Kodinhoito

Vaatteiden myyminen kirpputorilla ei aina ole ekoteko – suurin osa tekstiileistä päätyy jätteeksi

Käytettyjen vaatteiden kauppa vetää nyt hurjasti. Mutta onko second hand -ostoksilla oikeasti merkitystä ympäristölle? Vai rahastetaanko hyväuskoista kuluttajaa kierrätyksen nimissä?

Ivana Helsingin villatakki odottaa seuraavaa omistajaansa helsinkiläisen second hand -liike Reloven rekissä. Vauvansinistä ja pinkkiä yhdistelevän, 30 prosenttia polyamidia sisältävän villatakin hinta on 170 euroa. Rapsakka hinta, kun kyseessä on käytetyt vaatteet.

Vieressä roikkuu Marimekon puuvillainen Jokapoika-paita. Kauluksen ja taskun reunat ovat hiutuneet valkoisiksi ja kangas on pehmennyt pesuissa, mutta silti paidasta pitäisi pulittaa 37 euroa.

Muutama vuosi sitten tällaiset hinnat olisivat pöyristyttäneet, nyt ne ovat arkipäivää. Hintataso on noussut, kun vintage- ja second hand -liikkeissä koluaminen ja ”löytöjen” tekeminen on tullut trendikkääksi.

Käytetyt vaatteet kiinnostavat nyt myös varakkaita ihmisiä

Kirpparilla käyvät nykyään kaikki – tai ainakin lähes kaikki. Yli 70 prosenttia suomalaista osti jotakin kirpputorilta vuonna 2019. Sen jälkeen vastaavaa tutkimusta ei ole tehty, mutta 2020-luvulla käytetyn tavaran kauppa on jatkanut kasvuaan etenkin verkossa ja somealustoilla.

Netin tunnetuinta kotimaista kauppapaikkaa Tori.fi:tä käyttää kuukausittain 3,4 miljoonaa suomalaista. Kuluttajalta kuluttajalle -kaupan suosituin tuotekategoria ovat käytetyt vaatteet, tekstiilit ja jalkineet.

Kauppa käy vilkkaasti myös lukuisissa Facebook-ryhmissä. Second hand- ja vintageliikkeet hyödyntävät taitavasti digitaalisuutta ja sosiaalisen median alustoja. Ne, jotka eivät halua tai osaa toimia netissä tai somessa, myyvät ja ostavat tavaraa itsepalvelu-, tori- ja puistokirppareilla.

Samalla kirppareiden käyttäjien kirjo on laajentunut.

”Myös varakkaimpien parissa tavaraa ostetaan ja myydään kirpputoreilla. Vielä muutama vuosi sitten se olisi ollut ennenkuulumatonta”, yliaktuaari Tuomas Parikka Tilastokeskuksesta sanoo.

”Käytettyjen vaatteiden kauppa tukehtuu itseensä”

Luukku auki, pussi sisään, luukku kiinni ja klonks. Taas yksi kassillinen käyttämättä jääneitä tekstiilejä ­putoaa UFFin keräyslaatikkoon, joita on ympäri Suomea yli 3 400.

Vaatetta kertyy valtavasti, 13–15 miljoonaa kiloa vuosittain. ­UFFin Suomen-myymälöihin niistä päätyy kuitenkin vain murto-osa: säätiön nettisivujen mukaan 6,4 prosenttia.

Hyväntekeväisyyskirppareille päätyy nyt entistä vähemmän laatuvaatteita, koska kaikki vähänkin arvokkaampi on helppo myydä itse netissä tai Facebookissa. Lisäksi tekstiileistä vain osa menee kaupaksi.

”Kirpputoreilla on erittäin huono kiertosuhde. Vaatetta ja tavaraa tarjotaan myyntiin, mutta ostokelpoista siitä on suhteellisen vähän”, kertoo biotalouden asiantuntija, VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.

”Käytettyjen vaatteiden kauppa tukehtuu itseensä, koska määrättömiä varastoja ei ole olemassa. Suurin osa tekstiileistä päätyy jätteeksi.”

Lue myös: Missä vaatteita kannatta myydä netissä?

