Sisustus

Vuokramökki voi olla jopa huijarin harhautus! Lue 4 vinkkiä, joiden avulla mökin vuokraus onnistuu turvallisesti

Korona-ajan mökkibuumissa ovat heränneet myös huijarit. Kokosimme vinkit, miten mökin vuokraaminen onnistuu riskittömästi.

Kesäloma alkaa, ja auton nokka suuntaa kohti vuokramökkiä. Perillä saattaa kuitenkin odottaa ikävä yllätys: mökin vuokraus on tehty ja vuokra maksettu, mutta mitään mökkiä ei ole olemassakaan. Jos mökkihuijaus sattuu omalle kohdalle, kannattaa asiasta tehdä rikosilmoitus poliisille.

Mökin vuokraukseen liittyvät ongelmat työllistävät myös kuluttajaviranomaista. Tänä vuonna mökeistä on tullut jo lähes 60 yhteydenottoa Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajaneuvontaan. Viime vuonna yhteydenottoja oli yhteensä 279 ja toissa vuonna 109.

Yhteydenottojen määrän kasvu johtuu muun muassa koronaviruksesta: ihmiset vuokraavat mökkejä aiempaa enemmän ja toisaalta varausten peruutukset ovat aiheuttaneet epäselviä tilanteita, kertoo KKV:n johtava asiantuntija Raija Marttala.

Tyypillisiä mökin vuokraukseen liittyviä yhteydenoton syitä ovat laatupuutteet, eli mökin kunto, siisteys tai varustelutaso ei vastaa vuokraushetkellä syntyneitä mielikuvia.

Paljon on myös tapauksia, joissa myyjä on lähettänyt asiakkaalle mökin vuokrauksen päätyttyä laskun siivouskuluista tai rikkoutuneista kalusteista, vaikka asiakkaan mukaan mökki on siivottu eikä mitään ole rikottu.

Näin vuokraat mökin turvallisesti

1. Varaa mökki luotettavasta paikasta

Mökkibisnes on pirstaloitunut monenlaisiin toimijoihin, ja mökin vuokrausta markkinoidaan erilaisilla verkkosivustoilla.

Esimerkiksi Go Finlandin, Oikotien ja Torin kaltaisilla ilmoitusalustoilla voi vertailla vaihtoehtoja, mutta palveluntarjoajat eivät varmista mökkien olemassaoloa eikä ilmoitussisällön todenperäisyydestä ole varmaa tietoa.

Lue myös: Mökki vuokralle viikoksi? Alle 500 eurolla saa loman ilman sähköä ja juoksevaa vettä – tonnilla tiedossa jo mukavuuksia

Turvallisinta on vuokrata mökki niitä välittävän tunnetun yrityksen kautta. Tällaisia ovat esimerkiksi valtakunnallinen Lomarengas ja alueelliset Visit Levi ja Himoslomat muiden muassa. Mökkien välittäjät tekevät kohteissa laatutarkastuksen, ottavat valokuvia ja laativat tekstisisällön verkkoon.

”Käymme mökit lävitse veitsiä ja haarukoita myöten”, sanoo Visit Levin toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.

Kuluttajan on ylipäätään turvallisempaa asioida yrityksen kuin yksityishenkilön kanssa. Jos mökin vuokraa yksityiseltä henkilöltä, kuluttajansuojalakia ei sovelleta eikä ongelmatilanteissa voi kääntyä kuluttajaviranomaisen puoleen.

Moderni merenrantamökki

2. Varmista mökin olemassaolo

Varsinkin yksityisen henkilön tai pienen yrityksen kanssa asioidessa kannattaa varmistaa, että mökki ja yritys ovat todella olemassa.

Yrityksen olemassaolon saa selvitettyä esimerkiksi yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä osoitteesta www.ytj.fi. Syöttämällä mökin osoitteen vaikkapa Googlen karttapalveluun saa taas osviittaa, mitä kohteessa on.

