kotiin eksoottista viidakontuntua. Niiden viihtymisen voi talviaikaan varmistaa kasvilampuilla.

Vähään tyytyvät mehikasvit ja kaktukset ovat vaivattomuutta arvostavan kasvinystävän valinta.

Kasveilla on suotuisa vaikutus myös työtehoon ja ne jopa edistävät sairauksista toipumista, sillä vihreyden läsnäolo elvyttää.

Jos kasvit aiheuttavat allergioita ja astmaoireita, ei niistä kärsivä saa päästää kasvejaan pölyttymään. Jos kukkamulta aiheuttaa oireita, kannattaa suosia vesiviljelyä.

Kasvien uudelleen istuttamiseen paras aika on kevät, jolloin uusi kasvukausi alkaa. Jos kasvit on istutettu muoviruukkuihin, suojaruukut on helppo vaihtaa mihin aikaan vuodesta tahansa.

Sukupolvelta toiselle

Huonekasvien kasvattaminen tuottaa mielihyvää. Kun lisää itse uuden yksilön siemenestä, rönsystä tai jakopalasta, versoo elämä omalla ikkunalaudalla.

Taimien hoitaminen, kasteleminen ja lannoittaminen saavat hoitajansa tuntemaan itsensä tarpeelliseksi. Kasveihin kiintyy, kun niiden historian tuntee. Vaikkei opiskelijaboksiin kotoa tuotu juoru tai rönsylilja olisikaan elämänsä vedossa, muutamassa vuodessa siitä tulee perinnekasvi.

Kasveista saa uskollisia ystäviä, jotka parhaimmillaan siirtyvät sukupolvelta toiselle. On hauska tietää, että sama kasviyksilö, joka on varttunut jo mummon ikkunalaudalla, jatkaa aikanaan elämäänsä lasten ja lastenlasten kodeissa.

Kaipaatko lisää tietoa huonekasveista? Tartu näihin:
Rob Herwig: 201 huonekasvia (WSOY)
Esko Puupponen, Visa Lipponen ja Seppo Hilpo: Kodin kuoistavat kasvit (WSOY)
B. C. Wolverton: Raikas vihreä koti (Gummerus)
Tari Haahtela ja Pentti Sorsa: Kasviallergiat ja allergiakasvit (Tammi)
Erja Rabbe, Leena Linden ja Taina Koivunen: Puisto, puutarha ja hyvinvointi (Viherympäristöliitto).

Lue lisää viherkasveista:
Huonekasvien mullanvaihto tehdään keväällä
Huonekasvien lisäys
Huonekasvien hoito – viisi vinkkiä
Huonekasvien kastelu – viisi vinkkiä
Helppoja viherkasveja kotiin

Kuvat: Pekka Holmström

Kommentoi

Kommentoi juttua: Viherkasvit raikastavat kotia

jadessan6

meillä ei voi olla huonekasveja kun on lemmikkejä.

Vastaa käyttäjälle jadessan6Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.