Kannattaisiko sinunkin aloittaa kuolinsiivous? Näiden 5 vinkin avulla pääset alkuun
Hyvästi konmaritus ja japanilaiset neuvot. Uusimmat siivousopit tulevat nyt Ruotsista!
Kaikille meille kertyy vuosien saatossa enemmän tai vähemmän tavaraa, jonka läpikäyminen lankeaa omaistemme kontolle, kun meistä aika jättää. Yleensä kuolinsiivous suoritetaankin vasta jonkun kuoltua.
Ruotsalainen Margareta Magnusson on kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi kantaa vastuu omista tavaroistaan jo elinaikanaan.
82-vuotias Magnusson on kirjoittanut aiheesta kirjan. Mitä jälkeen jää – Taito tehdä kuolinsiivous (Tammi) -kirjassaan Magnusson kertoo, että hänelle kuolinsiivous tarkoittaa koko omaisuuden läpikäymistä. Samalla hän päättää, miten hankkiutuu eroon tavaroista, joita ei enää tarvitse tai halua.
Terminä kuolinsiivous on siis uusi, mutta käytännössä kyse on perusteellisesta siivoamisesta ja tarpeettomista tavaroista eroon hankkiutumista. Eikä puuhaa ole tarkoitettu vain elämän ehtoopuolella oleville.
Magnusson kannustaa kirjassaan aloittamaan kuolinsiivouksen mahdollisimman pian, sillä tarpeettomista tavaroista luopuminen tekee arjesta helpompaa.
Näin kuolinsiivous tehdään Margareta Magnussonin kirjan opeilla
1. Aloita kuolinsiivous helpoimmista paikoista
Kellari, ullakko, eteisen kaapit ja vaatekomero ovat Magnussonin mukaan hyviä paikkoja aloittaa siivous. Edellä mainitut paikat täyttyvät helposti tavaralla, ja monet tavaroista ovat saattaneet lojua keräämässä pölyä jo vuosia. Tavaroita ei tule siis kaivattua, kun heität ne pois.
2. Jätä vaikeimmat viimeiseksi
Valokuvat, kirjeet ja henkilökohtaiset paperit herättävät tunteita ja vaikeuttavat urakkaa. Valokuvia ja papereita selailemalla harhaudut helposti muistelemaan menneitä ja siivous jää kesken.
3. Älä siivoa
Kuolinsiivouksessa ei ole kyse pölyjen pyyhkimisestä tai imuroinnista vaan pysyvästä järjestelystä, joka tekee elämästä sujuvampaa, Magnusson kertoo kirjassaan.
4. Kerro kuolinsiivouksesta läheisillesi
Läheiset voivat auttaa siivouksen tekemisessä ja tavaroiden kantamisessa.
Kun Magnusson muutti miehensä kuoleman jälkeen omakotitalosta kaksioon, hänen aikuiset lapsensa ottivat joitakin hänen tavaroitaan. Hän pyysi myös naapureita ja ystäviään katsomaan, oliko hänellä jotain, mitä he haluaisivat.
Omia tavaroita ei tule kuitenkaan tyrkyttää läheisille.
5. Varaa urakkaan aikaa
Kuolinsiivouksen tekemiseen kannattaa varata aikaa. Tavaroiden karsiminen vaatii vaivannäköä ja voi tuntua ajoittain raskaalta. Etene itsellesi sopivalla tahdilla, niin et uuvuta itseäsi.
Lähde: Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää – Taito tehdä kuolinsiivous (Tammi)
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kannattaisiko sinunkin aloittaa kuolinsiivous? Näiden 5 vinkin avulla pääset alkuun
Joo, onhan se hyvä alkaa odottaa kuolemaa ajoissa! Varsinkin tässä taloustilanteessa ja ilmapiirissä!!!
Ei huushollin järkevän läpikäymisen ja turhan tavaran poistamisen tarvitse tarkoittaa kuoleman odottamista. Olen elämänhaluinen ja tietääkseni terve 65v; siksi olenkín jo nyt alottanut. Romppeeni eivät jää niin isolta osin muiden seulottaviksi.
Kannattaa aloittaa viimeistään kuuskymppisenä. Vie aikaa, mutta kyllä kannattaa.
Edesmennyt äitini siivosi vinttinsä niin hienoksi,että sieltä ei löytynyt kun kansallispuku ja kaksi pakastekassia. Selvittiin sisareni kanssa säikähdyksellä. Äiti oli ajatellut meitä. …ja vielä jättänyt ”siivoussetelin” makuuhuoneeseensa,menimme sitten soppalounaalle. Äiti oli siivonnut itse itkien isovanhempiemme asunnon ja sanoi jo eläessään,että ”sellaista työtä ja tuskaa en jätä teille”. Kiitos äiti 🙂
Sinulla fksu äiti! Tytärtäni ajatellen olen jo aloittanut oman kuolinsiivoukseni (olen 65v). Pikkuhiljaa vien jotakin kierätykseen, kirppareille jne.
