Kodinhoito

Yllättävä listaus: Nämä 7 paikkaa ovat kodin bakteeripesäkkeitä

Vessanpönttö ei ole kodin ainoa paikka, joka likaantuu herkästi – itse asiassa pönttö ei edes ole kodin pahin bakteeripesäke. Kokosimme listan kodin siivottomista paikoista ja ohjeet niiden puhdistamiseen.

Nämä ovat kodin yllättävät bakteeripesäkkeet:

1. Keittiön allas ja hana kuhisevat bakteereita

Keittiössä valmistetaan ruokaa, joten sen pinnat tulee yleensä puhdistettua huolellisesti. Pelkkä pintojen puhdistaminen ei valitettavasti riitä.

Lautasten mukana tiskialtaaseen päätyvät ruoanjämät ovat oivat kasvupaikka bakteereille. Tiskialtaasta voikin löytyä esimerkiksi E. coli -bakteeria, stafylokokkia ja salmonellaa. Myös hana voi kuhista bakteereja, sillä sitä tulee käytettyä samalla, kun käsitellään esimerkiksi raakaa lihaa.

Puhdista näin: Pyyhi lavuaari ja hana kerran päivässä ja erityisesti aina ruoanlaiton jälkeen kostealla mikrokuituliinalla. Kerran viikossa kannattaa puhdistaa allas perusteellisesti puhdistusaineen tai esimerkiksi ruokasoodan avulla.

2. Tiskirätissä voi olla jopa ulostetta

Tiskirätti menee usein vaihtoon siinä vaiheessa, kun se haisee. Todellisuudessa se kuhisee bakteereita jo paljon aiemmin. Tiskirätistä voi löytyä E. colia, salmonellaa ja jopa ulostejäämiä.

Tiskirättiä kannattaa käyttää vain keittiön tasojen pyyhkimiseen, lattialle on hyvä olla oma liinansa. Kuivaa tiskirätti aina käytön jälkeen ilmavasti äläkä jätä sitä tasoille lojumaan.

Muistatko siivota nämä yllättävät bakteeripesäkkeet?

Puhdista näin: Tiskirätin voi keittää, mutta jos se on haiseva ja törkyinen, on parasta vain vaihtaa rätti uuteen.

3. Leikkuulauta on hyvä koti salmonellalle

Leikkuulautaa käytetään lihan ja kanan käsittelyyn, jolloin siihen imeytyy lihasnesteitä. Veitsen jättämät naarmut ovat erityisen hyvä alusta bakteereille, kuten salmonella ja E. coli.

Bakteerit voivat tutkitusti elää muovilaudalla pitkään, kun taas puuleikkuulaudalla ne kuolevan nopeammin. Puu onkin muovia hygieenisempi materiaali leikkuulaudalle.

Puhdista näin: Lauta tulee pestä kuumalla vedellä ja astianpesuaineella huolellisesti jokaisen käytön jälkeen, ja kuivata tai antaa kuivua ilmavasti. Lihalle ja kasviksille kannattaa hankkia erilliset leikkuulaudat.

4. Pesukoneen kumitiiviste piilottaa bakteerit

Miten pesukone, joka puhdistaa pyykin, voi olla kodin bakteeripesäkkeiden listalla? Pesukoneen likaantumisen huomaa usein viimeistään siitä, että pyykki alkaa haista.

Viileät pesulämpötilat mahdollistavat bakteerien lisääntymisen koneessa. Etenkin kumiset tiivisteet ovat oiva kasvualusta pöpöille.

Puhdista näin: Kokeile pesukoneen puhdistukseen sitruunahappoa, soodaa tai etikkaa. Kokosimme aikaisempaan juttuun kattavat ohjeet pesukoneen puhdistukseen.

5. Katkaisimet ja kahvat keräävät likaa joka kosketuksella

Kuljetamme käsissämme valtavan määrän likaa ja bakteereita paikasta toiseen, ja levitämme niitä aina koskiessamme jotain. Näin ollen jatkuvasti kosketeltavat katkaisimet ja kahvat ovat täynnä bakteereita.

Muistatko siivota nämä yllättävät bakteeripesäkkeet?

Puhdista näin: Viikkosiivouksessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota katkaisinten ja kahvojen pyyhkimiseen. Mikrokuituliina käy tarkoitukseen hyvin. Silloin tällöin tarkoitukseen voi käyttää myös desinfiointiainetta, mutta tavallisissa oloissa kunnollinen puhdistus mikrokuituliinalla riittää mainiosti.

6. Kosketusnäytöt ja kaukosäädin ovat bakteerisyöppöjä

Kuten katkaisimia ja kahvoja, myös kosketuslaitteita ja kaukosäätimiä kosketellaan jatkuvasti likaisin käsin. Kaukosäädin on tunnetusti myös hotellihuoneiden bakteeripesäke, sillä se jää usein huomioimatta siivouksessa.

Puhdista näin: Kosketusnäyttöjen puhdistamiseen on olemassa tarkoitukseen erikseen suunniteltuja liinoja. Nihkeä mikrokuituliina sopii niin kosketusnäytön kuin kaukosäätimenkin puhdistamiseen. Näppäinten välit voi pyyhkiä esimerkiksi pumpulipuikkoa apuna käyttäen.

7. Hammasharja pitää vaihtaa säännöllisesti

Käytät hammasharjaa kahdesti päivässä suusi puhdistamiseen, mutta kuinka puhdas harjasi todellisuudessa on? Kostea hammasharja on oiva kasvualusta bakteereille, joita hammasharjan pinnalta löytyykin yleensä runsaasti.

Hammasharjaa säilytetään lähes aina samassa tilassa vessanpöntön kanssa, joten se joutuu ilman kautta kosketuksiin lian kanssa jatkuvasti. Hammasharjaa kannattaakin säilyttää tarpeeksi kaukana pöntöstä – ja pönttö tulisi aina huuhdella kansi kiinni!

Puhdista näin: Hammasharjan voi keittää bakteerien tappamiseksi. Helpointa ja turvallisinta on kuitenkin vaihtaa harja kolmen kuukauden välein tai vielä useammin, jos harjakset kuluvat tätä nopeammin.

Lähteet: Healthline, WebMd

Kommentoi

Kommentoi juttua: Yllättävä listaus: Nämä 7 paikkaa ovat kodin bakteeripesäkkeitä

Jäitä hattuun

Jo on taas melkoista pelottelua.Kohtuus kaikessa,vähemmästäkin tulee herkille ihmisille mielenterveysongelmia kun alkavat miettimään niitä bakteereja ja vouhottamaan sen mukaisesti.
Jospa vaan pysyttäisi asiassa,ei ne kodin bakteerit hengenvaarallisia ole,kyllä niiden kanssa pystyy elämään ja normaali siivous ilman panikointia riittää.

Maru

Samaa mieltä

Vieraat levittää bakteerinsa

Itse jaksan ihmetellä, miksi vieraat aina vetävät vessan kansi auki, jolloin bakteerit ja paskahiukkaset leviävät kylpyhuoneeseen. Mitä varten ihmiset luulevat, että se kansi on olemassa? Ei viitsisi aina opettaa niin perusasioita aikuisille ihmisille!

Kaisu

Minä olen laittanut vessapaperitelineen lähelle tekstin , Laita kansi kiinni ja vedä pytty vasta sen jälkeen, Kiitos.

Vastaa käyttäjälle KaisuPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.