Sisustus

Nanetten ja Kristerin unelmakodin synty on pieni ihme – lohjalaisparin ekopuutalo valmistui pikavauhdilla puolessa vuodessa

Mahdotonta, ajatteli moni rakennusprojektin aikataulusta. Lohjalaisten Parvikoskien modernissa ekopuutalossa,  Asuntomessujen Villa Hopeapuussa, tehtiin paljon itse – ja opittiin virheistä.

Kuusi remonttikohdetta kuudessa vuodessa. Lohjalaiset Nanette ja Krister Parvikoski olivat remontoineet ja myyneet mökkejä sekä kerrostalo- ja rivitaloasuntoja noin vuoden välein. Seuraavaksi pari suunnitteli ostavansa vanhan talon, jonka he remontoisivat lopulliseksi kodikseen. Toisin kävi.

Pariskunnan seitsemänneksi projektiksi tuli uudiskohde, joka nousi Lohjan asuntomessualueen liepeille puolessa vuodessa. Honkatalon rakentajaporukka teki talon levyvalmiiksi, minkä jälkeen työtä jatkoivat erikoisammattimiehet ja Krister itse.

Nyt Nanette ja Krister joutuvat hieraisemaan silmiään. Tuossako koti todella on?

Villa Hopeapuun paraatipuoli on järven puolella. Naapureille ja tien suuntaan talo näyttää matalalta ja pelkistetyltä. Taloa reunustaa kukkaniitty, joka tarjoaa ravintoa ja suojaa pölyttäjille. Laituri on Norppa-laitureilta.

”Vuosi sitten tähän aikaan meillä ei ollut harmainta aavistusta koko talosta. Emme osanneet edes unelmoida tällaisesta”, Nanette sanoo.

Se, miten moderni omakotitalo syntyi, on todellinen ihme, ei vähiten siksi, että sekä Nanette että Krister ovat kokopäivätöissä pankissa. Tämän lisäksi pari remontoi kevään 2021 aikana mökkiä Salossa. He siis sumplivat kahden rakennusurakan välissä.

”Sitä ei viitsi kaikille kertoa. Pitäisivät meitä aivan hulluina.”

Lue myös: Hanna ja Eero rakennuttivat unelmiensa kodin 350 000 eurolla – kertovat nyt, miten pysyivät tiukassa budjetissa

Ranta oli ryteikkö, mutta hopeapajuissa oli potentiaalia

Elokuun 14. päivä 2020 Nanette ja Krister kävivät Asuntomessuilla Tuusulassa. Kun he olivat reitin loppupäässä, he törmäsivät Lohjan messujen projektipäällikköön Mirka Härköseen. Pari oli harkinnut vakavissaan tontin hakemista messualueelta kotikaupungissaan, mutta päätynyt siihen, että tontit olivat heidän tarpeisiin liian pieniä ja liian lähellä toisiaan.

Mirkalla olikin tällä kertaa jotain muuta tarjolla: iso tontti omalla rannalla entisen Sahanjohtajan talon vieressä. Toisin kuin Nanette ja Krister olivat ymmärtäneet, tontille saisi rakentaa halutessaan myös modernin talon.

Finsoffalta mittatilauksena teetetty sohva on Kristerin itse piirtämä. Parille on tärkeää, että sohvalla voi istua molemmilla puolilla. Takkamiehen toimittama takka on käännettävä.
Finsoffalta mittatilauksena teetetty sohva on Kristerin itse piirtämä. Parille on tärkeää, että sohvalla voi istua molemmilla puolilla. Takkamiehen toimittama takka on käännettävä.

Samana iltana Nanette ja Krister menivät tontille kävelylle.

”Katsoimme, että tontti laskee loivasti kohti rantaa, juuri sen verran, että tien häly peittyy maamassan taakse. Ranta oli ihan ryteikkö, mutta hienoissa hopeapajuissa oli potentiaalia. Haistoimme heti, että tämä on aivan loistava tontti”, Krister muistelee.

Nanette ja Krister valitsivat materiaalitoimittajaksi Honkatalot, jolla oli pariskunnan kokemuksen mukaan paras modernin puutalorakentamisen osaaminen. Rakennuspiirustus ja hakemus lähtivät kahdessa viikossa laatutiimin arvioitavaksi.

”Maksoimme tuntuvan, viisinumeroisen summan suunnitelmista suunnittelutoimistoille. Otimme tietoisesti ison riskin.”

Lue myös: Näyttelijä Essi Hellén osti perheineen ateljeeasunnon sokkona – katso kuvat ihanasta kodista!

Johtoajatuksena luonnonmukaisuus ja kotimaisuus

Aluksi pari haaveili hirsitalosta, mutta tässä aikataulussa hirsien saaminen oli mahdotonta. Siirryttiin B-suunnitelmaan, ekopuutaloon. Puurunkoisen talon rakenteissa ei ole muovia, ja talo hengittää joka puolelta, myös alapohjasta.

Kodissa on haluttu välttää häikäiseviä valoja, koska Nanette kärsii herkästi migreenistä. Siksi kodissa ei ole roikkuvia kattovalaisimia. Katonrajaan piilotettuja led-valonauhoja ja niiden lämpötilaa voi säätää langattomasti puhelimella tai katkaisijalla Casambi-teknologian avulla.