Olen viimevuonna muuttanu jos tässä kuolen olen64v kaikki on plarattu ei ole kaikkia plarattu pitäähän sitä olla kuolleelle jäämistö mistä omaisuuteni koostuu kun ei ole osakkeita eikä taloja veneenikin myin pois ei sit pahemmin enään tarvi on niin kankee ja kompura.kaveri muutti toisaalle.kavereita kuitenkin.mitäs nää seuraavaksi keksii.koiran myin mutta koira kyläilee sillon tällön!
Tyhjensin vinttikomeron pari vuotta sitten juuri sen takia, että olisi edes se tekeminen pois jälkeläisiltä. Olen 70v. Kunpa vielä saisin aikaan muutakin karsittua pois. 🙂
Olipas äiti ihanasti ajatellut.Itsekin tekisin mielelläni noin,mutta mies panee hanttiin.
Joskus tekee hyvää käydä myös vanhempien muistoja ja elämää läpi ja itkeä suruunsa.
Kauhea ajatus sekin, ettei minusta jää mitään muistoa jälkipolville, vain mielikuva vanhasta ihmisestä kahvipöydässä.
Olen jo kans tehnyt. Olen 56 vuotias.
Roinat on hyvä pitää ojennuksessa ja turha sälä hävittää riippumatta siitä, minkä ikäinen on…Koko sana, kuolinsiivous on aika makaaberi!
Samaa mieltä. Tosi epämiellyttävä ilmaisu. Toivoisin jonkun hyvän sananikkarin keksivän paremman suomalaisen vastineen ruotsalaiselle kuolinsiivous sanalle!
Terminä kuolinsiivous on tosi kamala.
Luulisi Kotilieden fiksujen toimittajien pystyvän keksimään paremman ilmaisun todellakin asialliselle toimenpiteelle.
Muuttaessani 74 vuotiaana pienempään asuntoon päätin alkaa minimalistiksi ja luovuin mahdollisimman paljosta turhasta tavarasta, jota oli kertynyt yllin kyllin asuttuani yli 40 vuotta samassa tilavassa asunnossa.
Suosittelen muillekin, on kevyempi elää avarassa kotiympäristössä.
Ruotsissa on tälle ”Dödsstädning” sanalle toinenkin nimi..”Trilla-av-pinn städning”. Suomeksi vois olla vaikka: Heippa! Siivous.
Kalkkiviiva siivous.
Ennemmin tai myöhemmin, siivous.
Kupsahtamis-siivous. Noutajasiivous.
Potkaista tyhjää, siivous. Viimeinen kuulutusraikkoominen.
Puupalttoosiivous.
The End siivous.
Hiippakunnan vaihto siivous. Kuoppabile siivous. Uloskirjautumis siivous. Koiranputkisiivous.
Suurin osa tavaroistani on sellaisia, joille ei keksi paikkaa, ei arvokkaita, ei roskikseen kelpaavia, ei kenellekään kelpaavia, tulisi hyvä haltiatar ja poksauttaisi ne näkymättömiksi.
Mutta elän edelleen aktiivista elämää ja istun tuoleilla, luen kirjojani, käytän ikuista vaatevarastoani, suuri osa tavaroista osallistuu kotonani minun elämääni edelleen. On vaikeaa!
Kuolinsiivous!!!
Pitäisi keksiä parempi ja innoittavampi nimitys!
Mikä siinä kuolinsiivouksessa sanana on niin paha? Mehän kaikki kuolemme. Ehkä jo huomenna. Minä olen 61v ja olen aloittanut jo oman kuolinsiivoukseni. Toivon, että poikani pääsisi mahdollisimman helpolla kuoltuani. Eikä tarvitse muistella minua. Kunhan olisi omassa elämässään onnellinen.
Minä käyn läpi kerran vuodessa varaston, vaatekaapit, lipastojen laatikot. Laittaisin paljon enemmän menemään jos mies antaisi laittaa. Minä olen 63v ja mies on 64v.
Muutettiin pienempään asuntoon. Kaikki tarpeeton sai lähteä kierrätykseen. Vieläkin on liikaa tavaraa. Nykyisin en osta mitään mitä en oikeasti tarvitse.
