Sisustus

Ihanaa nostalgiaa! Muistatko nämä sisustustyylit olohuoneissa? – Katso kuvat suomalaisten kodeista 1940–60-luvuilla

Ensin olohuoneissa kuunneltiin radiota ja kudottiin sukkia. Sitten katsottiin televisiota ja nostettiin jalat sohvapöydälle. Aikamatka 1940-luvun lopusta 1960-luvulle näyttää, miten suomalaiset pääsivät loikoilun makuun.

Kahdessakymmenessä vuodessa, 1940-lopusta 1960-luvulle, ehti tapahtua yhtä sun toista suomalaisissa elämissä ja kodeissa. Historia ja elämänvaiheet näkyvät parhaiten olohuoneissa, joissa sisustus mukaili kulloisenkin aikakauden henkeä.

Tule mukaan aikamatkalle suurten ikäluokkien lapsuudenkoteihin!

1940-luku: Nousu sodan varjoista

Haave uudesta

Sodan päätyttyä, evakkojenkin asetuttua paikoilleen, suomalaiset ryhtyivät pikkuhiljaa rakentamaan kotejaan. Halu tehdä kodeista viihtyisämpiä ja kauniimpia oli voimakas, ja se kiinnosti myös suunnittelijoita. Silti tyypillisessä olohuoneessa oli vielä kalusteita sotaa edeltävältä ajalta. Muhkeat, ruusukuvioiset nojatuolit olivat tavallinen näky monessa kodissa.

1940-luvun olohuone
Työkaluviilaaja Eero Orbinskyn koti, jossa on kalusteita sotaa edeltävältä ajalta. © Museovirasto

Elämä 13 neliömetrissä

”Voidaan muuttaa sängyksi muutamassa sekunnissa”, mainostettiin Bomanin vuodesohvan esittelyssä. Vuodesohva oli uutta aikaa edustava keksintö, joka säästi tilaa. Asuntopula oli kova ja kodit ahtaita. Usein samassa tilassa yhdistyivät olohuone, makuuhuone, keittiö, ruokahuone ja työhuone. Päiväsaikaan myös sänky toimi tarpeen tullen sohvana.

Vuodesohva esittelyssä 1940-lukulaisessa olohuoneessa.
Vuodesohva esittelyssä 1940-lukulaisessa olohuoneessa. © Museovirasto

1950-luku: Sisustuksen kultakausi

Uusia ratkaisuja

Uudet kerrostalot rakennettiin jokainen neliömetri hyödyntäen. Huoneiden korkeus laski, ja uusilla kestävillä rakennusmateriaaleilla seinistä opittiin tekemään ohuempia. Kiinteillä kalusteilla pyrittiin vapauttamaan enemmän lattiatilaa. Vauraammissa asunnoissa oli jo erillinen ruokailutila, ja olohuoneen keskipisteeksi muotoutuivat radio, kirjahylly ja nojatuolit tai sohva. Kirjahylly oli statuksen ja sivistyksen merkki. Se viestitti: tässä kodissa luetaan kirjoja.

Eläinlääkäri Veikko Ikkalan perheen olohuoneessa on kala-akvaario ja sen alla palkintokokoelma, auto- ja koirakilpailuista saatu. © Otavamedia

Lupa loikoilla

Verrattuna aikaan ennen sotaa asunnot olivat 1950-luvulla huomattavasti matalampia. Tämä näkyi myös huonekaluissa. Kodin keskipiste siirtyi korkeasta ruokapöydästä mataliin sohvakalusteisiin. Ennen tuoleissa täytyi istua ryhdikkäästi, nyt niissä sai loikoilla ja rentoutua. Koko seinän peittävät verhot ja verhotangon peittävä verholauta tekivät tuloaan olohuoneisiin.

© Museovirasto

Rottinkimania

Orgaaniset muodot ja luonnolliset materiaalit lämmittivät olohuoneen ilmettä. Lampaantaljalla päällystetyt rottinkituolit, olkipunoslamput, kiipeilevät huonekasvit ja seinää koristavat bambumatot kuuluivat ajan henkeen. 1950-luvun arkkitehtuurin ihanne oli, että luonto jatkuu sisälle asuntoon ja asunto jatkuu ikkunoiden kautta ulos luontoon.

Rottinkituolit.
Rottinki on ollut muodissa ennenkin. 1950-luvulla villitys oli huipussaan. © Otavamedia

1960-luku: Perhe istui television eteen

Kulmikkuutta ja kotimaista

1960–70-luvuilla suomalaista huonekalutarjontaa oli kaikkein eniten. Tapio Wirkkalan valaisimet ja Artekin ja Muuramen kalusteet olivat ensimmäisiä kotimaisia tuotteita, jotka pääsivät koristamaan suomalaisia koteja. Sisustuksessa näkyivät kulmikkuus ja jo 1950-luvulla alkanut nukkamatto-trendi.

1960-luvun olohuone.
© Otavamedia

Olohuone viihdekeskuksena

Television saapuminen olohuoneeseen muutti koko huoneen järjestyksen. Kun nojatuolit ennen muodostivat keskustelijoiden ringin, televisiosta tuli nyt yksi keskustelijoista. Olohuoneesta tuli koko perheen tila, jossa lapsetkin viihtyivät. Muhkeissa sohvaryhmissä ei säästelty vaahtomuovia.

1960-luvun olohuone
Johtaja Lars Ullner perheen kodissa Pihlajamäellä oli jo kaikki mukavuudet. © Otavamedia

Asiantuntijana Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ihanaa nostalgiaa! Muistatko nämä sisustustyylit olohuoneissa? – Katso kuvat suomalaisten kodeista 1940–60-luvuilla

Sinun täytyy kommentoidaksesi.