Aivot paljastavat, että ihminen rakastaa lemmikkiään samalla lailla kuin lastaan – ja siitä on lukuisia terveyshyötyjä

Et ole hassahtanut, vaikka kutsut itseäsi kissasi äidiksi tai koirasi isäksi. Osut naulan kantaan – ja nyt siitä on tieteellistä näyttöä.

Ihminen tuntee lemmikkiään kohtaan samaa rakkautta kuin lastaan kohtaan. Asia pystytään toteamaan tieteellisesti sekä hormonitasojen mittauksella että aivojen magneettikuvauksissa.

Lue myös: Stressaat vähemmän, nukut paremmin – näin monilla tavoilla lemmikki parantaa terveyttäsi

Amerikkalaisessa tutkimuksessa äidit katsoivat kuvaa lapsestaan ja koirastaan. Kummassakin tapauksessa äidin aivoissa aktivoituvat lähes samat avioalueet. Siis ne, joissa syntyy sähköistä toimintaa rakkauden tunteita koettaessa.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen farmakologian professori Outi Vainio sanoo, että rakkauden tunne on todellinen.

”Joskus kuulee vähättelyä, että ihmisen eläimeen kohdistama tunne ei ole aito. Mutta on se. Tämän osoittavat aivokuvantamisen lisäksi myös oksitosiinitutkimukset.”

Lemmikki parantaa omistajan terveyttä monella tavalla

Lemmikin aiheuttama hyvän olon kokemus näkyy ihmisen kehossa monin mitattavin tavoin. Pelkkä lemmikin silittäminen lisää hyvän olon hormoniksi kutsutun oksitosiinin tuotantoa.

Erityisen paljon oksitosiinia erittyy silloin, kun ihminen katsoo lemmikkinsä silmiin, kipulääkäri Helena Miranda kirjoittaa kirjassaan Ota kipu haltuun.

Asiaa on tutkittu koirien kanssa. Oman rekun silmiin katsominen kolminkertaistaa omistajan oksitosiinimäärän.

Mutta kehossa tapahtuu muutakin hyvää lemmikin läheisyydessä. Stressihormoni kortisolin taso laskee ja verenpaine alenee. Lemmikin seura ehkäisee omistajansa sydän- ja verisuonitauteja. Se myös nopeuttaa esimerkiksi sydäninfarktista toipumista.

Tosin terveyshyötyjen saaminen riippuu lemmikin ja omistajan suhteesta.

”Mitä positiivisempi tunneside koiran omistajalla on lemmikkiinsä, sitä suurempia terveyshyötyjä hän saa”, koirien ja niiden omistajien suhdetta kartoittanut lääketieteen ja kirurgian tohtori Heimo Langinvainio sanoo.

Lue myös: Testaa, mikä lemmikki sopii sinulle!

Koira rakastaa ihmistään

Oksitosiini on hormoni, jota erittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Se on erityisen tärkeä liima äidin ja lapsen tai emon ja pennun välillä.

Oksitosiinia vapautuu sekä ihmisen että lemmikkieläimen aivolisäkkeen takaosasta.

”Tämä on yhteinen fysiologinen ominaisuutemme, joka on hyvin vanhaa perua ja säilynyt lajien kehittyessä”, Vainio sanoo.

Vainion oman ryhmän tutkimus vahvisti, että myös koirilla oksitosiini on ratkaisevassa roolissa, kun se kiintyy omistajaansa.

”Rakkauden ja kiintymyksen tunteet ylittävät lajirajat. Koira rakastaa ihmistään yhtä lailla kuin ihminen koiraansa.”

Koirat kokevat tutkimusten mukaan ihmisen huomion suurimpana palkintona. Jopa suurempana kuin herkut.

”Näin on siitäkin huolimatta, että koirat ovat ahneita – tai kauniisti sanottuna ruokamotivoituneita. Ilmiö koskee myös ihmistä. Toisen ihmisen hymy palkitsee meitä enemmän kuin suklaa”, Vainio sanoo.

Kiinnostuitko aiheesta? Kotiliedessä 19/2019 pureudutaan kiisteltyyn aiheeseen eli köyhän oikeuteen pitää lemmikkiä. Vähävaraiset lemmikinomistajat kertovat, miten heihin suhtaudutaan ja miten he selviävät, kun lemmikin elättäminen lohkaisee ison osan tuloista. Voit nyt kuunnella koko jutun podcastina!

Kuuntele juttu ”Köyhän paras ystävä”:

Keskustelu

Kommentoi juttua: Aivot paljastavat, että ihminen rakastaa lemmikkiään samalla lailla kuin lastaan – ja siitä on lukuisia terveyshyötyjä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X