Aivan epäilemättä omakin taloni kaipaisi tavaroiden läpikäymistä. Olen asunut samassa paikassa 30 vuotta, ensin ex-mieheni ja vauvan kanssa, sitten nelistään ex-miehen ja molempien lasteni kanssa – ja nyt yksin. Tavaraa löytyy sieltä 30 vuoden takaakin, vaikka suuren osan olen laittanut kierrätykseen. Mutta KUOLINSIIVOUKSEKSI sitä en halua kutsua, vaikka ikää on jo 59 vuotta.
Aloitin jo eläkkeelle siirtyessäni tavaroiden inventaarion.
Lapsetkin hoputtivat ”nurkkien saneeraukseen”, ettei se jää heille joskus. Vastasin: D’nt worry, Idän työ tulee tyhjentämään kuorma-autollaan, kun sen aika on! 😁
Olen koko ikäni ollut tarkka siitä mitä ja miten säilytän. Sekavat varastot ja vintit ovat aina olleet minulle kauhistus! Muu karsiminen on helppoa, mutta kirjeet, päiväkirjat ovat suvulle tärkeää olla tallessa, ainakin jonkinverran, että halukkaat jälkeläiset voivat tutkia niitä. Hyvä luokittelu, järjestys ja säilytystapa (laatikot, kansiot vai miten?) on mielestäni tärkeää.
Kuoleman jäljeen heloiin tapa päästä niistä ns. Ylimääräisistä Tavaroista on lähettää tai haetuttaa ne Pelastusarmeijan Kirpputoreille, Huutokaupoaan ja loput Kaatopaikoille.
Kuka rakkaista Tavaroistaan ei halua luopua elinaikanaan on kyllä ihan oma asiansa. Tousten vuoksiko täällä eketään ja heille peti kuoltuakin valmiiksi siivotaan. Pah sanon minä.
Mitä muutakaan järkevää tehtävää Perillisillä on perintönsä eteen kuin perata jäämistöä. Helpolla niitä ei ole saatu tai työllä ansaittu.
Paras kuolinsiivous vaihtoehtona on hävittää Perintötavaratkin kuluttamalla ne elinaikanaan loppuun, ja joka ikinen Roponenkin tililtään ihan itse.
Ahneet perilliset jää suurine suunnitelmineen rannalle ruikuttamaan.
Hyvä kommentti. Ei sitä toisille tarvi siivota! Omaks iloks ehkä! Monia vuosia sitten miniäni sanoi että ei anna minulle synttärilahjaksi tavaraa, koska he joutuvat sen sitten järjestämään. Olin aivan järkyttynyt ja kysyin ’ ai sitten kun mä kuolen’? Sain myöntävän vastauksen. Olin silloin vähän yli 5 kymppinen ja työssäkäyvä isoäiti. Olen vieläkin työssäkäyvä isoäiti 63-vuotiaana. Huh, huh. Kylmäävä sana toi ’kuolinsiivous’. Omat rahat ja tavarat vaan käyttöön!
Jos on pieni eläke, ja elää yksin niin suurin ongelma on tavaroiden poiskuljetus. Ei riitä rahat kuljetus- ja kaatopaikkamaksuihin. Kottikärryillä ei oikein onnistu. Jos on hoitanut sairasta miestä, niin ei ole ollut voimia tyhjentää mitään. Elelen isossa asunnossa, jossa on vuosikymmenten roinat ja aarteet, myös lasten tavaroita, joista osa on nyt lastenlasten ilona. Aikuiset lapset ovat muuttaneet kauas, auto myyty eikä ole edes ajokorttia. Esteet on tehty raivattavaksi ja jotain jo pakkaamaani heitämmekin aina pois kun ainoa autollinen lapsi käy. Vaikein este on innostuksen puute jos elää vielä menettämisen surua. Aika nuorina täällä jo valmistaudutaan kuolemaan aikana jolloin osa yhdeksänkymppisistä elää vielä virkeinä omissa kodeissaan. Kuolinsiivoojista osa ei ole edes päässyt eläkeikään. Hyvä kuitenkin niin; jokainen tekee tavallaan ja voimiensa mukaan.
Jos sinulla on ehjiä tavaroita joita et itse tarvitse eivätkä lapset halua, niitä kannattaa yrittää myydä oman paikkakunnan nettikirpputoreilla. Lahjoitusryhmiäkin on.
Myin isomman asunnon ja muutin yksiöön vuokralle.Siinä oiva tilaisuus päästä/joutua eroon liiasta tavarasta.Kirppareille,tuttaville,sukulaisille jopa ventovieraille netin kautta.Kieltämättä jossain vaiheessa tunsin luopumisen tuskaa,mutta kun olin jo joutunut kuoleman kautta luopumaan ensin lapsestani ja sitten puolisostani,tietysti muitakin sukulaisia olen menttänyt,niin lopulta se tavaroista luopuminen helpotti ja selkeytti elämää.Enää ei ole mitään ”jos joskus sattuu tarvitsemaan” tavaraa,vain käyttötavarat ja vaatteet.Nyt olen vuoden elänyt pienessä kodissani vain välttämättömien tavaroiden kanssa enkä ole katunut,tunnen että kotini on hallussani,tiedän missä mitäkin on ja ei mitään turhaa.
