Huonekasvit

Joulukaktus ja marraskuunkaktus ovat helppohoitoisia kasveja – näin saat ne kukkimaan vuoden pimeimpään aikaan

Joulukaktus on vanha huonekasvi. Tärkeintä joulukaktuksen hoidossa on oikea vuosirytmi, jota noudattamalla lehtikaktus ilahduttaa upealla kukinnalla juuri vuoden pimeimpään aikaan.

Joulukaktus on alun perin kotoisin Brasilian vuoristoista. Joulukaktuksia kasvatettiin meillä kartanoissa jo 1850-luvulla. Pikkuhiljaa 1900-luvun edetessä lehtikaktus levisi laajemmin koteihin kaupungissa ja maalla.

Lue myös: Vau, millainen kaktuspuutarha ja vielä Suomessa! Katso kuvat Elinan ja Jussin ihmeellisestä puutarhasta, josta löytyy jopa 30-vuotias kaktus

joulukaktus
© Norman Ojanen

Joulukaktuksen kukat ovat punaiset, vaaleanpunaiset tai valkoiset. Kukittaminen on helppoa: siihen tarvitaan vain oikea kasvurytmi, jossa kasvuvaihe ja lepojakso vaihtelevat hallitusti.

Myöhään syksyllä tai vuodenvaihteessa kukkivat talvikaktukset (Schlumbergera), kuten marraskuun- ja joulukaktukset, kuuluvat lehtikaktuksiin. Lajit menevät myös iloisesti sekaisin kaupassa, sillä nykyisin joulukaktuksina myytävät kasvit ovat useammin oikeasti marraskuunkaktuksia. Kuluttajan onneksi samat hoito-ohjeet sopivat molemmille.

Joulukaktus ja marraskuunkaktus viihtyvät valoisassa ja viileässä paikassa

Joulukaktus tai marraskuunkaktus ostetaan tavallisesti kukkivana taimena, jonka jälkeen sitä pidetään kotona huoneenlämmössä. Valoisaan paikkaan asetettua tainta kastellaan ja lannoitetaan läpi kevään.

Kastelun tulee olla säännöllistä. Kukinta-aikaan, myös nuppuisena, joulukaktuksen multaa ei pidä koskaan päästää rutikuivaksi.

Kukinnan jälkeen taimi kannattaa istuttaa uudelleen suurempaan ruukkuun. Mullaksi sopii hiekkapitoinen kaktusmulta.

Vanhoista joulukaktuksista voi uudelleen ruukutuksen yhteydessä juurruttaa 3-4 nivelen mittaisia varrenpalapistokkaita.

Vie lehtikaktus kesällä ulos

Joulukaktus viihtyy huoneenlämmössä läpi vuoden, mutta kesäksi joulukaktus kannattaa viedä ulos, puutarhaan tai parvekkeelle, puolivarjoisaan paikkaan. Siellä se saa olla syyshalloihin saakka.

Kasvia kastellaan tarpeen mukaan ja lannoitetaan parin viikon välein. Vähennä kastelua syyskesällä kukinnan edistämiseksi.

Nosta joulukaktus ennen pakkasia sisälle. Paras sijoituspaikka olisi viileä ja valoisa paikka, kuten lasiterassi, kuisti tai viherhuone, jossa lämpötila on 10–15 astetta.

Lauhana syksynä kylmäkäsittely hoituu myös parvekkeella tai ulkona.

Lue myös Annan juttuNäin syntyy upeita kukkakimppuja kotiin – kukkia rakastavat naiset näyttävät, miten materiaalia löytyy luonnosta myöhään syksylläkin

kukkiva joulukaktus
© Pekka Holmström

Nuput muodostuvat syksyllä – käsittele tainta varoen!

Jo kauan ennen kukintaa alkaa joulukaktuksen nuppujen muodostus. Malttia – nupuista kukintaan kestää vielä pitkään.

Nuppuvaiheessa ja kukkien avautuessa kannattaa olla varovainen, etteivät nuput ja kukat putoa ennen aikojaan. Kasvia ei saa turhaan siirrellä, ja kastelun tulee olla tasaista.

Juttua on muokattu 8.4.2021: Juttua täydennetty lehtikaktuslajeilla.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joulukaktus ja marraskuunkaktus ovat helppohoitoisia kasveja – näin saat ne kukkimaan vuoden pimeimpään aikaan

Sinilinnun mummu

Minulla kukkii kolme punaista ja yksi valkoinen joulukaktus ja ne on vielö pieniä mutta täynnä kukkia…maasta se pienikin ponnistaa..kymmenen vuoden kuluttua ei varmaankaan ole enää pieniä

Sinilinnun mummu

Minulla kukkii kolme punaista ja yksi valkoinen joulukaktus ja ne on vielö pieniä mutta täynnä kukkia…maasta se pienikin ponnistaa..kymmenen vuoden kuluttua ei varmaankaan ole enää pieniä..en ole aikaisemmin ilmoittanut kun vasta eilen ostin ne🤔

Sinilimmin mummu

Miksi teksti tuli kolmeen kertaa😡

Sinilinnun mummu

Minulla kukkii kolme punaista ja yksi valkoinen joulukaktus ja ne on vielö pieniä mutta täynnä kukkia…maasta se pienikin ponnistaa..kymmenen vuoden kuluttua ei varmaankaan ole enää pieniä..en ole aikaisemmin ilmoittanut kun vasta eilen ostin ne🤔

zig zag

kalanruotokaktusta ei ole mainittu, mutta kuva siitä kuitenkin on. (anni reenpää)

Sinun täytyy kommentoidaksesi.