Kodinhoito

Kodin siivous: Siivousalan ammattilaiset paljastavat 6 ammattisalaisuutta, joiden avulla koti pysyy ojennuksessa helposti ja pitkään

Kun siivousalan ammattilainen ryhtyy hommiin, jälki on hohtavaa ja työläätkin tehtävät hoituvat käden käänteessä. Onnistuneeseen lopputulokseen liittyy monia ammattisalaisuuksia, joista on hyötyä ihan jokaiselle.

Kodin siivous on yhdelle mukava harrastus – ja toiselle kauhistus. Miten huushollin puhtaanapito onnistuisi astetta helpommin, sulavasti kuin vanhalta tekijältä?

Kysyimme kahdelta siivousalan ammattilaiselta heidän parhaat vinkkinsä siivouspuuhiin. Irish Vallada Freskalta ja Saana Tyni Koti puhtaaksi -siivouspalvelusta jakoivat kuusi ammattisalaisuutta, joiden voimaan he luottavat kodin siivouksessa.

Lue myös: Kodeissa on erityisesti 3 paikkaa, joiden siisteys jää helposti huomioimatta

1. Aseta aikaraja ja tartu toimeen!

Siivoaminen voi venähtää tuntien hommaksi, jos välillä unohtuu haaveilemaan tai selailemaan puhelinta. Aseta puhelimen ajastimeen esimerkiksi tehokas 30 minuutin aika, jolloin keskityt ainoastaan siivoamiseen. Lyhyessäkin tuokiossa voi saada ihmeitä aikaan.

”Pienen asunnon ehtii siivota perusteellisesti jo tunnissa”, kertoo siivousalan ammattilainen Irish Vallada Freskalta.

2. Kodin siivous on välinelaji

Kotiin kannattaa hankkia samankaltaisia siivousvälineitä ja -aineita, mitä ammattilaisetkin käyttävät. Ne ovat paljon tehokkaampia, vinkkaa Saana Tyni Koti puhtaaksi -siivouspalvelusta.

”Isoimpana erona mainittakoon lattiamopit. Juuri kukaan ammattilainen ei käytä omassakaan kodissa kuluttajapuolen moppeja”, hän sanoo.

Ammattilainen moppaa lattiat säätövarrellisella teräväkuivaimella, johon kiinnitetään mikrokuituliina.

Hyviä mikrokuituliinoja kannattaa olla useampi kappale. Taita liina ensin kahtia ja sitten vielä uudestaan kahtia. Kun pyyhit sillä tason, vaihda ensin liinan puolta ja taita tarvittaessa uusi puhdas puoli esiin. Lika ei leviä ympäriinsä, eikä rättiä tarvitse jatkuvasti huuhdella.

3. Anna pesuaineiden vaikuttaa rauhassa

Kylpyhuoneen ja vessatilojen siivoaminen on hyvä aloittaa pesuaineiden suihkuttamisella. Jätän ensimmäiseksi vessanpönttöön varsinaisin cocktailin vaikuttamaan ja teen välissä muuta”, vinkkaa Vallada.

Vaikka kyseessä olisi pikasiivous, puhdistusaineet saavat vaikuttaa rauhassa ennen paikkojen pyyhkimistä. Kylpytilojen pintojen siivoamiseen ei siten kulu kauaa, kun lika irtoaa jo ensipyyhkäisyllä.

4. Kodin siivous sujuu tehokkaammin, kun välineet ovat esillä

Ota kaikki välineet etukäteen esille. Laita siivousliinat, pesuaineet, imuri ja moppi keskeiselle paikalle, ettet hae jokaista erikseen. Siivoojat usein kostuttavat kasan siivousliinoja jo valmiiksi odottamaan. Samaa liinaa ei siis käydä joka välissä pesemässä, Freskalta vinkataan.

Sen sijaan koti kannattaa siivota vaihe kerrallaan, eikä esimerkiksi huone kerrallaan. Yhdellä kierroksella tyhjennetään roskikset, toisella pyyhitään pölyt ja kolmannella imuroidaan. Välineiden vaihteluun ja edestakaiseen pyörimiseen ei kulu ylimääräistä aikaa.

Lue myös Anna.fi: Kuinka usein verhot pitäisi pestä? Kysyimme asiantuntijoilta

5. Kodin siivous on helpompaa, kun siivoat ensin piilolian

”Asiakkaat usein ihmettelevät, miten koti pysyy siistinä pidempään meidän käynnin jälkeen. Salaisuus on niin kutsuttujen piilopaikkojen siivoaminen”, Tyni neuvoo.

Esimerkiksi jos taulun nostaa seinältä pois, sen karmeissa on hurja määrä pölyä. Jos säntillisesti jaksaa nostaa ja siirtää tavaroita siivotessa, lopputulos on siistimpi pidempään, kun piilopöly ei pääse laskeutumaan tiloihin.

6. Kumihanskakikalla eroon lemmikin karvoista

Kaikkialle tarttuvat karvat ovat lemmikkitalouksien murheenkryyni. Tarrarulla on kätevä kapistus, mutta Tynillä on toinenkin kikka, jonka avulla karvat saa helposti irti tekstiileistä, kuten sohvasta tai matosta.

”Kastele kädessä oleva kumihanska vedellä ja pyyhi sillä pinnat: kostea kumi imee itseensä karvat.”

Lue myös: Eroon irtokarvoista! Näillä nikseillä siivoat lemmikinkarvat

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kodin siivous: Siivousalan ammattilaiset paljastavat 6 ammattisalaisuutta, joiden avulla koti pysyy ojennuksessa helposti ja pitkään

Leenu

Olipa hyvä juttu. Kiitos tästä 😊

Vastaa käyttäjälle LeenuPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.