
Siivoa parveke kesäkuntoon! Ammattilainen antaa 6 ohjetta parvekkeen pesuun – ja varoittaa yhden asian unohtamisesta
Parveke kannattaa siivota ja pestä kesällä. Katso ohjeet vaihe vaiheelta, kuinka siivoat parvekkeen viihtyisäksi kesäkeitaaksi.
Parveke on syytä siivota kunnolla kesäteloille kerran vuodessa. Paras ajankohta on kesän alussa, jotta parvekkeesta voi nauttia koko lämpimän kauden.
Katu- ja siitepöly tuppaavat kuitenkin likaamaan parveketta nopeastikin, joten siivoustäsmäiskut ovat tarpeen tasaisin väliajoin pitkin kesäkautta.
Siivousalan ammattilainen Marjo Lindfors Kotiringiltä opastaa, kuinka parveke siivotaan viihtyisäksi kesäkeitaaksi.
1. Kerää ja lakaise isoimmat roskat ennen parvekkeen pesua
Aloita siirtämällä mahdolliset puu- tai muovilaatat sivuun. Parvekkeelle ja parvekelaattojen väliin voi kertyä paljonkin isoja roskia, kuten luonnon mukanaan tuomaa roskaa tai parvekekukkien tähteitä. Säästä imuriasi lakaisemalla tai keräämällä isoimmat irtoroskat pois.
2. Imuroi koko parveke
Parvekkeelle kertyy runsaasti siite- ja katupölyä, vaikka parveke olisikin lasitettu. Imurin onkin syytä olla riittävän tehokas, jotta sillä riittää tehoa imuroida hienokin pöly sisäänsä. Esimerkiksi sisätiloihin tarkoitettu varsi-imuri ei ole paras parvekkeen imurointiin, perässävedettävät imurit ovat lähtökohtasesti tehokkaampia.
Imuroi koko parveke ja nostele kalusteet tarvittaessa pois tieltä. Imuroi myös katonraja, sillä siellä saattaa olla hämähäkin seittejä.
Lue myös: Milloin viimeksi imuroit katonrajasta? Martta kertoo, miten siivoat kodin 5 ikuisuusprojektia
3. Pese lattia – älä unohda tarkistaa veden poistumistietä
Parvekkeen lattia voi kaivata kipeästi pesua kesän kynnyksellä. Lindfors varottaa, että ennen veden käyttöä tulee tarkistaa veden poistumistie. Huolehdi, ettei lattiakaivo ole tukossa tai että vesi ei pääse valumaan mahdollisista aukoista suoraan naapurin parvekkeelle.
Monen taloyhtiön säännöt linjaavat, ettei parveketta saa pestä juoksevalla vedellä. Pesuun onkin hyvä käyttää esimerkiksi ämpäriä, isoa harjaa ja vesi-mäntysuopaliuosta.
Lue myös: Lattian pesu: Katso pesuohjeet eri materiaaleille ja saat lattiasi loistamaan
4. Pyyhi ikkunalaudat, pinnat ja kalusteet
Pölyä ja likaa kertyy kaikille parvekkeen tasoille ja kalusteille. Pyyhi pinnat ja kalusteet kostutetulla liinalla ja yleispuhdistusaineella.
5. Pese ja huolla ulkotekstiilit
Ulkotekstiilit, kuten sohvatyynyt ja pehmusteet, kaipaavat säännöllistä huoltoa. Osa päällisistä on irrotettavia ja vesipestäviä. Pesuohjeista voi katsoa, millä tavoin kyseinen kangas puhdistetaan.
Vettä hylkiviä kankaita voi pyyhkiä kostealla liinalla ja yleispuhdistusaineella. Vahvoja pesuaineita kannattaa välttää.
Ulkotekstiilit voi käsitellä hoitosuihkeilla, jotka luovat vedenkestävän kalvon kankaan pinnalle. Suihkepullossa oleva, kotimainen ja sinilippumerkitty vaihtoehto on usein ekologisin.
Puhdista parvekematot niille varatulla alueella.
6. Pese ikkunat – käytä teleskooppilastaa ulkolasituksiin
Jos kotoa löytyy lasitettu parveke, parvekelasien pesu on hyvä yhdistää siivousurakkaan. Viihtyisään ja huoliteltuun parvekkeeseen kuuluu myös kirkas näkymä.
Uusissa taloissa parvekkeen lasitus saattaa olla lattiasta kattoon ikkuna-alaa, jolloin ulkopuolen alalasin peseminen voi olla hankalaa. Niiden pesu käy kätevästi teleskooppivartisella ikkunalastalla.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Siivoa parveke kesäkuntoon! Ammattilainen antaa 6 ohjetta parvekkeen pesuun – ja varoittaa yhden asian unohtamisesta
Yhtä siivoamista, pesemistä ja puunaamista tämä elämä. Naisen elämä ainakin. Muistathan imuroida parvekkeen katon säännöllinen!!