Löytyykö kaapistasi Raija Uosikkisen Koralli-kuppi? Kasarikuppeja himoitaan nyt erityisesti yhdessä maailmankolkassa ja niistä maksetaan huikeita summia

Raija Uosikkisen kuvittama Koralli-kuppi kiinnostaa maailmalla. Tänä keväänä Arabian Koralli-kuppien hinnat ovat nousseet pilviin. Yhdestä kasarikuppisetistä voidaan maksaa yli 200 euroa. 

Kun skandinaaviseen second handiin erikoistuneen Muija-liikkeen toimitusjohtaja Taina Vuorelalta kysyy, mikä keräilijöitä kiinnostaa juuri nyt, on vastaus selvä: Arabian Koralli-kuppi. Koronakevään aikana kuppien hinnoissa on tapahtunut hurja nousu, ja kyselijöitä kupeille riittää.

”Koralli-kuppien hinta on ollut nousussa jo pari vuotta, mutta tähän asti Koralli-kupeista on maksettu 40–50 euroa per kahvikuppi. Nyt yhdestä kahvikuppisetistä maksetaan yli 200 euroa. Yksittäisestä teekuppisetistä maksetaan suunnilleen saman verran”, Taina Vuorela sanoo.

Netissä Vuorela on nähnyt, että Koralli-kuppikauppoja on toteutunut 150–230 euron hintaan per yksi kuppi ja aluslautanen.

Koralli-kuppeja ostavat nyt aasialaiset

Koralli-kuppien huiman hintakehityksen taustalla on suuri suosio Aasiassa. Koralli-kupeista ollaan kiinnostuneita erityisesti Etelä-Koreassa, Kiinassa ja Japanissa.

”Melkein jokainen aasialainen kauppias, joka ottaa yhteyttä, kysyy ’onko Korallia?”, Taina Vuorela sanoo.

Myös skandinaavista designia myyvän FourSeasonsin Marko Kareinen kertoo, että kupit ovat kuumaa tavaraa Aasiassa:

”Sanoisin, että kaikista kiinnostuneimpia kupeista ollaan Etelä-Koreassa. Myös Euroopassa asuvat aasialaiset kyselevät kuppeja. Jos kupeista laittaa Instagramiin kuvan, yksityisviesteillä niistä tulee heti paljon kyselyitä. Ottajia olisi jonoksi asti.”

Kupit liikkuvat vilkkaasti Facebook-ryhmissä, joissa suomalaisetkin ostavat kuppeja. Taina Vuorela kuitenkin epäilee, että kupit päätyvät Aasian markkinoille, eivätkä jää suomalaisten kotikaappeihin.

”Pidän epätodennäköisenä sitä, että suomalaiset ostaisivat kuppeja itseään varten. Nimenomaan Aasian kauppa nostaa Koralli-kuppien hintoja nyt.”

Lue myös: Onko kaapissasi aarre? Nämä Arabian retrokupit kiinnostavat juuri nyt!

Arabia Koralli-kuppi

Koralli-kupissa on herkkä vaaleanpuna-ruskea kukkakuvio.  Kuva: FourSeasons.fi

Mikä kumman Koralli-kuppi?

Arabian Koralli-kupin herkkä kukkakuvio on Raija Uosikkisen suunnittelema. Uosikkinen työskenteli Arabian astia- ja kuviosuunnittelijana melkein neljä vuosikymmentä, aina vuodesta 1947 vuoteen 1986 asti. Koralli-kupit ovat Uosikkisen uran loppupään työ. Kupit olivat tuotannossa vuosina 1983–1987.

Korallin kuppimalli on S-malli. Malli on Ulla Procopén vuonna 1960 Ruska-astiastolle muotoilema. S-mallin astiastoja koristeltiin vuosien saatossa useilla erilaisilla kuvioilla, mutta ruskeasävyiset, mattalasitteiset Ruska-kupit pysyivät suosittuina useita vuosikymmeniä. Ruskan tullessa parikymppiseksi, S-mallin kupit saivat koristuksekseen Uosikkisen suunnitteleman kukkakuvion.

”Koralli-kuppi ei ole mitenkään kovin tyypillinen kasarikuppi. Väritys on enemmän 70-lukua ja ehkä 80-luvun alkua. Kuppi on hempeän ja romanttisen värinen eikä missään nimessä päällekäyvä. Jos tyypillisesti ajatellaan, että kasarin värimaailma on kovaa musta-puna-valkoista, niin Koralli ei istu siihen ollenkaan”, Taina Vuorela toteaa.

