
Huonekasvien tuholaiset – tunnistus ja torjunta onnistuu näillä ohjeilla
Huonekasvin tuholaiset ovat yleinen ongelma. Tärkeintä niiden torjunnassa on, että tuhoihin reagoi mahdollisimman nopeasti. Lue tästä ohjeet tuholaisten tunnistamiseen ja torjuntaan.
Huonekasvien tuholaiset voivat tuottaa päänvaivaa. Kun lehtiin ilmestyy pieniä hyönteisiä tai näkyvää tuhoa, kuten reikiä, seittiä tai täpliä, kannattaa heti ryhtyä toimiin. Tuholaiset on syytä torjua ajoissa, jotta ne eivät ehdi levitä koko kasviin ja muihin kasveihin.
Huonekasvien tuholaiset – ennaltaehkäisy
Paras keino ennaltaehkäistä tuholaisia on kasvin hyvä hoito. Kun kasvi voi hyvin, tuholaiset iskevät siihen pienemmällä todennäköisyydellä.
Esimerkiksi kuiva huoneilma on yleinen syy tuholaisten ilmenemiselle. Pidä huoli siitä, että kasvi saa riittävästi kosteutta sumuttamalla kasvia vedellä talvella.
Joskus tuholaiset voivat kulkeutua puutarhamyymälästä suoraan kotiin. Kun ostat uuden kasvin, pidä se ensin viikon erillään muista huonekasveista ja tarkista, ettei lehdissä näy tuholaisia. Tarkkaile lehtien ylä- ja alapintoja päivittäin.
Siirrä uusi kasvi muiden huonekasvien joukkoon vasta, kun olet varma, ettei siinä ole tuholaisia.
Tarkista kaikkien huonekasvien tilanne viikoittain. Mitä nopeammin tuholaiset huomaa, sitä pienemmäksi tuho jää.
Lue myös: Onko kasvien tunnistus vaikeaa? Tunnista kasvi sovelluksen avulla – testasimme eri sovellukset
Huonekasvien tuholaiset ilmenevät eri tavoin
Kun huomaat, että kasvissa on tuholaisia, leikkaa heti vioittuneet kasvinosat pois ja hävitä saastuneet kasvit.
Tuholaisten merkkejä voivat olla kellastuneet, laikkuisat tai putoilevat lehdet. Nämä merkit voivat kertoa myös esimerkiksi pimeästä kasvupaikasta tai liian märästä tai liian kuivasta mullasta.
Jokainen tuholainen ilmenee kasvissa hieman eri tavalla. Tässä ohjeet joidenkin yleisimpien tuholaisten tunnistamiseen ja torjuntaan.
Huonekasvien tuholaiset – tunnistus ja torjunta
Vihannespunkit
- Tunnistus: Vihannespunkit ovat hämähäkkieläimiä, joita tapaa lehtien alapinnoilla. Jos punkkeja on paljon, kasvien nivelhankoihin alkaa muodostua seittiä. Punkkien vaivaaman kasvin lehdet käyvät laikukkaiksi, harmaiksi ja ne putoavat.
- Torjunta: Vihannespunkit viihtyvät erityisesti kuivassa huoneilmassa. Torjunnassa lehdet pyyhitään puhtaiksi kostealla liinalla ja kasvia sumutetaan ahkerasti vedellä. Huonelämpötilan laskeminen hidastaa uusien sukupolvien kehittymistä. Pahasti saastuneet kasvit suihkutetaan torjunta-aineella.
Kilpikirvat
- Tunnistus: Kilpikirvat ovat muutaman millimetrin mittaisia keltaisia, vaaleita tai ruskeita panssarin turvissa eläviä tuholaisia.
- Torjunta: Kilpikirvat ovat erityisen sitkeitä, ja siksi niiden torjunta voi olla hankalaa. Käännä kilvet ympäri ja putsaa kasvi mäntysuopaliuksella tai ruiskuta kasveja tuholaistorjunta-aineella.
Villakilpikirvat
- Tunnistus: Villakilpikirvat tunnistaa villamaisesta vahakerroksesta, joka löytyy yleensä lehtien alapinnoilta, lehtiruodin tyveltä sekä vartta myötäilevien lehtien väleistä.
- Torjunta: Villakilpikirvat poimitaan pois pinseteillä, ja kasvi putsataan mäntysuopaliuksella tai käsitellään puutarhamyymälän torjunta-aineella.
Ripsiäiset
- Tunnistus: Ripsiäiset elävät kasvien silmuissa, kasvupisteissä ja nupuissa, ja ne voi erottaa paljaalla silmällä. Aikuiset ja toukat imevät kasvinesteitä niin, että vaurioituneista soluista muodostuu vaaleita juovia. Saastuneet lehdet ruskettuvat ja putoavat.
- Torjunta: Ripsiäisten torjunnassa auttaa lämpötilan laskeminen ja kasvien suihkuttaminen vedellä. Kokeile myös tolu- tai mäntysuopaliuosta ja pahimmassa tapauksessa puutarhamyymälöiden torjunta-aineita.
Ansarijauhiaiset
- Tunnistus: Ansarijauhiaiset ovat pieniä perhosia muistuttavia hyönteisiä, joiden toukat elävät lehtien alapinnoilla. Kasvia heiluttaessa hyönteiset lähtevät lentoon. Ansarijauhiaiset imevät kasvin nesteitä ja erittävät ainetta, johon nokihärmäsieni iskee herkästi.
- Torjunta: Sumuta kasvia ahkerasti vedellä, ja käytä puutarhamyymälöiden tuholaistorjunta-aineita.
Juttua muokattu 29.5.2020: Juttua täydennetty.
Lähde: Viherpeukalot
Kommentoi
Kommentoi juttua: Huonekasvien tuholaiset – tunnistus ja torjunta onnistuu näillä ohjeilla