Huonekasvit

Tulilatva ei ole vain joulukukka – oikealla hoidolla saat sen kestämään jopa vuoden ympäri

Kiiltävälehtinen tulilatva kukkii parhaimmillaan kuukausia. Jokaiseen talven juhlaan on tarjolla omat värinsä.

Jouluna myytävät valkoiset ja punaiset tulilatvat kukkivat pitkään ruukuissa ja kukkakoreissa. Vähään tyytyvä tulilatva kaipaa kukinta-aikaan vain kastelua. Kaunis ja moneen asetelmaan sopiva kasvi on perinteinen joulukukka, mutta oikealla hoidolla se kestää pitkälle kevääseen.

Lue myös: Jouluruusu on joulun klassikkokukka – näin hoidat herkkää kaunokaista oikein

Kukkakorissa kotiin tuodun taimen voi istuttaa pyhien jälkeen ruukkuun.

Tulilatva (Kalanchoë blossfeldiana) tuotiin Madagaskarilta Eurooppaan 1920-luvun lopulla. Nyt se kuuluu talven suosituimpiin huonekasveihin ja on suosittu erityisesti joulun aikaan. Pitkä kukinta-aika ja vähäinen hoitotarve takaavat suosion jatkossakin.

Jouluna myytävien lajikkeiden lisäksi kevätkaudella värivalikoima laajenee. Tulilatvan voi pitää sesonkikukkana ja heittää kompostiin kukinnan jälkeen. Viitseliäs kuitenkin jatkaa kasvatusta läpi vuoden ja kukittaa taimen uudelleenkin. Tulilatvasta saa hyvällä hoidolla mainion viherkasvin.

Lue myös: Joulukukka-asetelma vanhoihin astioihin – mikä näistä viidestä asetelmasta on sinun suosikkisi?

Tulilatvan hoito

tulilatva
Nuppuisena hankittu tulilatva saattaa kukkia jopa kuukausia.

Tulilatva ulkokukkana

Tulilatvan voi viedä kesäksi ulos, pihalle tai parvekkeelle.  Kesäkukkana tulilatva on hyvin vähään hoitoon tyytyvä.

Ruukku kannattaa sijoittaa sateelta suojaan, jottei juuristo kärsi liikamärkyydestä. Mehevien lehtiensä ansiosta tulilatva on paahteisen parvekkeen pelastus: se kestää aurinkoa ja selviää muutaman päivän kastelemattakin.

Lannoitus kesäkukkalannoitteella saa taimen rehevöitymään, joten syyskesällä sisään nostettuna se on entistä komeampi.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tulilatva ei ole vain joulukukka – oikealla hoidolla saat sen kestämään jopa vuoden ympäri

Nimimerkki Raikku.

Mulla on tulilatva jonka sain toissa jouluna,se alkoikukkimaan uudestaan keväällä. Kukinnan jälkeen vein sen kesäksi meidän terassille, ja taas se yltyi kukkimaan ja kukki koko kesän. Syksyllä leikkasin sen ja vein sisälle ikkunalle. Ja taas rupesi kukkimaan just jouluksi.

Paula Ritanen-Närhi

Ihana! Kyllä siis kannattaa kokeilla jatkokasvatusta. Vaikkei kasvi olisi jatkossa ihan samanlainen kuin juuri kaupasta ostettu, se voi olla kiinnostava. Tunnearvosta puhumattakaan!

ansu

itselläni oranssikukkainen tulilatva alkoi uudestaan kukkimaan ja teki vitivalkoiset kukkaset.

Paula Ritanen-Närhi

Jopas! Jollain kasveilla on värimuuntelua monista eri syistä.

mummi

Keittiöni on pohjoisen puolella ja ainut minkä saan kukkimaan pöydällä on juuri tulilatva. Kukka oli muhkea ja kukki pitkään. Kyllästyin nyppimään kuivahtaneita kukkia ja siirsin syyskylmällä lasitetulle kerrostalokotini parvekkeelle kun en raaskinut heittää poiskaan. Siellähän kukka oikein innostui ja rehevöityi ja on vieläkin melko hyvässä kunnossa. Muutama -7-8 pakkasyö on ollut,mutta en ole mitenkään suojannut.

Paula Ritanen-Närhi

Onpa yllättävän hyvä kylmänkestävyys. Täytyypä kokeilla. Paljon ystäviä tulilatavalla tuntuu olevan!

Vastaa käyttäjälle Paula Ritanen-NärhiPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.