Parille oli alusta asti selvää, etteivät he lähde sisustuksessa kikkailemaan kirkkailla väreillä. Käytännöllisyys ja luonnonmateriaalit ovat keskiössä. Tamminen ruokapöytä on sisustussuunnittelija Teija Havsenin suunnittelema.
Parille oli alusta asti selvää, etteivät he lähde sisustuksessa kikkailemaan kirkkailla väreillä. Käytännöllisyys ja luonnonmateriaalit ovat keskiössä. Tamminen ruokapöytä on Havsenin.

Lue myös: 4 x kuuma olohuonetrendi – sisustussuunnittelija paljastaa tämän hetken kiinnostavimmat ideat olkkariin

Olohuoneesta on kulku isolle terassille. Keittiö on umpitammea ja työskentelytasot travertiinia. Nanette ja Krister valitsivat kotiinsa painovoimaisen ilmanvaihdon, jossa ilma vaihtuu ilmaventtiilien kautta, ei ilmastointilaitteiden avulla. Pari pitää ratkaisua kustannustehokkaampana kuin tavanomaista ilmanvaihtoa.

Villa Hopeapuussa luonnonmukaisuus ja kotimaisuus ovat johtavia ajatuksia. Umpipuun suosiminen materiaalina on usein tarkoittanut lisätöitä. Esimerkiksi valmiiden metallirunkoisten terassikaiteiden sijaan Krister rakensi rungon itse puusta. Samalla säästettiin tuhansia euroja.

Kristerille rakentaminen on mieluinen harrastus, josta hän vielä nuoruudessaan kaavaili ammattia. Taannoinen kesätyö rakennustyömaalla opetti, ettei homma ole rakettitiedettä. Tekemällä oppii.

”Olen tyytyväinen, että ehdin tehdä paljon itse. Olen muun muassa laatoittanut wc-tiloja, mitoittanut keittiön kivitasoja, sorvannut listoja, eristänyt märkätiloja ja tehnyt terassin ja kaiteet. Periaatteessa pikkutilpehööriä, mutta kuitenkin tärkeää.”

Nanette ja Krister vitsailevat, että talon sävykartta on koirien turkista poimittu. Enzon ja Figon ovat kulkeneet mukana rakennustyömaalle päivittäin. Työmaalla on vilissyt myös ystäviä, joista on ollut talkoissa korvaamaton apu.

Parin minimalistinen tyyli näkyy myös makuuhuoneessa, jossa ei ole yöpöytiä lainkaan. Havsenin sängynpäädyn sisään saa kätketyksi kaiken tarvittavan. Sängyn umpipuuta olevassa rungossa ei ole käytetty liimaa eikä ruuveja, joten osat on helppo koota ja purkaa. Petivaatteet ovat Lapuan Kankureiden.

Tarkoista budjettilaskelmista ja Excel-taulukoista luovuttiin heti

Jos aikapainetta ei olisi ollut, Krister olisi tehnyt vielä enemmän itse, ja aikaa olisi jäänyt enemmän tilatun työn kilpailuttamiselle. Pari arvioi, että kiire aiheutti projektille yli 50 000 euron lisäkustannukset.

Vaikka Nanette ja Krister ovat molemmat ekonomeja, tarkoista budjettilaskelmista ja Excel-taulukoista luovuttiin jo projektin alkumetreillä. Joitain asioita, kuten erikoisammattimiesten kuluja, ei pystytty ennakoimaan.

Kodissa on kaksi kylppäriä, toinen Nanetelle ja toinen Kristerille. Naneten kylpyhuoneessa on kylpyamme.
Kodissa on kaksi kylppäriä, toinen Nanetelle ja toinen Kristerille. Naneten kylpyhuoneessa on kylpyamme.
Suihkuhuoneen vieressä on sauna. Pesutiloista pääsee suoraan terassille viilentymään saunan jälkeen.
Suihkuhuoneen vieressä on sauna. Pesutiloista pääsee suoraan terassille viilentymään saunan jälkeen.

Pari on käyttänyt projektiin lainan lisäksi paljon omia varojaan, muun muassa aikaisemmista taloista ja asunnoista kerättyä pesämunaa.

”Emme ole lottovoittajia tai miljonäärejä. Tämä on kovalla työllä tehty”, Krister sanoo.

Ikäviltä yllätyksiltä ei ole vältytty: tontille on tuotu vääränkokoisia ikkunoita, talon perustuksissa on havaittu virheitä ja tiedonkulku on pätkinyt. Mutta puhti ei ole asukkailta loppunut, vaikka töitä on painettu yötä myöten ja kämmenet turvoksissa.

Pohjoisranta tuntui aluksi pieneltä miinukselta, mutta se on osoittautunut täydelliseksi, muuten lasiseinäinen olohuone kuumentuisi keskipäivän auringossa saunaksi. Kesällä pihalle paistaa aurinko koko ajan, mutta sisälle vain aamulla ja illalla.

Drop Designin poreallas solahtaa lehtikuusella paneloituna osaksi terassia.
Drop Designin poreallas solahtaa lehtikuusella paneloituna osaksi terassia.

”Rakennamme unelmaamme. Siitä saa paljon energiaa. Vaikka minun pitäisi olla fyysisesti nyt tosi väsynyt ja masentunut, olen ihan voimissani”, Krister naurahtaa.

Mutta meneekö tämäkin talo pian myyntiin? Ei missään nimessä. Villa Hopeapuu on kodiksi rakennettu, ja kotina se pysyy.

Juttu on ilmestynyt Dekossa 8/21.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nanetten ja Kristerin unelmakodin synty on pieni ihme – lohjalaisparin ekopuutalo valmistui pikavauhdilla puolessa vuodessa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.