Satavuotias maatila oli lähes pilattu 60-luvun remontilla – näin uusi isäntäpari pelasti hirsitalon
Kulttuurialan työt kuljettavat Juhani Kokkoa ja Maija Sydänmaanlakkaa sinne ja tänne, mutta kotimatka vie Joutsaan, Kokon taloon. Siitä on tullut perheen ankkuri, joka kertoo suvun muistoja ja versoo uutta elämää.
Kesäinen aamuyö kello neljältä on suurenmoinen hetki. Se valo, tuoksu ja kaste! Satavuotias maatila herää uuteen päivään. Aamuvirkku Juhani Kokko astelee pihapiirissään nykyään tyystin toisella mielellä kuin nuorukaisena. Silloin kesäaamu tarkoitti herätystä etsimään lehmiä, joilla oli tapana karata aamuyöllä.
Siitä Juhani halusi kiihkeästi pois – ja lähtikin. Merimiesammattikoulun ja yliopiston kautta hän päätyi radio- ja tv-toimittajaksi ja muusikoksi.
Edelleen Juhani laulaa estradeilla iskelmiä, mutta palaa keikoilta aina Joutsaan ja Kokkoon.
”Se ei ollut aiemmin mikään itsestäänselvyys. Mutta kun maanviljelijävanhempani jäivät eläkkeelle vuonna 1993, tilan kohtalo oli ratkaistava. Sisarukseni elivät muualla ruuhkavuosiaan, joten ryhdyin isännäksi.”
Parhaat pellot Juhani vuokrasi pois, metsitti loput ja keskittyi metsänhoitoon. Raivaus- ja moottorisahan käyttö sopii yhteen toimittajan ja muusikon osa-aikatöiden kanssa, joiden vuoksi hänellä oli pitkään kaupunkikortteeri Helsingissä. Kokko tuntuikin välillä lähinnä vapaa-ajan asunnolta.
Lue myös: Unelmien kesämökki löytyi lapsuusmaisemista – satavuotias torppa on täynnä tarinoita ja tunnelmaa
Tilanne muuttui seitsemän vuotta sitten, kun Juhani tapasi helsinkiläisessä ravintolassa kulttuurituottaja-näyttelijä-laulaja Maija Sydänmaanlakan. Nyt parilla on Kokossa yhteinen elämä, yritys ja nelivuotias tytär.
Satavuotias maatila lähes pilattiin 1960-luvun remontilla
Kolmisenkymmentä vuotta sitten Keski-Suomen museo inventoi Joutsan kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti merkittäviä rakennuksia. He kävivät myös Kokossa.
”Tuomio oli tyly: vuonna 1900 valmistunut päärakennus oli pilattu”, Juhani muistelee.
Syylliseksi paljastui 1960-luvun remontti. Ajan tapaan esimerkiksi osa puulattioista oli päällystetty muovimatoilla ja korkeat huoneet madallettu energiatehokkaiksi.
”Leivinuunin pankolle mahtui kuulemma kolme ukkoa makoilemaan, mutta se ja kaakeliuunit oli vaihdettu öljylämmitykseen.”
Oman vahtivuoronsa isäntänä Juhani aloitti uusimalla vanhan peltikaton, joka oli 1920-luvulta. Nyt hän kunnostaa pää- ja ulkorakennuksia pikkuhiljaa Maijan kanssa.
”Työsarkaa riittää”, Juhani esittelee pihapiiriä. Seinähirteen kaiverrettu vuosiluku 1828 ajoittaa tilan vanhimmaksi rakennukseksi parikymmenmetrisen, kaksikerroksisen aitan.
Ensimmäinen Kokko marssi tilalle jo 1700-luvulla. Perheen perimätieto kertoo, että hän oli Pohjois-Norjasta, sotaretkeltä palaava sotamies, joka sai oikeuden vuokratilaan Kälän rälssitilasta. Sotilaita rohkaistiin tuolloin asuttamaan syrjäisiäkin seutuja.
”Itse olen suvun kahdeksatta polvea”, Juhani laskee.
Kokosta tuli kesäkahvila
”Vielä tarvitaan minttua”, Maija huomaa ja kipaisee keittiöstä kasvihuoneeseen.
Hän on noussut aamulla aikaisin leipomaan raparperipiirakkaa ja mansikkatorttua.
Kaikki kotitilan maatilamatkailuyrityksessä ja työelämässä opitut taidot osoittautuivat tarpeellisiksi, kun Maija ja Juhani kaksi vuotta sitten päättivät perustaa Kokkoon kesäkahvilan.
”Kulttuuritapahtumien tuottajana Maija näki heti, että voisimme tehdä täällä muutakin kuin vain myydä kahvia ja pullaa. Ja ajattelimme, että kahvilakokeilussa ei ainakaan menetä mitään, koska muut työt ja metsätulot antavat taloudellista perusturvaa.”