Minä elän aktiivista elämää ja en jouda tuommosiin…isoväki saa tämän päivässä käytyäläpi..jos jotainmuistoa haluavat..ihanhassua ajatella että ehkä parijymnentä vuotta istuisinkuolemaa ootellen..enymmärrä koko höpötystä…pistää vanhat ja vaivaset kärsimään.,aika tulee sitten tuollekkin joskus jälkeeni
Minä olen tehnyt ”kuolinsiivousta” jo viisi vuotta ja aina löytyy lisää hävitettävää. En varastoi enää mitään, jos varastoinniksi ei lueta joulukoristeita, marjaämpäreitä ym., jotka siirtyvät vuodenaikojen mukaan seuraavaan tarvittavaan aikaan. Marjaämpäreistäkin luovun, kun en enää pääse metsään. Turhat matot, liinavaatteet ym olen lahjoittanut pois tai myynyt kirpputoreilla, samoin kirjat, joita en juuri osta, vaan käytän kirjastoa.
Voitasko puhua vaikka ”tavaroiden muuttosiivouksesta”, sillä sitähän se on; turhat tavarat muuttavat meiltä pois, osa roskikseen, osa kirpparille jne. Asia sinällään hyvä ja sitä pikkaisen aloitellut myös. Aikaa ja viitseliäisyyttä vaatii
Vaikka eläisi pitkään, ei ole takuuta, että terveys kestää kuolinvuoteelle asti. Tai onko ketään ” juoksutettavaa”, joka tyhjentäisi tavaroita toiveittesi mukaan, jos et fyysisen kuntosi puolesta pystykään tekemään sitä itse… Perikunta ehkä lähettää kaiken roskalavalla kaatopaikalle enempiä miettimättä. Oli sitten Arabiaa, valokuvia 100 vuoden takaa, koruja… Mieluummin itse päättäisin, kenelle/ minne mitäkin lahjoittaisin/ myisin.
100 vuotta vanhat valokuvat ovat luettelmistasi tavaroista arvokkaimpia (vaikka koruilla ja Arabialla on rahallista arvoa). Suomessa on yhdistys – Kuvassa ry – joka kerää ja jonka jäsenet keräävät talteen kulttuuri- ja sukuhistoriaa kuvien muodossa. Yhdistyksellä on Facebook-ryhmä, jonne kuvia jaetaan ja jossa niistä keskustellaan. Upeinta mitä voi tapahtua on se, että kahdelta tai useammalta taholta löytyy sama kuva, joista jokin taho tietää ketä/keitä tai mitä se esittää. Niin saattaa suku tai perhe löytää nimen ennestään tunnistamattoman kuvan kohteelle.
Itse toivon elämältäni hartaimmin sitä, että jonain päivänä jostakin putkahtaisi esiin valokuva isovanhemmistani.
Unohdin linkin kuva-albumiin: https://www.flickr.com/photos/144581984@N06/albums
Oikea nimi tälle olisi ennemminkin elämänsiivous. Miksi miettiä siivotessa kuolemaa kun voisi ajatella, että siivous tehdään arkielämän helpottamiseksi. Samallahan asiat olisi sitten kunnossa kuollessakin.
Minä pullukka nainen säilytän aina liian pieniksi jääneitä vaatteita. Sitten tartuin haasteeseen jonka itse itselleni annoin: Poistin kaikki pienet ja isot vaatteet kaapista. Kierrätykseen, roskiin. Sitten käyn keväisin kaapit, laatikot ja varaston läpi. Minun puolesta lähtis ronskisti tarpeetonta tavaraa, mutta mies panee hanttiin. En tykkää koriste-esineistä ja olen onnellinen kun joku niistä menee rikki. Olen ihan hihhulissa. Minua ei haittaa sana” kuolinsiivous. Ajattelin että jos minä olen se joka jää leskeksi niin muutan pikkiriikkisen yksilöön. Siellä on vaan just se mitä tarvitaan jokapäiväisen elämän tarpeisiin . Ei ole sitten tyttären perheen riesaksi jääviä kaiken maailman romppeita.
Kun muutettiin, niin mä laitoin netin. Roskalava- yhteisöön kuvan kaikesta jonka halusin lahjoittaa pois. Oli ihana nähdä miten tarpeettomaksi jääneet tavarat lähtivät pois. Ei tarvinnut itse kuljettaa pois.