Maksa, jotta saat myydä käytetyt vaatteet kirpputorilla

Yksityisille vintage- ja second hand -liikkeille tason ylläpitäminen on elinehto. Usein jo liikkeen netti- ja some­sivustoilla kerrotaan, mitä merkkejä otetaan tai ei oteta myyntiin, ja viimeinen tsekkaus tapahtuu tavaraa vastaanottaessa. Vaatteiden pitää olla hyväkuntoisia, trendikkäitä ja vuodenaikaan sopivia.

Tasoa pidetään yllä maksullisella ja joskus pakollisellakin täyspalvelulla, jolloin liike hinnoittelee tuotteet, höyryttää ne henkarikuntoon ja huolehtii esillepanosta. Helppoudesta joutuu maksamaan: muutaman kympin viikkovuokran lisäksi all inclusive -provisiot ovat usein 50 prosenttia tuotteiden myyntihinnasta.

Vaatteita tuodaan silti innokkaasti myyntiin, kertovat soittokierrokselle osuneet yrittäjät Tampereella ja Helsingissä.

”Tavara liikkuu. Tämä on kasvava ala, ja kasvu on jatkunut koko kolmen olemassaolovuotemme ajan”, kertoo tamperelaisen second hand -putiikki Oldien omistaja Jutta Koivisto.

Lue myös: Miten tienata kirpputorilla? 3 vinkkiä, joiden avulla teet rahaa kirppistelyllä

Väheneekö kulutus kuitenkaan lainkaan kirpputorien ja käytettyjen vaatteiden kauppojen ansiosta?

Eipä juuri, sanoo VTT:n Ali Harlin.

”Maailman tekstiilivirta on 110 miljoonaa tonnia vuodessa, josta laadullisesti uudelleenmyytävissä olisi noin 20 prosenttia. Suurin osa siitä menee kolmansien maiden markkinoille, pääasiassa Afrikkaan. Vain noin kaksi prosenttia kiertää meidän tuntemiemme kaltaisissa käytettyjen vaatteiden liikkeissä.”

Vastuullisuus on monelle vain sivuseikka, jos sitäkään

Kierrätysinnon takana on ilmasto- ja ympäristökriisi, joka on herättänyt monet miettimään valintojaan.

Vaatteiden käyttöiän pidentämisessä on kyse isoista asioista. Tekstiiliteollisuuden osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on noin 10 prosenttia, mikä on enemmän kuin ­paljon kohuttujen lentoliikenteen ja merenkulun päästöt yhteensä.

Kun tietoisuus vaateteollisuuden ympäristövaikutuksista, valtaisasta ylituotannosta ja yritysten epäeettisistä toimintatavoista on levinnyt, ekologiset ja eettiset arvot ovat alkaneet ohjata vaatekauppaa yhä voimakkaammin.

Kierrättämisestä on tullut vastuullisen kuluttajan merkki, ja lisäbonuksena käytetyt vaatteet ovat myös keino erottua muista persoonallisella pukeutumisella.

Sitä haluavat kaikki, ja siksi käytettyjen vaatteiden kaupassa on kyse myös trendikkyydestä ja muodista. Siinä ekologisuus on sivuseikka, jos seikka ollenkaan.

Lue myös Anna.fi: Listasimme Suomen kiinnostavimmat kirpputorit 10 kaupungissa

Kirpputoreja kauppojen sisälle

Pitääkö vastuullisen kuluttajan nyt olla pettynyt ja lyödä hanskat tiskiin? Ei suinkaan.

”Kuluttajilla ja heidän valinnoillaan on suuri merkitys tekstiilialan tulevaisuudelle, sillä vastuullisuus­trendi pakottaa alan yrityksiä muuttamaan toimintatapojaan”, sanoo Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja ­Päivi Timonen.

Yritysten pitää Timosen mukaan ratkaista se, miten ne korostavat kestävyysarvoja liiketoiminnassaan ja saavat ne osaksi brändiään.

”Niiden pitää olla mukana ihmisten pyrkimyksissä elää kestävämmin ja mahdollistaa muutakin kuin ostamista. Muuten yritykset eivät yksinkertaisesti pysy hengissä.”

Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että isot vaatebrändit alkavat pitää takaisin ostamiensa vaatteiden second hand -osastoja omissa tiloissaan.

Myymälöillä on ollut takaisinostokampanjoita ennenkin, mutta motiivina ei ole ollut kierrätys vaan se, että hyvitysseteleiden avulla asiakkaille saatiin myytyä uusia vaatteita vanhojen tilalle.

