Koti

Rakennusten julkisivujen värit ja tyylit 1700-luvulta alkaen

Julkisivun pintamateriaali, maalin väri ja tyyppi ovat aina olleet oman aikansa muotituotteita. Yleensä kehitys kulkee vaatimattomasta runsaaseen. Punamultaa on kuitenkin suosittu Suomessa jo 300 vuotta.

  1. 1700-luvun kaupunkitalokin on ollut vaatimaton: kadunpuoleisessa seinässä on saatettu käyttää punamultaa, mutta todennäköisesti seinät ovat olleet harmaat. Katteena on turvekatto. 1700-luvun talo

2. 1700-luvun lopulla useimmat kaupunkitalot olivat jo komeasti punamullalla maalattuja. Seinissä on tuolloin ollut pontatut tai rimoilla peitetyt pystylaudat.

1700-luvun lopun talo

3. 1800-luvulla pellavaöljymaalilla maalattujen talojen julkisivut olivat vaaleanharmaita tai keltaisia. Kittaamalla lautojen välit saatiin rakennus näyttämään rapatulta kivitalolta. 1800-luvun alun tyyli oli empire.

empiretyyli

4. 1800-luvun jälkipuoli oli kertaustyylien aikaa. Kaupunkiporvarien talojen julkisivut olivat uusrenessanssia, jonka koristeissa käytettiin listoilla rajattuja kolmioita ja neliöitä. Värit ovat usein ruskean eri sävyjä.

1800 luvun jälkipuolisko

5. Nikkarityyli 1800-luvun jälkipuolella vei julkisivujen koristeellisuuden huippuunsa. Lautoja koristeltiin lehtisahalla ja pylväitä sorvattiin. Väreissä on suuria kontrasteja, esimerkiksi alla vaalea pohja, jonka päällä risteilee värikkäitä listoja.

Nikkarityyli

6. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kansallisromantiikka ja jugend ammensivat vanhasta suomalaisesta rakennusperinteestä. Osa seinistä saattoi jäädä paljaalle hirrelle, laudoitetut alueet saivat pintaansa maanläheiset värit.

Jugendtalo

7. 1900-luvun alkupuolen maalaistalossa oli perinteinen pystyrimalaudoitus, joka maalattiin edelleen joko kelta- tai punamullalla.

1900-luvun talo

8. 1920-luvun klassismi palasi takaisin yksinkertaisuuteen, sillä lähes kaikki koristeet jäivät julkisivuista pois. Seinien värit olivat tavallisesti hyvin vaaleita.

rintamamiestalo

9. Rintamamiestalot olivat maalla pystyrimalaudoitettuja ja punamullalla maalattuja, kaupungeissa vaakalaudoitettuja ja vaalealla pellavaöljymaalilla maalattuja. Yksityiskohdissa, kuten ovissa tai ikkunanpuitteissa oli voimakkaita korostevärejä.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 12/2015.

Lue perinnerakentamisesta myös:

Maalaa vanha rakennus punamulta- tai pellavaöljymaalilla

Perinteisiä maalisävyjä

Vinkit perinnemaalin valintan

Perinnemaalit pitävät pintansa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rakennusten julkisivujen värit ja tyylit 1700-luvulta alkaen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.