Huonekasvit

Herrasväen kotkotuksesta tavalliselle rahvaalle: Huonekasvien historia on pitkä ja vaiherikas – näin huonekasvit saapuivat Suomeen

Fredrika Runeberg oli ensimmäisiä huonekasveihin hurahtaneita suomalaisia. Hän otti kymmenet ruukut mukaansa jopa kesäloman viettoon. Huonekasvien historia tuntee myös muita hurahtaneita.

Huonekasvien historia olisi erilainen ilman Fredrika Runebergiä (1807–1879). Hänet tunnetaan tortuistaan, mutta yhtä hyvin hänet voisi muistaa viherkasveistaan.

Fredrika on jäänyt historiaan nimittäin yhtenä Suomen ensimmäisistä ja innokkaimmista huonekasvien harrastajista. Hänen peukalonsa alkoi vihertää vasta päälle nelikymppisenä, kun miehen ja lasten passaamiselta jäi aikaa, mutta sitten se vihersikin kunnolla.

Jos Fredrika eläisi nyt, hän jakaisi kuvia kasveistaan Instagramissa, kuuluisi Facebookin kymmeniätuhansia jäseniä keränneeseen huonekasvi­ryhmään ja olisi varmasti liittynyt pari vuotta sitten perustettuun Huonekasviseuraan.

Viikonloppuisin hän järjestäisi kasvitreffejä ja postittaisi pistokkaita muille kasvihöperöille.

Nykyisin hänenlaisensa viherhörhöt voivat hankkia huonekasveja lähimarketista, mutta Fredrikalla oli kymmeniä kasveja jo 1800-luvun puolivälissä, aikana, jolloin ei ollut marketteja eikä kukkakauppojakaan.

Fredrikan muuttokuormassa 42 ruukkukasvia

Hänen innostustaan kuvaa se, että Runebergien muuttaessa Porvooseen talossa oli pari myrttiä. Pian kasveja oli niin paljon, että kun perhe keväällä siirtyi kesäkotiinsa Kroknäsin saareen, kasvit otettiin mukaan.

Menomatkalla ne mahtuivat yhteen veneeseen, mutta takaisin niitä tuotiin jo kahdella.

Kun Fredrika miehensä kuoltua muutti Porvoosta Helsingin Kruununhakaan, hänen muuttokuormaansa kirjattiin 42 ruukkukasvia.

Fredrika ei ollut ainoa aikansa kasveihin hurahtanut julkkis. Taidemaalarina tunnetulla von Wrightin veljessarjan nuorimmalla, Ferdinandilla (1822–1906) oli kasvihuone, jossa hän hoivaili lukuisia nykyisin huonekasveina tunnettuja lajikkeita.

Päiväkirjaansa hän kirjasi tarkasti esimerkiksi lehtikaktustensa nuput ja niistä puhjenneet kukat.

Huonekasvien historia
Huonekasvien historia yltää kauas jopa Suomessa. Runebergien kodissa Porvoossa kukoistivat jo viime vuosisadan taitteessa eksoottiset ruukkukasvit, palmut ja peikonlehdet. Kuva Runebergin kodin kuva-arkisto.

Huonekasvien historia: Hyasintteja eksoottisina tuliaisina Englannin matkalta

Fredrikan ja Ferninandin oli tietysti helppo innostua kasveista. He olivat niin sanottua parempaa väkeä.

Heillä oli puutarhat ja kasvihuoneet, ja heidän asuntonsa olivat avaria. He saivat nautiskella suurista lasi-ikkunoista ja tilavista saleista.

Heidän talonsa lämpenivät kakluuneilla, mutta niistä löytyi myös viileitä kamareita, joihin kesällä pihalla kukkineet kasvit saatiin talvehtimaan.

Tavallinen rahvas asui savutorpissaan, joissa ikkunan virkaa toimitti pieni luukku. Paikat olivat ahtaat ihmisillekin, saati kasveille.

Niinpä on luonnollista, että huonekasvit tulivat Suomeen kartanoiden ja pappiloiden kautta. Herrasväen kotkotuksina.

Kartanonherroilla, kauppiailla, papeilla ja virkamiehillä oli varaa hankkia siemeniä ja pistokkaita. Heillä oli myös luontevia yhteyksiä Ruotsiin ja muualle Eurooppaan.

Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan äidillä Mathilda Wahlroosilla (1832–1922), joka pääsi matkustamaan parikymppisenä isänsä kanssa Lontooseen. Tuliaisinaan hän toi neljä eksoottista kukkasipulia, hyasintteja!

Fredrika ahmi englanninkielisiä paksuja oppaita huonekasveista

Kasvit vaelsivat samoja reittejä kuin nykyisinkin, Hollannista ja Tanskasta Ruotsin kautta Suomeen. 1800-luvulla tietysti myös Pietarista.

Kovin tuttu kesäkukka kantaa historiaa nimessään. Kun se aikanaan tuotiin Meksikosta Espanjan hoviin, se lähti sieltä kohti Suomea ja sai nimensä ruotsalaiselta kasvitieteilijältä Anders Dahlilta. Siitä tuli siis daalia.

Sama kasvi vaelsi myös itäistä reittiä ja saapui Suomeen joriinina, todennäköisesti Pietarissa vaikuttaneen Geor­g-nimisen tieteilijän mukaan.

Täällä Pohjolassa trooppiset tuliaiset levisivät kädestä käteen, harrastajalta toiselle.

Fredrikan ja hänen aikalaistensa ruukuissa kasvoivat palsami, verenpisara, myrtti, pelargonia, akaasia, oleanteri, kriinumi, aloe, fiikus ja jukkapalmu. Muiden muassa.

Fredrika luki englantilaisia runsautta ihailevia kasvioppaita ja halusi kasvattaa oman viidakkonsa itse. Siemenistä ja pistokkaista.

Hän kävi vaihtokauppaa ystävärouvien kanssa, ja yhdessä he tilasivat myös ruusuntaimia Ranskasta. Porvoon-talon ikkunoilla kukki parhaillaan 40 erilaista ruusua.

Huonekasvit Suomessa: Ensimmäinen kukkakauppa avattiin Helsingissä 1851

Jo 1840-luvulla sanomalehdissä julkaistiin kasvien myyntihinnastoja ja siemenkatalogit olivat parhaimmillaan satasivuisia.

Herrasväki paitsi kokeili myös levitti kasveista kertynyttä tietoutta. Se, mitä pappilan ikkunalla kasvoi 1800-luvun alussa, levisi rahvaan keskuuteen vuosisadan loppua kohti.

Ensimmäinen kukkakauppa avattiin Helsingissä vuonna 1851. Sen pisti pystyyn Christian Bohnhof, vasta 23-vuotias saksalainen puutarhuri, joka tuli Helsinkiin Pietarista hoitamaan Sinebrychoffin panimoperheen puutarhaa.

Hän rakennutti kasvihuoneet ja kauppapuutarhan Eduskuntatalon viereen nykyisen Pikkuparlamentin paikalle. Kauppa avattiin Esplanadin ja Uudenmaankadun kulmaan.

Parin seuraavan vuosikymmenen aikana kauppoja syntyi ympäri maata.

Kasveja ja niiden siemeniä ja taimia myytiin myös toreilla, ja siemenkauppiaat saattoivat ilmoittaa lehdissä, milloin saapuivat kaupunkiin.

Huonekasvien historia
1930-luvulle tultaessa viherkasvit olivat yleistyneet jo tavallistenkin ihmisten kodeissa, kuten tässä kuvassa vuodelta 1936. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Keskuslämmitys kadotti kasvit, joiden piti talvehtia viileässä

Nykyaikaisesta kasvien harrastajasta saattaa tuntua hassulta, että huonekasveilla ilmaistiin 1800–1900-luvun vaihteessa varallisuutta ja yhteiskunnallista asemaa.

Kun rahvaskin kiinnostui kukkivista ruukkukasveista, herrasväki siirtyi eksoottisempiin lajikkeisiin, tilaa vieviin peikonlehtiin, palmuihin ja saniaisiin.

Moni pitkään suosiossa ollut kasvi koki vääjäämättä arvonalennuksen.

Kuvaava esimerkki säätykierrosta on palsami, punakukkainen tuliainen Kiinasta ja Intiasta, joka kasvoi Turun Akatemian kasvihuoneessa jo 1750-luvulla. Se oli kaunis ja helppo kasvatettava, ja alkuun sitä käytettiin koristeen sijasta hyödyksi, esimerkiksi lääkkeeksi kolotuksiin.