Jotta tuotteet olisivat toisella kierroksellaan yhä myyntikelpoisia, laadun pitäisi nousta. Se olisi hyvä juttu, sillä perinteisesti pikamuodin toimintalogiikka on perustunut massatuotantoon ja halpuuteen.

Suomi on muutoksessa askeleen edellä

Toinen, ehkä jo lähitulevaisuudessa nähtävä muutos koskee netin koko ajan kasvavaa vaatekauppaa.

”Nettikaupan tuotteista palautetaan jopa 30 prosenttia. Kokeiltuna tuote ei ole enää uusi eikä sitä voi myydä uudenveroisena. Palautetut tuotteet olisi kuitenkin hyvä saada uudelleen myyntiin sen sijaan että ne tuhotaan tai poltetaan”, Ali Harlin ­sanoo.

Harlinin mukaan nyt eletään tekstiiliteollisuuden murroskautta. Suuri kysymys koskee jätetekstiilien määrää, keräystä ja kierrätystä.

”Painetta tulee monesta suunnasta. Isojen vaatebrändien raaka-ainepohja alkaa pettää. Puuvillasta on puutetta jo nyt, ja kritiikki vaateteollisuuden toimintatapoja kohtaan kiihtyy. Myös lainsäätäjät alkavat vaatia tekstiilijätteen keräystä ja kierrätystä. EU:ssa se alkaa vuonna 2025 ja Suomessa jo 2023. Todennäköisimmin se lankeaa tuottajan vastuulle.”

Suomi kuuluu kiertotalousteknologian edelläkävijöihin, ja alan tulevaisuudelta odotetaan suuria. Tasalaatuisesta poistotekstiilistä, esimerkiksi työ- ja sairaalavaatteista ja hotellien lakanoista ja pyyhkeistä tehdään jo nyt kotimaisten innovaatioiden ansios­ta uusiokuitua Paimion kiertotalouslaitoksella.

Paljon toivoa pannaan biopohjaisia, kierrätettäviä raaka-aineita ja älykkäitä teknologioita hyödyntävään tekstiiliteollisuuteen.

Kemiin rakennetaan vuonna 2025 toimintansa aloittavaa jättimäistä tehdasta, jossa kansainvälisten vaatejättien jätetekstiilistä tehdään uusiin tekstiileihin käytettävää Infinna-uusiokuitua.

Voisivatko personoidut, käytetyt vaatteet nousta ilmiöksi?

Suurin vaikutus tekstiiliteollisuuden ympäristökuormaan voisi Harlinin mukaan löytyä kuitenkin muodista. Siitä, että käytettyjen, korjattujen ja personoitujen laatuvaatteiden jälleenkäytöstä tulisi todellinen, nykyistä kierrätystrendiä suurempi muoti-ilmiö.

”Silloin toimisi sama logiikka kuin muuallakin muodissa: kun tavaraa halutaan, sitä myös toimitetaan ja saadaan myyntiin.”

Ihmisten kulutuskäyttäytyminen on vaateteollisuuden ongelmat aiheut­tanut, ja se voi Harlinin mukaan ne myös ratkaista.

”Ei ole olemassa luonnonlakia, joka estää kehityksen suunnan kääntämisen terveeseen suuntaan.”

Hurjista hinnoista tulee vedätyksen maku

Mutta entä se hinta? Kun käytetystä sekoitevillatakista – oli merkki kuinka tunnettu tahansa – pyydetään 170 euroa ja loppuunajetusta maripaidasta neljäkymppiä, suuhun nousee vedätyksen maku.

Se kohdistuu erityisesti nuoriin, jotka haluavat olla trendikkäitä mutta eivät välttämättä ole yhtä hinta- ja laatutietoisia kuin kokeneemmat kuluttajat.

Ali Harlinin mukaan käytetyn vaatteen kauppa on kuin mikä tahansa kaupan ala.

”Kaupan logiikkaan kuuluu, että trendikkyydestä yritetään saada lisä­arvoa. Vastuullisen kuluttajan tehtävänä on tunnistaa hyvä laatu ja ostaa sitä.”

Tai jättää ostos tekemättä, jos laatu ei vakuuta eikä hinta ole kohdallaan. Tai vaate ei ole takuuvarmasti ­mieleinen.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 18/2022