Omakotiasujalla voi olla nurkissaan jopa satatuhatta tavaraa – miksi tavaroista luopuminen on niin vaikeaa? Asiantuntija vastaa

Tavaroista luopumisesta pitäisi tehdä nykyistä vaikeampaa, jotta päästäisiin irti ylituotannosta ja kertakäyttökulttuurista, ajattelee psykologi Marja Saarenheimo. Samalla esineitä opittaisiin myös arvostamaan enemmän.

Hupsis! Maljakko kilahtaa lattialle ja rikkoutuu. Säröjä ja palasia on niin paljon, että esinettä ei voi enää käyttää. Joku heittäisi sen roskikseen, jostakusta toisesta luopuminen tuntuu lähes mahdottomalta.

Yksi tällaisista ihmisistä on psykologi Marja Saarenheimo. Kun hän oli lapsi, hänestä tuntui vaikealta hävittää rikkinäisiä tavaroita.

”Ajattelin, että tavaroista tulee surullisia, jos ne hylätään”, Saarenheimo sanoo.

Edelleen rikkinäisistä tavaroista luopuminen voi olla Saarenheimolle vaikeaa, koska hän liittää esineisiin inhimillisiä piirteitä. Lapsuudesta on jäänyt vahvana ajatus, että jos jokin asia vaurioituu tai kuluu, siitä on pidettävä huolta sen sijaan, että esine viskataan menemään.

”Olen joutunut tekemään paljon työtä itseni kanssa, että pystyn luopumaan jostakin rikkinäisestä asiasta. On ollut esimerkiksi tilanteita, että jokin astia on rikkoutunut siten, että sitä ei voi enää käyttää. Olen saattanut säilöä sitä aika pitkäänkin kaapin perällä.”

Saarenheimon mukaan esineisiin pitäisi suhtautua nykyistä arvostavammin. Niistä luopumisen kuuluisikin kirpaista.

”Tavaroista luopumisesta on tehty liian helppoa. Tavaroista pääsee eroon viemällä ne kierrätyskeskukseen tai kaatopaikalle – ja tilalle voi hankkia helposti uutta tavaraa. Se, että tällä tavalla kierrätämme ja hankimme uutta, ei millään tavalla pelasta tätä maailmaa. Tavarat eivät katoa maailmasta, vaan ne ovat aina jonkun toisen vastuulla.”

Lue myös: Hurahditko konmarittamaan tai kuolinsiivoamaan? Mieti tarkkaan, ettet kadu

Miksi kotimme ovat täynnä tavaroita, joista emme osaa luopua?

Kodit pullistelevat tavaroista. Ammattijärjestäjä ja kulttuurihistorioitsija Ilana Aallon mukaan omakotiasujalla on nurkissaan keskimäärin jopa satatuhatta tavaraa. Hän arvioi, että tavaroista noin viidesosa on käytössä.

Ei ole ihme, että järjestelyoppaiden määrä on lisääntynyt huimasti ja ammattijärjestäjillä riittää töitä, kun ihmiset eivät enää pysty hallitsemaan tavaroitaan. Ihmiset kaipaavat järjestystä, mutta samanaikaisesti uusia esineitä ostetaan kiihtyvällä tahdilla.

”Psykologiassa ylenpalttista hamstraamista on tutkittu jopa psykiatrisena ongelmana. On huomattu, että ihmisillä, joille tavaraa kertyy ja jotka pakonomaisesti hamstraavat, on jonkinlaisia vaikeuksia tunnistaa omia tunteitaan. Koska tunteet liittyvät niin keskeisesti päätöksentekoon, niin tällaisen on ihmisen on vaikeampi päättää, mistä luopua ja mitä tehdä tavaroilleen”, Saarenheimo sanoo.

Tunteet linkittyvät tavaroiden säilyttämiseen ja omistamiseen muutenkin vahvasti. Esineitä säilytetään, koska niihin liittyy muistoja, hellyyttä, rakkautta, iloa tai kaipausta. Tämä näkyy esimerkiksi silloin, kun ihmisen vanhemmat kuolevat. Tavaroista on vaikea luopua, koska tuntuu, että samalla luopuisi edesmenneestä ihmisestä. Tavarat siis laitetaan varastoon odottamaan.

”Etnologi Ilmari Vesterinen puhuu siitä, että esineen ja ihmisen välille syntyy lämpöä tai jonkinlainen jännite, joka pikkuhiljaa viilenee siellä varastossa. Kun jännite on viilentynyt, tavarasta voi olla helpompi luopua.”