Palsami viihtyi ensin aikansa säätyläisten saleissa, kunnes levisi rahvaan keskuuteen niin, että sitä alettiin pitää köyhien kukkana. Se sai lisänimiä, esimerkiksi Muonamiehen kukka, eikä kelvannut lopulta enää rahvaallekaan.

Huonekasvit Suomessa: palsami menetti suosionsa
Palsami on helppo kasvatettava, ja alkuun sitä käytettiin koristeen sijasta hyödyksi, esimerkiksi lääkkeeksi kolotuksiin.

Liikanimen sai myös nykyisin hyvin yleinen traakki, josta hiukan palmua muistuttavana tuli ”köyhän palmu”.

Jotkut aikanaan suositut kasvit, esimerkiksi oleanteri, katosivat, koska ne tarvitsivat viileää valoista tilaa selvitäkseen talven yli eivätkä tulleet juttuun keskuslämmityksen kanssa.

Jotkut kasvit unohdettiin muuten vain. Näin kävi esimerkiksi alun perin Japanista tulleelle tuonenkielolle, joka oli pitkään yleinen ilmestys kaupunkilaiskodeissa.

Nyt tuonenkielo leviää jälleen harrastajien käsissä, eikä ihme, sillä toisin kuin valtaosa tropiikin tuliaisista se sopii hämärää sietävänä hyvin Suomen oloihin.

Huonekasvien historia tuntee monta muotiin palannutta

Muutamat huonekasvit ovat kuitenkin onnistuneet pysymään muodissa aina, tai palaamaan sinne.

Esimerkiksi peikonlehti katosi olohuoneista hetkeksi, mutta nyt se on palannut paitsi ruukkuihin myös kuoseina vaatteisiin ja sisustukseen.

Tämä kasvimaailman supertähti tuotiin Meksikosta Eurooppaan ensin hedelmiensä takia. Pikkuhiljaa se levisi Englannin kasvihuoneista kartanoiden koristeeksi, myös Runebergien saliin Porvoossa.

Nykyisin sen värivirheellisestä variegata-muodosta maksetaan reippaasti yli sadan euron summia, ja harrastajat hamuavat pistokkaita, joista he pulittavat kymmeniä euroja.

Huonekasvit Suomessa: peikonlehti pitää pintansa
Peikonlehti on kotoisin Meksikosta, josta se levisi Englannin kautta muualle Eurooppaan.

Toinen ikisuosikki on pelargoni. Tai kotipielikki, kuten Fredrikan aikalaiset sitä kutsuivat.

Se aloitti matkansa Eurooppaan Etelä-Afrikasta jo 1600-luvulla. 1750-luvulla Turun Akatemian puutarhassa kasvoi jo neljä erilaista pelargonilajiketta.

1800-luvun alkuvuosikymmeniin mennessä siitä oli tullut suosituin ruukkukasvi, ja 1900-luvun alussa pelakuista hurmaantui myös rahvas.

Herrasväkikään ei tyystin hyljännyt pelargonia, vaikka se otti vakituisen paikkansa mummonmökin ikkunalla. Kartanoissa se sai vain vetäytyä salin puolelta kuistille kukkimaan.

Rakkaudesta lajiin kertoo, että pelargonit, kuten Evakko ja Muolaa, otettiin mukaan rajan takaisesta Karjalasta, kun lähdettiin sotaa pakoon.

Nykyisin lajikkeita on löytynyt jo tuhansia, ja harrastajia on ­Suomessa ­yhdistykseksi asti. Kaikkien ­iloksi he elvyttävät hyvin vanhoja, jo 200 vuotta sitten kukoistaneita lajikkeita.

Pistokkaat kannattaa varastaa, eikä niistä saa kiittää

Muodit ovat aina villinneet kasvien ystäviä. Jos viime vuosisadan alussa vauraan kodin piti muistuttaa viidakkoa, 1930-luvulla funkkis pyyhki pois rönsyilevät asetelmat.

Nyt eletään taas toista ääripäätä.

Kunnon harrastajalla on satoja kasveja, valoja ja tekniikkaa, jolla herbaario pidetään hengissä kaamoksen yli.