Uusimmat mökit eivät välttämättä näy satelliittikuvissa, samoin kuin eivät puiden suojassa olevat piilopirtit.

Lue myös: Kesämökki vuokralle tai omaksi? Kokosimme 10 tärkeää seikkaa, jotka kannattaa lukea ennen kuin hankkii mökin

Googlettamalla mökistä saattaa löytyä myös asiakaskokemuksia. Arvioihin on silti syytä suhtautua kriittisesti: pelkkä hehkutus tai marmatus on epäilyttävää.

Mökin vuokrauksessa epäilyksen pitäisi herätä, jos ainoa yhteystieto mökin omistajalle on prepaid-puhelinliittymä. Vuokranantaja tulisi voida tavoittaa muillakin tavoilla. Luottamusta ei ainakaan lisää, jos yrityksellä ei ole verkkosivuja eikä verkkosivuilla ei ole vastuuhenkilöiden yhteystietoja.

”Älä osta sikaa säkissä. Hyvät valokuvat ja selkeä kuvaus kohteesta on syytä käydä tarkkaan läpi ennen ostopäätöstä”, sanoo Lomarenkaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola.

3. Suosi luottokorttia maksuvälineenä

Herää viimeistään, jos vuokranantaja kiirehtii varauksessa, vaatii nopeaa maksua vetoamalla esimerkiksi suureen kysyntään tai pyytää maksua useille eri pankkitileille.

”Silloin kannattaa miettiä toisenkin kerran”, KKV:n Marttala sanoo.

Lue myös: Juhannuksena moni haaveilee omasta mökistä – näin paljon hinnat ovat nousseet vuodessa

Mökin vuokrausta maksaessa luottokortti on monesti turvallisempi tapa kuin rahan siirtäminen yksityiselle pankkitilille. Ongelmatilanteissa rahat saa takaisin luottokorttiyhtiöstä, jos vuokranantajana on yritys.

Marttala suosittelee maksamaan varauksen mahdollisimman takapainotteisesti eli lähellä vuokrauksen alkua, mutta useimmiten mökin vuokraajalta edellytetään vähintään jonkinlaista varausmaksua.

Maksuaikataulusta kannattaa aina neuvotella ja varausehdot pyytää kirjallisesti. Moni yritys haluaa palvella asiakasta ja tarjoaa joustoa korona-aikana. Esimerkiksi Lomarengas tarjoaa mökkivarauksiin automaattisesti vakuutusyhtiö Ifin peruutusturvavakuutuksen.

Vuokrasopimusta tehtäessä vuokraajalla pitää olla tiedossa varauksen kokonaishinta ja se, mitä hinta sisältää. Uusia maksuja esimerkiksi lisäpalveluista tai siivouksesta ei saa lähettää enää varauksen jälkeen, ellei niistä ole sovittu.

Lue myös: Eikö perintö kelpaa? Vanha mökki on vanhemmille rakas, mutta lapset voivat pitää sitä riesana

Pieni mökki ja tupa.

4. Tarkista mökki ja kuvaa puutteet

Mökki kannattaa tarkastaa heti, kun sinne saapuu. Jos huomaa puutteita tai vikoja, niistä on hyvä ilmoittaa viipymättä mökin omistajalle ja tarvittaessa myös välittäjälle.

Epäkohdista on syytä ottaa myös valokuvia, samoin kuvia voi ottaa loman lopussa. Siten on helpompi osoittaa esimerkiksi asiakkaan tekemän loppusiivouksen taso, jos asiasta tulee ongelma myöhemmin.

Lue myös: Perhe rakensi saareen unelmien huvilan – Carina tekee nyt etätöitä rouheassa kakkoskodissa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vuokramökki voi olla jopa huijarin harhautus! Lue 4 vinkkiä, joiden avulla mökin vuokraus onnistuu turvallisesti

Sinun täytyy kommentoidaksesi.