Ostamme jatkuvasti uusia tavaroita ja säilömme niitä koteihimme, koska mainostajat liittävät esineisiin lupauksia. Hieno kello tuo mukanaan menestystä, blenderi keittiössä viestii terveellisestä elämäntavasta vihersmoothieineen. Esineet lupaavat mielikuvissamme meille, että meistä tulee aiempaa kauniimpia, terveempiä, hoikempia tai menestyvämpiä.

Joku toinen puolestaan säästelee tavaroita sen takia, että on elänyt pula-ajan. Mieleen on voinut jäädä ajatus, että jos ei säästä tavaroitaan, voi joutua pulaan.

Kaikki, joiden kotoa löytyy paljon tavaraa, eivät kuitenkaan ole tavaran hamstraajia. Tavarasta kiinni pitäminen ja haluttomuus karsia esineitä, voi olla myös eettinen tai ekologinen periaate. Esineistä ei haluta luopua, jos ne ovat vielä täysin käyttökelpoisia tai ne voi esimerkiksi korjata.

”He ovat ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan vastuun kaikista niistä tavaroista, jotka heille on siunaantunut.”

Lue myös: Unohda konmaritus – wabi-sabi sallii elämän jäljet! Dekon toimittaja: ”Täydellinen ruuhkavuosiin”

Miten suhteemme esineisiin pitäisi muuttua?

Tavaratulvaa ja tavarasta pursuilevia koteja ei pitäisi Saarenheimon mielestä tarkastella ainoastaan yksilön ongelmana. Sen sijaan, että yksilöitä kannustetaan järjestämään kotinsa ja karsimaan tavarat, uusien esineiden ylituotantoa ja ostamiseen kannustamista pitäisi tarkastella yhteiskunnan tasolla maailmanlaajuisesti.

”Esineistä luopumisesta pitäisi tehdä niin paljon hankalampaa, että ihmisten olisi uusien tavaroiden ostamisen sijaan kannattavampaa miettiä, miten he voisivat muodistaa tai uudistaa vanhoja tavaroita tai korjata niitä. Tällä hetkellä monesti on edullisempaa ostaa uusi kodinkone kuin korjauttaa vanha.”

Muutos vaatii kuitenkin poliittisia päätöksiä tuekseen. Tarvitaan tukea sille, että koneiden korjaajien, huonekalujen restauroijien ja korjausompelijoiden olisi helpompaa ja kannattavampaa tarjota palveluitaan. Myös uusien tavaroiden tuottamista pitäisi suosia nykyistä vähemmän. Silti tarvitaan myös yksilötason asennemuutosta.

Saarenheimo näkee muutoksen olevan tulossa. Osa ihmisistä on jo ymmärtänyt, että vanhan heittäminen pois ja uuden ostaminen tilalle ei voi jatkua tällaisenaan. Suhteemme esineisiin pitäisikin muuttua kokonaan. Siinä missä esimerkiksi Marie Kondo kannustaa ihmisiä luopumaan esineistä, Saarenheimo ajattelee, että meidän pitäisi opetella arvostamaan esineitä enemmän, jotta emme luopuisi niistä.

”Meidän pitäisi opetella näkemään esineet meidän kumppaneinamme sen sijaan, että ne ovat elotonta massaa, jota me vain voimme sysiä milloin minnekin. En pidä lapsellisena tapaani inhimillistää esineitä, sillä se tuo ihmisen lähemmäs esineiden kumppanuutta. Nykyään puhutaan paljon siitä, että eläimillä on oikeuksia. Miksei me voitaisi puhua siitä, että kaikella maailmassa on oikeuksia?”

Saarenheimon mukaan esineet pitäisi opetella näkemään tavaramassan sijaan yksilöinä. Ideaalitapauksessa ihminen pitäisi omistamiaan esineitä arvokkaina ja niistä oltaisiin valmiita pitämään huolta ja kantamaan vastuuta.

Tavaratulva on kuitenkin aitoa. Monessa kodissa kaapit ja nurkat pursuilevat. Edesmenneiden vanhempien jäämistöt aiheuttavat keski-ikäisille päänvaivaa. Mitä kodit vallanneille esineille siis pitäisi tehdä? Miten kodit voisi saada järjestykseen?

”En ole yhtään oikea ihminen antamaan minkäänlaisia järjestysvinkkejä. Kotini ei ole kaoottinen, mutta en ole erityinen järjestyksen ihminenkään. Järjestystä on sen verran, että pystyn olemaan luontevasti tavaroideni kanssa.”

Marja Saarenheimon kirja Esineiden perimmäisestä olemuksesta (Vastapaino) ilmestyi elokuussa 2020.  

Keskustelu

Kommentoi juttua: Omakotiasujalla voi olla nurkissaan jopa satatuhatta tavaraa – miksi tavaroista luopuminen on niin vaikeaa? Asiantuntija vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X