Kodinhoito

Kotitalouspalvelut helpottavat arkea

Kiistelläänkö teillä tiskivuoroista? Eikö kumpikaan jaksaisi imuroida? Arvotteko, kumpi jää kotiin hoitamaan sairasta lasta?

Naiset tekevät yhä noin kaksi kolmasosaa kotona tehdystä palkattomasta työstä, kertoo tuore Väestöliiton kyselytutkimus. Äidin työn katkonaisuus ja pitkä kotonaolo vahvistavat helposti perinteistä työnjakoa perheessä.

Lasten hoitoon liittyviä tehtäviä jaetaan perheissä kuitenkin jo hieman tasaisemmin. Isät osallistuvat lastenhoitoon etenkin lasten ollessa jo vähän isompia. 

Palvelujen käyttö on yksi tapa helpottaa perheiden arkea. Suomalaisten asenteisiin on perinteisesti kuulunut, että kodista huolehditaan itse. Ei ole vieras ilmiö, että juuri ennen siivojaan tulemista huushollin emäntä alkaakin siivota vimmatusti – eihän siivojan sovi nähdä, kuinka sotkuista kodissa on!

Asenteet ja käytännöt ovat kuitenkin muuttumassa. Myös yrityksissä mietitään, kuinka työn ja perheen yhteensovittamista voisi helpottaa. Palapeli-hankkeen tutkijat kehittivät palvelumallin, jonka avulla työnantaja voisi osallistua esimerkiksi sairaan lapsen hoidon tai siivouspalvelun organisointiin tai kustannuksiin. Jos palveluille määriteltäisiin verotusarvo työsuhde-etuna, voisi niiden käyttämisestä kehitellä lounassetelin kaltaisen palvelusetelin.

Olisiko ”siivoussetelille” mielestäsi käyttöä? Pitäisikö työnantajien osallistua enemmän perheen ja työn yhteensovittamiseen?

Lähde: Väestöliitto

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotitalouspalvelut helpottavat arkea

t.m.j.,n.72v.,rmki.

kun mieskin muistaisi pitää sisäsandaalit jaloissa, ettei keittiömuruset kulkeutuisi joka huoneeseen sukkien pohjassa, kuten vuoteeseen esim.,mattojen imuroinnilta välttyy, kun pyyhkii tolu-veteen kostutettuun mopilla matotkin, tahratkin tulevat pois samalla lattialta, asiantuntijankin neuvo, ja meillä sovellettu jo kymmeniä vuosia, mutta ahkerampi voisin olla siivoomisessa, mies vie jätteet ulos.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.