Kodinhoito

Henkariin vai viikattuna? Sillä on väliä, miten vaatteet säilyttää – vääränlainen säilytystapa voi jopa pilata lempivaatteen

Ammattijärjestäjä Tarja Kapp henkaroi vaatekaapissa kaiken, mikä vain on henkaroitavissa. Viikkaaminen puolestaan kannattaa vain kahden vaatekappaleen kohdalla.

Vaatteet henkariin vai viikattuna? Miten vaatteiden säilytys kotona olisi hyvä järjestää? Ammattijärjestäjä Tarja Kapp Kodin kevennys -yrityksestä kertoo itse suosivansa lähes pelkästään vaatteiden henkaroimista: sukat ja alusvaatteet viikattuna, kaikki muu roikkumaan.

Henkarointi on nopeaa, helppoa ja arjessa toimivinta, Kapp perustelee. Henkarointi vähentää esimerkiksi silityksen tarvetta merkittävästi. Vaatteet eivät myöskään katoa kaappien syviin nurkkiin ja hyllyjen takaosiin.

Jos ripustustilaa on selvästi vähemmän kuin hyllyjä, Kapp neuvoo jopa miettimään, voisiko kaappiin tehdä muutoksia tankojen lisäämiseksi.

”Kaappien hyllyköt ovat usein muokattavissa niin, että niihin saa lisättyä tankotilaa. Jos kaappi on korkea, voi laittaa kaksi tankoa eri korkeuksille, paidat ylös ja alaosat alatangolle.”

Väljyys on olennaista, kun vaatteita henkaroidaan kaappiin, sillä täyteen tungettu rekki on kaikkea muuta kuin toimiva. Toimivuuteen kuuluu olennaisesti myös se, että jokaisella henkarilla on vain yksi vaate.

Lue myös: Näin toimii kapselipukeutuminen – kokoa täydellinen vaatekaappi 20 vaatekappaleen ympärille

Pystyviikkaa hyllyillä olevat vaatteet

Kapp neuvoo sijoittamaan alusvaatteet ja sukat vaatekaapin hyllyille, muttei sekaisin lastattuna isoihin koreihin. Silloin pohjimmaiset hukkuvat ja jäävät käyttämättömäksi.

vaatteiden säilytys
Ammattijärjestäjä säilyttää kaikki vaatteet henkareissa, sukkia ja alusvaatteita lukuun ottamatta. Kuva: iStockphoto

Sen sijaan alusvaatteille ja sukille kannattaa hankkia ulosvedettävät korit, joihin vaatteet pystyviikataan.

”Pystyviikkaus takaa sen, että kaikki vaihtoehdot näkee ensisilmäyksellä. Lyhenevästä rivistä voi päätellä myös sen, kun on aika pestä pyykkiä.”

Koreissa olisi lisäksi hyvä olla pieniä tilanjakajia, sillä tiiviys edesauttaa pystyviikkauksen pysymistä.

Meneekö neule pilalle henkarissa? Ei välttämättä

Moni on tottunut säilyttämään neuleita viikattuna. Kapp kertoo, että neuleita voi säilyttää henkarissa, kunhan huolehtii, että vaatteella on tarpeeksi tukeva henkari.

”Neuleita ei pitäisi henkaroida ohuisiin rautalankahenkareihin, vaan sellaisiin, joissa hartiaosa on leveämpi.”

On mahdollista, että painovoima saattaa venyttää neuleita ja raskaita villapaitoja, jos niitä säilyttää henkarissa. Kannattaa testata, miten oma neule kestää henkarisäilytystä. Jos vaikuttaa siltä, että vaate venyy, se kannattaa säilyttää viikattuna.

vaatteiden säilytys
Neule voi venyä vääränlaisessa henkarissa. Kuva: iStockphoto

Varaa puolipitoisille vaatteille oma paikka

Puolipitoisille vaatteille olisi tärkeä varata tilaa, Kapp muistuttaa. Jos erillistä tilaa ei ole, vaatteet päätyvät usein retkottamaan lattialle, tuoleille tai likaisena puhtaiden vaatteiden joukkoon.

”Makuuhuoneen oven taakse voi asettaa muutaman koukun seinään kiinni, johon puolipitoiset vaatteet voi roikottaa. Näin ne ovat poissa silmistä, mutta helposti saatavilla.”

Makuuhuoneeseen ei kannattaisi sijoittaa tuolia lainkaan, sillä ammattijärjestäjän kokemuksen mukaan se päätyy usein laskupaikaksi puolipitoisille vaatteille.

”Eihän kukaan ikinä istu makuuhuoneessa, joten tuoli täyttyy vain vaatteista.”

Lue myös: Heitätkö vaatteesi päivän päätteeksi tuolille tai lattialle? Tässä 10 kaunista ratkaisua puolipitoisten vaatteiden säilytykseen

Kommentoi

Kommentoi juttua: Henkariin vai viikattuna? Sillä on väliä, miten vaatteet säilyttää – vääränlainen säilytystapa voi jopa pilata lempivaatteen

Sinun täytyy kommentoidaksesi.