Yksi syy, miksi Koralli-kuppien hinnat ovat nousseet pilviin, on se, että kuppi oli tuotannossa vain lyhyen ajan. Sen takia kuppeja ei ole paljoa saatavilla ja niistä, jotka astiamarkkinoilla liikkuvat, maksetaan huikeita summia.

Myös Raija Uosikkisen suunnittelemat S-mallin Ruija-kupit, joissa on tummempi, ruskeasävyinen kukkakuvio, kiinnostavat ostajia. Kuppi on kuitenkin ollut pidempään tuotannossa, eikä hinta nouse yhtä korkeaksi. Esimerkiksi Ruija-teekuppeja myydään Vuorelan mukaan 30–40 eurolla.

Koralli ei olekaan ainoa S-mallin kuppi, josta Aasiassa ollaan kiinnostuneita.

”Yleisesti ottaen aasialaiset kysyvät, että onko saatavilla S-mallin kuppia, ihan mitä vain! Hintaan vaikuttaa sitten se, mikä kuvio ja mikä väri kupissa on. Karkeasti sanottuna Etelä-Koreasta ostetaan raitaa, japanilaiset ostavat enemmän kukkakuvioisia kuppeja.”

Lue myös Seura.fi: Antiikkimarkkinoilta löytöjä tekevä Jenni Haukio kerää Arabian ja Kupittaan Saven keramiikkaa: ”Viehättävää on vanhan esineen kestävyys, sisukkuus pysyä koossa ja toimia”

Raija Uosikkinen

Raija Uosikkinen pitelee kädessään suunnittelemaansa kukka-aiheista kuppia vuonna 1967.  Kuva: Aarne Pietinen/Kuva-arkisto

Miksi Koralli-kuppi on juuri nyt niin suosittu Aasiassa?

Suomalaisen silmään Koralli-kuppi voi näyttää vaatimattomalta. Miksi kupista ollaan juuri nyt niin kiinnostuneita Aasiassa?

”On pieni mysteeri, miksi Koralli-kuppi kiinnostaa. Jotkut ovat spekuloineet, että korealaiset naishenkilöt pitävät kupin väristä”, Marko Kareinen pohtii.

Taina Vuorela on samoilla linjoilla: ”Kupissa on vaaleanpunaista ja ruskeaa, joita siellä pidetään todella kauniina. Ruskea väritys on suosittua niin Japanissa, Kiinassa kuin Etelä-Koreassakin.”

Pelkkä kaunis väritys ei kuitenkaan yksinään vetoa ostajiin, vaan Koralli-kuppien herkkä, pohjoismaista eksotiikkaa huokuva kukkakuvio on se, joka halutaan omaan astiakokoelmaan. Koralli-astiastoon kuuluu myös lautassarja, teepannu, kermakko ja sokerikko, jotka ovat yksivärisiä. Niistä ostajat eivät ole samalla tavalla hullaantuneita.

”Kiinnostus on aivan eri luokkaa. Koralli-astiaston yksivärisistä astioista ei saa juuri mitään. Myin juuri yhden pienen kulhon Kiinaan kahdellakympillä. Sokerikoista tai kermakoista voi saada 20-30 euroa kappaleelta.”

Korealaisten, kiinalaisten ja japanilaisten silmää miellyttävän muotoilun lisäksi myös koronatilanne on vaikuttanut tänä keväänä Koralli-kuppien räjähdysmäiseen hintakehitykseen.

”Kun ei matkusteta ja ei päästä itse ostamaan kuppeja täältä, kyselyt tulevat netin kautta ja olemassa olevia kontakteja hyödyntäen. Meilläkin käy liikkeessä joitakin kiinalaisia, jotka asuvat Suomessa ja välittävät astioita eteenpäin. Kiinasta tulee myös suoraan yhteydenottoja. Selkeästi verkkokauppa ja suorat yhteydenotot myymälään ovat lisääntyneet koronan takia”, Vuorela sanoo.

Marko Kareinen on huomannut saman:

”Kylmä ja julma asia on, että korona on ollut verkkokaupallemme hyvä asia. Kun aasialaiset kauppiaat eivät ole päässeet itse ostamaan tuotteita, liikevaihto on noussut.”

Lähteenä käytetty myös: Helena Leppänen & Katri Lehtola: Arabian kahvikupit 1916–2016 (WSOY, 2016)

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Löytyykö kaapistasi Raija Uosikkisen Koralli-kuppi? Kasarikuppeja himoitaan nyt erityisesti yhdessä maailmankolkassa ja niistä maksetaan huikeita summia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X