Kodinhoito

Vessan vetäminen kansi auki vai kiinni? Selvitimme vastauksen kiisteltyyn kysymykseen – erityisesti yhdessä tapauksessa kannen pitäisi aina olla kiinni

Vessan vetäminen kansi auki voi vapauttaa ilmaan ulosteperäisiä bakteereja.

Vessan vetäminen kansi auki vai kiinni? Tämä kysymys jakaa suomalaisia kahteen eri leiriin, ja tunnetusti aiheuttaa kiistoja niin perheissä kuin parisuhteissa. Osalla kansi jää huolettomasti auki, kun taas toisille kannen sulku on kynnyskysymys.

Huuhtelu vapauttaa ilmaan bakteeripilven

Onko sillä tosiasiassa väliä, missä asennossa kansi on vessaa vedettäessä? Kysyimme asiaa Marttaliiton kotitalousasiantuntija Niina Silanderilta, jonka mukaan vessan kansi on olemassa ihan oikeasta syystä.

”On olemassa tutkimuksia, joiden mukaan vessan vetäminen pölyttää ilmaan aerosoleja, jotka saattavat sisältää ulosteperäisiä bakteereja”, Silander sanoo.

Pönttöä voisi verrata vaikka kuohuavaan koskeen: kun vesi kuohuaa, voi nähdä omin silmin, kuinka aerosolit pöllyävät kosken yläpuolella.

Vessan vetämisestä lähtevä määrä on kuitenkin niin vähäinen, että on epätodennäköistä, että ilmassa leijuvat ja pinnoille laskeutuvat pöpöt onnistuisivat esimerkiksi sairastuttamaan jonkun.

Kyseessä on ennemminkin mukavuus- ja kohteliaisuuskysymys.

”Jos kansi jää aina auki, ei se ole mitenkään vaarallista, jos kaikki ovat kotona terveitä. Mutta se on hygieenisempää ja muille asukkaille mukavampaa, jos pöydillä on hammasharjoja tai muita”, Silander sanoo.

Tilanne voi olla toinen, jos joku kotona sairastaa esimerkiksi norovirusta tai muuta vatsatautia. Tällöin kannen sulkeminen on entistä tärkeämpää, vaikka kaikkein tärkeintä tautien ehkäisyssä on muistaa hyvä käsihygienia.

Lue myös: Moni heittää vessanpönttöön asioita, joita ei todellakaan pitäisi – sallittujen asioiden lista on lyhyt ja selkeä

Vessan vetäminen kansi auki.
© iStockphoto

Lue myös Anna.fi:stä: Nämä unohtuvat helposti siivota – löytyykö listasta päivittäinen väline, jota et ole pessyt ikinä?

Vessan vetäminen kansi aina auki – täytyykö kylpyhuoneen siisteydestä nyt huolestua?

Entä jos on aina huuhdellut pöntön kansi auki? Täytyykö kylpyhuone jynssätä puhtaaksi?

Silanderin mukaan kylpyhuoneen suursiivoukselle ei ole tarvetta siitä huolimatta, että ulostetta sisältäviä aerosoleja olisi sinkoillut sinne tänne.

”Jos tähän astikin kotona on eletty ihan hyvin, isommalle siivoukselle ei ole tarvetta.”

Tavallinen viikkosiivous riittää pitämään kylpyhuoneen riittävän puhtaana. Sekin auttaa, että tunnistaa paikat, jossa bakteereja erityisesti on. Silander neuvoo kiinnittämään enemmän huomiota lavuaarin hanan kahvan, vessan huuhtelupainikkeen ja ovenkahvojen puhdistukseen.

Lisäksi hän muistuttaa siivouksen säännöllisyydestä. Kun arjessa tekee pieniä siivoustekoja, lika ei pääse pinttymään, eikä näin ollen tarvita tymäköitä puhdistusaineita.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vessan vetäminen kansi auki vai kiinni? Selvitimme vastauksen kiisteltyyn kysymykseen – erityisesti yhdessä tapauksessa kannen pitäisi aina olla kiinni

Lukija331538

Inhottaa ihmiset, jotka vetävät vessan kansi auki. Mitä varten nämä ääliöt kuvittelevat kannen olevan, joku koriste?

Kerrostalossa vessanpöntön yläpuolella on ilmanvaihtokanava, jota pitkin toisten paskahiukkaset sitten kulkeutuvat muihin kylppäreihin. Onko todella ylivoimaista sulkea se kansi? Eikö pääkopassa toimi mikään?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.