Toimistoihin ja koteihinkin rakennetaan viherseiniä. Innokkaimmat harrastajat ovat valmiita matkustamaan maailman ääriin samaan tapaan kuin Euroopan ensimmäiset botanistit tutkimusmatkailijoiden kintereillä.

Eikä keräilyksi yltävä harrastus aina ole eettisesti kestävää. Tieteilijät eivät enää hevin julkista harvinaisten orvokkilajikkeiden löytöpaikkoja, koska yli-innokkaat harrastajat käyvät riipimässä ne kokoelmiinsa.

Viljelyn vuoksi esimeriksi Suomen yleisimpiin ruukkukasveihin kuuluva kultaköynnös leviää useissa Aasian osissa hankalana rikkakasvina.

Kasveja kohtaan on aina tunnettu myös epäluuloja, ja uskomukset ovat versoneet rehevästä maasta. Vanhan, eri puolilla Eurooppaa tunnetun hokeman mukaan pistokkaista ei saa maksaa, ja varastettuna ne juurtuvat parhaiten.

Aikanaan myrttiä käytettiin morsiuskruunuissa, koska sen ajateltiin lisäävän nuorten naisten naimaonnea.

Sisäilmaongelmista kärsittiin jo 1800-luvun puolivälissä, ainakin siitä päätellen, että lehdissä kerrottiin voimakastuoksuisten kukkien huuruihin menehtyneistä uhreista, eikä kasveja suositeltu pidettävän ainakaan makuuhuoneissa.

Lannoitteeksi bokashimultaa, kuukautisverta vai virtsaa?

Nyt on toinen ääni kellossa. Esimerkiksi Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa tutkii huonekasvien ilmaa puhdistavia ominaisuuksia ja väittää, että hyvin tavalliset huonekasvimme, kuten anopinkieli, traakkipuu tai viirivehka, poistavat huoneilmasta haitallisia, kemikaaleista irtoavia yhdisteitä.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana ja yhdistää sekä Runebergin aikalaisia että nykyisiä viherpeukaloita.

Koska valtaosa lajikkeista on trooppisia ja peräisin hyvin toisenlaisista valo- ja kosteusoloista kuin Suomi, kasvattaminen on aina ollut vaikeaa.

Ohjeita jaettiin jo 1800-luvun lehdissä samaan hermoja raastavaan tyyliin kuin nykyisin. Tähän tapaan: ”Talvikastelu ei saa olla liian runsasta eikä toisaalta liian vähäistäkään.”

Elossa pysymistä on aina koettu edistää myös monenmoisilla lannoite- ja kasvualustakokeiluilla. Ennen kaupallisia lannoitteita käytettiin tuli­kuumaan veteen liotettua eläimenlantaa, kalanperkuuvettä tai raskaana olevan naisen virtsaa.

Edelleen harrastajat pohtivat, mitä ruukkuun kannattaa laittaa, jotta kasvit elävät ja kukoistavat. Kahvia, bokashimultaa, kookoskuitua vai kenties kuukautisverta?

Lähteet: Leena Arkio: Rakkaat vanhat huonekasvit, Anu Ranta: Vanhanajan huonekasvit, Turun kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Simo Laine, Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Henry Väre, museopuutarhuri Aaja Peura ja Kauppapuutarhaliitto.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Herrasväen kotkotuksesta tavalliselle rahvaalle: Huonekasvien historia on pitkä ja vaiherikas – näin huonekasvit saapuivat Suomeen

Santtu

Bokashimulta ei harmi kyllä valmistu kahdessa viikossa. Mutta ihana tapa kompostoida keittiötähteitä se kyllä on!

Nykyajan Fredrika

Kuvan alla puhutaan viherkasveista, mutta kuvassa (1930-luvulta) ei ole varsinaisia viherkasveja vaan kukkivia kasveja (joita meillä päin ennen vanhaan sanottiin flokseiksi).

Liisa157

Samaan kiinnitin huomioni kuin edellinen kirjoittaja. Asiantuntemusta ei kirjoittajalla taida olla, sillä viherkasvit ovat erikseen, kukkivat kukat erikseen.
Jutun ensimmäinen kuva, värikuva, ihmetytti myös, sillä siinä yleensä ulkona pidettyjä krysanteemeja on viherkasvien edessä. Juttu on liian sekava.

Vastaa käyttäjälle SanttuPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.