Huonekasvit

Allergisoivat huonekasvit saavat nenän vuotamaan ja silmät kirvelemään – nämä 5 kasvia aiheuttavat eniten oireita

Huonekasveilla on paljon myönteisiä terveysvaikutuksia, mutta joillekin kasviallergia aiheuttaa viheliäisiä oireita. Jos epäilet olevasi allerginen kasville, toimi näin.

Allergisoivat huonekasvit voivat aiheuttaa joillekin oireita. Niin kutsuttu kasviallergia näyttäytyy tavallisesti nuhaoireina, silmien kirvelynä tai ihottumana.

”Oireet eivät ole vaarallisia, mutta ärsyttäviä toki”, sanoo Allergia-, Iho- ja Astmaliiton tutkija Juha Jantunen.

Jotkut kasvit aiheuttavat toisia enemmän allergiaoireita. Eniten oireita aiheuttavat sellaiset kasvit, jotka erittävät tahmeaa maitiaisnestettä lehtien pinnoille. Kuivuessaan neste voi näkyä vaaleana pölynä, joka alkaa pölistä ja aiheuttaa oireita.

Ruukun tai mullan valinnalla ei voi vaikuttaa allergiaoireiden ilmenemiseen.

Jantunen muistuttaa, että kyseessä äärimmäisen harvinainen allergia. Tuhannesta ihmisestä noin reilu kymmenen saa allergisen reaktion huonekasveista. Voimakkaasti tuoksuvien kasvien, kuten hyasinttien, aiheuttamaa ärsytystä ei myöskään pidä sekoittaa allergiaan.

Lue myös: Onko huonekasvillasi kuivat tai keltaiset lehdet tai putoilevatko ne? Tätä kasvisi yrittää kertoa sinulle

Allergisoivat huonekasvit – vältä näitä kasveja, jos sinulla on kasviallergia

1. Viikunat, erityisesti limoviikuna

kasviallergia
Limoviikuna ei sovellut astmasta tai allergioista kärsiville. Kuva: Jarmo Wright

2. Jukkapalmut

kasviallergia
Jukkapalmulla on tummanvihreät, ruusukemaisesti kasvavat lehdet. Kuva: Ari Kakkinen

3. Tyräkit

allergisoivat huonekasvit
Tyräkki on helppohoitoinen ja trendikäs viherkasvi. Kuva: Plantagen

4. Traakkipuu

allergisoivat huonekasvit
Traakkipuu tunnetaan myös lohikäärmepuuna. Kuva: Ari Kakkinen

5. Viirivehka

allergisoivat huonekasvit
Viirivehkan tunnistaa valkoisesta kukasta. Kuva: Pekka Holmström

Toimi näin, jos epäilet kasviallergiaa

Jos epäilee jonkun kasvin aiheuttavan allergiaoireita, sen voi selvittää helposti. Vie huonekasvi  viikoksi paikkaan, jossa et itse käy, kuten esimerkiksi parvekkeelle, naapuriin tai vaikkapa varastoon.

”Jos oireet hellittävät tuona aikana, mutta palaavat kasvin palattua, on syytä epäillä kasviallergiaa”, Jantunen sanoo.

Entä jos ei raaski luopua kasvista? Haittaako oireiden kanssa eläminen? Jantusen mukaan on täysin yksilöllistä, miten allergiaoireisiin suhtautuu, mutta pitemmän päälle pienetkin oireet voivat alkaa ärsyttää.

”Jos ei halua heittää kasvia pois, kannattaa ainakin siirtää kasvi vähemmällä käytöllä olevalle paikalle tai sellaiselle, josta ilmanvaihto siirtää mahdollisia allergeenejä pois.”

Lue myös: Allergia kuriin – tiesitkö tämän siedätyshoidosta?

Huonekasvit ovat turvallisia – kunnes toisin todistetaan

Jantunen muistuttaa, että vaikka allergiaoireista syytetään usein huonekasveja, vika voi olla myös jossain muualla, kuten huonossa huoneilmassa. Huonekasveista on tutkitusti enemmän hyötyä kuin haittaa – kasvit vähentävät väsymyksen tunnetta ja raikastavat sekä kosteuttavat ilmaa.

”Esimerkiksi mullassa on hyviä mikrobeja, jotka auttavat vahvistamaan vastustuskykyämme ja tekevät meistä terveitä. Enemmän huonekasveja ja multaa, niin ihmisetkin voivat paremmin”, Jantunen sanoo.

Lähtökohtaisesti voi siis ajatella, että kaikenlaisia huonekasveja voi hankkia kotiin.

Allergiselle sopivat kasvit eivät pölise

Vaikka olisi allerginen jollekin kasville, ei ilman kasveja tarvitse elää. Esimerkiksi näyttävästi kukkivista kasveista siitepölyä irtoaa hyvin vähän, sillä kukan pölyn on tarkoitus tarttua hyönteisiin, ei pölistä ympäriinsä.

Allergikkojen kotiin parhaiten sopivia kasveja ovat esimerkiksi:

Kommentoi

Kommentoi juttua: Allergisoivat huonekasvit saavat nenän vuotamaan ja silmät kirvelemään – nämä 5 kasvia aiheuttavat eniten oireita

Anopinkielen kukka

Anopinkieli kukkiessaan on voimakas tuoksuinen kasvi eikä sovi allertikoille.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.