Kodinhoito

Kodin tavaroiden karsiminen tyssää usein 2 asiaan – nämä ammattijärjestäjän neuvot auttavat karikkojen yli

Tuskastuttaako tavaramäärä? Pursuilevatko kaappisi? Tavaroiden karsiminen on hankalaa usein näistä kahdesta syystä.

Metsästäjä-keräilijät haalivat erilaisia marjoja. Me keräilemme tavaroita. Ihan näin suoraviivaista ja yksinkertaista selitystä nyky­päivän koteja riivaavalle tavarapaljoudelle ei voi antaa, mutta historialla on osansa ilmiössä.

Ei tarvitse mennä montaa vuosikymmentä taaksepäin, kun pulaa oli kaikesta. Ymmärrettävistä syistä pula- ajan sukupolvi ja heidän lapsensa pitävät kiinni tavarasta: päähän on iskostunut ajatus siitä, että vaikeuksissa ollaan, jos tavaraa ei ole.

Ajanjaksoa ei voi kuitenkaan syyttää kaikesta. Kauppoihin syydetään jatkuvalla syötöllä lisää tavaraa, ­jota ostamme, koska mielikuvissamme meistä tulee ostoksen myötä aiempaa kauniimpia, menestyvämpiä tai paremmin voivia.

Lopputuloksen tiedämme kaikki: tavaraa on täällä, tuolla ja kaikkialla.

Jos ja kun tavaramäärä ahdistaa, miksi siitä on niin pirhanan vaikea päästä eroon?

74 % Kotilieden lukijoista on sitä mieltä, että kotona on liikaa tavaraa. Määrä ahdistaa reilua 40 %:a.

Lähde: Minunmedia-kysely

Lue myös: Tavaroiden karsiminen helposti – 30 tavaraa, jotka voit heittää pois kaapeista tilaa viemästä

Tavaroiden karsiminen on monelle vaikeaa

Tavaraan liittyy muistoja tai sitä voi vielä joskus tarvita. Siinä kaksi isoa syytä, miksi pidämme niin lujasti kiinni esineistä siitä huolimatta, ­että kaapinoven avaaminen ahdistaa.

Ammattijärjestäjä Laura Holmströmin mukaan tuemme muistojamme tavaran avulla, vaikka oikeasti ei tarvitsisi. Muistot eivät poistu tavarasta luopumisen yhteydessä.

Holmström neuvoo Kaaoksen kesyttäjät -televisio-ohjelmassa ihmisiä pääsemään eroon liiasta tavarasta.

Saatamme perustella säilyttämistä sillä, että joskus tulevaisuudessa innostumme jumppaamaan pölyttyneellä kahvakuulalla tai valmistamaan artesaaniherkkua jäätelö­koneella.

”Sitä aikaa ei oikeasti tule. Ja jos tuleekin, saat lähikirppikseltä puoli-ilmaiseksi vastaavan tavaran”, Holmstöm sanoo.

63 % lukijoista on joskus epäonnistunut karsimisessa. Suurin syy on ollut se, ettei raaski luopua tavaroista.

Lähde: Minunmedia-kysely
Kodin tavaroiden karsiminen: Mies kantaa isoa tavaramäärää.
Monessa kodissa kamppaillaan tavaramäärän kanssa, paljastaa Kotilieden lukijoilleen tekemä kysely. © Pekka Holmström

Lue myös Anna.fi:stä: Miksi olen antanut kotini ajautua täyteen roinaa? Matilda, 46, katuu löperöä tavarasuhdettaan ja saa tietää, mitä tilanteelle kannattaa tehdä

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/2023.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kodin tavaroiden karsiminen tyssää usein 2 asiaan – nämä ammattijärjestäjän neuvot auttavat karikkojen yli

Sinun täytyy kommentoidaksesi.