Niinpä pari kantaa nyt Maijan leipomukset pihan poikki vanhaan meijeri- ja liiterirakennukseen, jossa sijaitsee Café Meijerinliiteri. Maija kutsuu sitä kulttuurihistorialliseksi kahvilaksi, koska ilmapiiri syntyy tilan miljööstä, esineistä ja entisistä asukkaista.
”Löysimme aitoista ja vinteistä uskomattoman paljon vanhaa esineistöä kirjeistä, kartoista ja postikorteista vaalimainoksiin ja hautajaishatuista nuuskanhiertimeen. Ne veivät matkalle suvun ja Suomen historiaan”, Maija kertoo.
Esineistä hän kokosi vanhaan aittaan näytteille esimerkiksi emännän ja isännän huoneet maa- metsä- ja kotitalousesineineen.
Yhdessä aittakamarissa voi eläytyä Juhanin vanhempien vihkitunnelmiin vuonna 1949, ja entinen jäähuone on muuttunut tapahtumatilaksi, jonka kesäkonserteissa myös isäntäpari esiintyy.
”Välillä naurattaa, kun ajattelen, että entisestä karjakeittiöstämme on tullut alkoholi-varasto”, Juhani hymähtää.
Koko päärakennus remontoitiin entiseen loistoon
Kahvilan perustaminen sysäsi liikkeelle remonttiaallon.
”Ensimmäiseksi oli peruskorjattava päärakennukseen tehokas keittiö, mutta työt tietysti levisivät muihinkin huoneisiin”, Maija kertaa.
Kun keittiön ja ruokasalin väliseen hirsiseinään aukaistiin kulkuaukko, kodin tärkeät, yhteiset tilat liittyivät toisiinsa: vaaleasävyisestä keittiöstä on näköyhteys tummanpunaisen ruokasaliin ja edelleen vihertävään saliin.
”Se toi huoneisiin harmoniaa. Kaikki jotenkin asettui kohdilleen.”
Samalla keittiön, ruokasalin ja salin huonekorkeus palautettiin alkuperäiseksi reiluun kolmeen ja puoleen metriin. 1960-luvun välikaton alta löytyi alkuperäinen katto, joka kaipasi vain maalia.
Toisenlainen yllätys paljastui lattioiden muovimattojen alta. Osa lattiavasoista oli pettänyt, joten Juhani purki eteisen, keittiön ja ruokasalin lattiat ja paikallinen yrittäjä rakensi tilalle uudet mäntylattiat, vanhaan malliin ja rossipohjaan. Ne petsattiin yhteensopiviksi salissa säilyneen vanhan parketin kanssa.
”Samalla tuli tarkastettua seinät. Talo paljastui hyvin tehdyksi, sillä lahoa oli vain joskus vuotaneen lämpöpatterin alla. Siitä selvittiin uusimalla kahdesta hirrestä metrin palat”, Juhani kertoo.
Muihin kahdeksaan huoneeseen on toistaiseksi tehty vain pintaremonttia. Vesiputkia ja muuta tekniikkaa on uusittu tarpeen vaatiessa, ja toissa kesänä kermanvärinen talo maalattiin ulkoa siniharmaaksi.
Viesti sadan vuoden takaa
Vuosien mittaan Juhanin sukutalo on alkanut tuntua Maijankin mielestä kodilta.
”Mummuni opasti, että emännän paikkaa ei anneta, vaan se pitää itse ottaa. Siihen liittyy ristiriitaisia tunteita, mutta kahvila on tärkeä, yhteinen projekti, joka on auttanut sopeutumisessa. Samoin uusi rantasauna, jota olen alusta lähtien ollut suunnittelemassa.
Saunahirret Juhani purki vanhasta riihestä. Niistä syntyi perheelle kesäkeidas, jonka terassilta aukeaa maisema Suonteejärvelle.
Päärakennuksessa yksi Maijan lempipaikoista on salin nahkanojatuoli. Siinä hän on usein istunut tutkimassa vanhoja valokuvia. Eräs nainen alkoi hänestä näyttää tutulta.
”Äitini tunnisti kuvasta isoäitinsä Anna Loviisan. Hän oli 1900-luvun alussa ystävystynyt talouskoulussa Juhanin isoisän Rauha-siskon kanssa. Espanjantauti katkaisi Rauhan elämän liian varhain, mutta sata vuotta myöhemmin Juhani ja minä tapasimme, ja päädyin asumaan isoisoäitini ystävättären kotitaloon”, Maija kertoo.
Nyt Maijan ja Juhanin aarteisiin kuuluvat sekä Anna Loviisan että Rauhan talouskouluajan identtiset keittokirjat. Pari uskoo, että suvun esi-isät katselevat heitä tyytyväisinä.
”Talo on taas elossa. Tuntuu hyvältä, että saamme jatkaa sen kulttuuriperintöä.”
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 5/2019.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Satavuotias maatila oli lähes pilattu 60-luvun remontilla – näin uusi isäntäpari pelasti hirsitalon