Kodinhoito

Haluatko säästää sähköä? Älä unohda televisiota ja tietokonetta: Kodin viihdelaitteet voivat tulla kalliimmiksi kuin jääkaappi ja pakastin

Kun kodin suurin sähkönkuluttaja eli lämmitys on saatu kuriin, on viihdelaitteiden vuoro. Mistään ihan pienestä sähkösyöpöstä ei ole kyse, kertoo asiantuntija. Kodin tietotekniikka voi kuluttaa jopa enemmän energiaa kuin jääkaappi ja pakastin.

Sähkönkulutus on kaikkien huulilla. Lähestyvä talvi motivoi entistä useampaa säästötoimiin, ja moni on jo pohtinut keinoja säästää kodin lämmitys- ja vesikuluissa.

Suurimpien sähkösyöppöjen ohella kannattaa pohtia myös kodin viihdelaitteiden sähkönkulutusta. Motivan mukaan kotitaloussähkön käytöstä noin 7 prosenttia kuluu viihde-elektroniikkaan. Viihdelaitteisiin käytetään usein enemmän sähköä kuin jääkaappiiin ja pakastimeen yhteensä.

Viihdelaitteiden sähkönkulutus riippuu siitä, minkälaisia laitteita kotona on ja kuinka paljon niitä käyttää. Eniten sähköä kuluttavat laitteet, jotka ovat yhteydessä nettiin. Akulla toimivat laitteet ovat kaikista energiatehokkaimpia.

”Esimerkiksi pöytätietokone, plasmatelevisio ja kotiteatterijärjestelmät videotykkeineen vievät paljon sähköä”, kertoo Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski.

Lue myös: Listasimme keittiön pahimmat sähkösyöpöt – erityisesti näistä tavoista kannattaa heti päästä eroon

nainen katsoo televisiota
Televisio ja tehokas pöytätietokone vievät tietoteknisistä laitteista kaikista eniten energiaa. Läppäri ja puhelin ovat puolestaan kaikista energiatehokkaimpia laitteita. © iStockphoto

Suosi läppäriä ja vältä lepotilaa

Pöytätietokone voi olla varsinainen sähkösyöppö. Kannettava tietokone kuluttaa jopa 80 prosenttia vähemmän sähköä kuin pöytätietokoneet. 

Oleellisinta tietokoneen käytössä on sen sammuttaminen aina käytön jälkeen. Jos konetta ei sammuta, se jää lepotilaan, mikä kuluttaa jatkuvasti sähköä. Jos kyseessä on läppäri, akku tyhjenee nopeammin, ja joudut lataamaan laitteen useammin.

”Tietokone on lepotilassa, jos sen saa hiiren heilautuksella päälle. Silloin sähkönkulutus voi olla merkittävää etenkin, jos laite on koko ajan yhteydessä nettiin”, Suur-Uski sanoo.

Etätyön yleistyttyä monella on kotikonttorilla erillinen näyttö tietokoneeseen. Näyttö kannattaa käytön jälkeen sammuttaa virtapainikkeesta. Muuten se kuluttaa sähköä turhaan.

Lue myös: Kokosimme säästövinkit! Näin helposti omakotitalossa voi säästää energiaa – Yhden asteen alempi lämpötila laskee jo 5 prosenttia lämmön kulutusta

Älä pidä telkkaria päällä turhaan

Televisio kuluttaa sähköä, kun se on päällä. Kannattaa siis opetella eroon tavasta, jossa televisio on aina taustalla päällä. Sammuta televisio aina katselun jälkeen kaukosäätimen virtapainikkeesta.

Myös pelikonsolit ja tallentavat digiboksit sun muut laitteet kannattaa sammuttaa. Pelikonsoli on melko isokin sähkönkuluttaja, jos sen unohtaa päälle.

Television energiatehokkuuteen kannattaa kiinnittää huomiota jo ostovaiheessa. Mitä suurempi televisio, sen suurempi sähkönkulutus. Television sähkönkulutuksen voi tarkistaa energiamerkinnästä.

”Jos tuplaat ruudun koon, tuplaat sähkönkulutuksen. Televisio kuluttaa eniten energiaa ruutuun.”

Vanhat televisiot kuluttavat huomattavasti enemmän sähköä kuin uudet. Suurimpia sähkösyöppöjä ovat plasmatelevisiot, joita myytiin vielä noin kymmenen vuotta sitten. Nykyaikaiset ledeillä varustetut televisiot kuluttavat yli puolet vähemmän kuin plasmatelevisiot.

Jos tuplaat ruudun koon, tuplaat sähkönkulutuksen.

Päivi Suur-Uski

Valitse energiatehokkaat asetukset

Laitteita käyttäessä kannattaa muistaa energiatehokkuus. Etenkin sillä on merkitystä, kuinka kirkkaalla asetuksella tietokoneen tai television näyttö on.

”Harva lukee television ohjekirjoja. Siellä neuvotaan, minkälaiset asetukset ovat energiatehokkaimmat. Mitä kirkkaammalla näyttö on, sitä enemmän laite kuluttaa energiaa. Sama koskee myös tietokonenäyttöjä.”

Vedä turhat johdot irti seinästä

Monilla on erilaisten laitteiden latureiden virtapistokkeet jatkuvasti kiinni seinässä, vaikka laitteet eivät olisi latauksessa. Tämä kuluttaa jatkuvasti vähän sähköä, vaikka se ei näy suurena kuluna sähkölaskussa.

”Kaikki laturit kannattaisi ottaa pois seinästä, kun niitä ei käytä. Ne käyttävät vähän enemmän sähköä, jos ne ovat aina seinässä.”

Virtakytkimellinen jatkojohto on siitä kätevä, että siitä saa virran kytkettyä pois yhdellä painalluksella ilman, että latureita täytyy poistaa.

Kaikkia sähkölaitteiden johtoja ei suinkaan tarvitse vetää irti sähkövirrasta. Sillä ei ole sähkönkulutuksen kannalta merkitystä, ovatko esimerkiksi television ja pöytätietokone jatkuvasti kiinni seinässä.

Lähteinä käytetty myös: Motiva, Vattenfall

Kommentoi

Kommentoi juttua: Haluatko säästää sähköä? Älä unohda televisiota ja tietokonetta: Kodin viihdelaitteet voivat tulla kalliimmiksi kuin jääkaappi ja pakastin

Sinun täytyy kommentoidaksesi.